24. tammikuuta 2019

Horoskooppi - Kaksonen ja yhteensopivat tähtimerkit


Yhteensopivuus-sarjan kolmas osa on täällä! Tämä sarja kertoo horoskooppimerkkisi yhteensopivuuden muiden eläinradan taivaltajien kanssa. Tänään vuorossa on sosiaalinen ja lennokas Kaksonen.

Kaksonen, olen antanut jokaiselle tähtimerkille arvosanan asteikolla 1-10, joka kertoo kuinka hyvin kyseinen tähtimerkki sopii yhteen kanssasi. Sen lisäksi olen listannut suhteen hyviä ja huonoja puolia.

Kaksonen ja Vaaka - 10 pistettä

Vaaka on sinulle sopivaa älykästä ja kulturellia seuraa. Teillä on paljon samoja mielenkiinnonkohteita ja myös arvomaailmanne kohtaavat lähes täydellisesti. Olette kumpikin ilmaelementin edustajia, joten olette kummatkin sopeutuvaisia ja älykkäitä. Keskustellessanne puheenaiheet vaihtelevat maan ja taivaan välillä. Teille on helppoa puhua avoimesti aiheesta kuin aiheesta. Vaaka on sinua rauhallisempi ja siten tasapainottaa sinun vauhdikasta luonnettasi. Halutessaan Vaaka-rakkaasikin osaa kyllä repäistä kunnolla. Sekä sinä että Vaaka-kultasi olette taiteenystäviä ja arvostatte älykästä juttuseuraa. Silloin tällöin sivistätte itseänne matkustamalla maailmalla, käymällä teattereissa ja konserteissa ja joskus olette ihan vain rennosti yhteisten ystävien kanssa. Yksi erittäin hyvä puoli tässä suhteessa on, että olette kumpikin riippumattomia. Ette takerru toisiinne vaan osaatte antaa tilaa. Kumpikin teistä nimittäin tarvitsee paljon omaa aikaa joten tämänkin asian suhteen ymmärrätte toisianne.
Makuuhuoneessanne luette toisianne kuin avointa kirjaa ja seksuaalinen energianne on kutkuttavan intohimoista.
Riidan sattuessa otatte kiivaasti yhteen, mutta kumpikaan teistä ei ole kiukuttelija-tyyppiä joten yleensä sovitte nopeasti. Sinä taas väittelet välillä pelkästä väittelyn ilosta ja tämä ärsyttää Vaakaa, joka itse on varsinainen rauhan lähettiläs. Sinua taas ärsyttää Vaa'an päättämättömyys, hän on eläinradan surkein päätöksentekijä. Teidän suhteessanne olisi hyvä puhua enemmän tunteista, sillä olette kumpikin niiden suhteen melko vaitonaisia. Toisaalta olette hyviä aistimaan eri tunnetiloja joten viestintä välillänne on mutkatonta. Ainoa mitä pitää tehdä, on avata suu ja nostaa kissa pöydälle aina silloin tällöin, jotta voitte puhdistaa ilmaa.
Olette yksi koko eläinradan ihanteellisimmista pareista. Vaaka tähtää parisuhteessa avioliittoon mutta hän ei sitoudu ihan keneen tahansa. Kumppanin on oltava samalla aaltopituudella, ja se etulyöntiasema sattuu olemaan sinulla.

Kaksonen ja Leijona - 9 pistettä

Tästä suhteesta ei ainakaan huumoria puutu. Suhtaudutte tulevaisuuteen optimistisesti ja huumorinne on leikittelevää. Tosin itseensä kohdistuvissa vitseissä Leijona-rakkaasi huumorintaju loppuu lyhyeen. Leijona-rakkaasi nauttii huomiosta ja sitä hän kaipaa sinulta paljon. Tässä suhteessa olette samanlaisia ja teillä saattaakin olla tapana hemmotella toisianne mitä romanttisemmilla tavoilla. Leijona-kumppanisi rakkauselämässä pätee yksi sääntö: luottamuksen voi menettää vain kerran. Hän muistaa loukkaukset hyvin pitkään. Sinä Kaksosena oletkin yksi harvoista, joka osaa käsitellä häntä.
Leijonalla on tarve olla aina johtaja joka asiassa. Myös parisuhteessa, mutta sinua se ei haittaa. Viidakon kuninkaallisesi ohjatkoon laivaa ihan kaikessa rauhassa. Olette kummatkin flirttailun maailmanmestareita joten kumpikaan tuskin jää ilman huomiota. Leijonan kanssa voit luottaa siihen, että hän on aina puolellasi. Tässä suhteessa ei myöskään tarvitse pelätä uskottomuutta, sillä te ette jostain syystä osaa kyllästyä toisiinne. Leijonasi määrätietoisuus tasapainottaa sinun sinne tänne seilaavaa luonnettasi. Kaipaatte kumpikin aina ajoittain pientä vaihtelua ja sen vuoksi matkustelette keskiverto pariskuntia enemmän. Leijonan kanssa matkustelu onkin todella next level -kokemus, sillä kuninkaallinen rakkaasi rakastaa luksusta, ja hotellilla on oltava 5 tähteä.
Lakanoiden välissä nautit Leijonan itsevarmoista otteista ja Leijona puolestaan sinun ainutlaatuisista rakkaudenosoituksistasi.
Ongelmaksi tässä suhteessa ainakin sinun kannaltasi koituu Leijona-rakkaasi mustasukkaisuus ja halu omistaa sinut. Leijona taas ei voi sietää sinun ajelehtivaa ja päämäärätöntä luonnettasi. Hänestä saattaa ajoittain tuntua, ettet ota parisuhdettanne tarpeeksi vakavasti.
Joudutte todennäköisesti käydä muutamia kahnauksia ennen kuin saavutatte täydellisen yhteisymmärryksen, mutta yhdistävin tekijänne romanttisessa mielessä on, että ette sekoita hetken huumaa tosirakkauteen. Kun löydätte sen, niin myös tunnistatte sen ja osaatte pitää siitä kiinni.

Kaksonen ja Vesimies - 9 pistettä

Kumpi teistä oli se, joka vei toiselta jalat alta? Vesimies on yleensä viileähkö ja vaikeammin lähestyttävissä kuin sinä, mutta taisit olla iso poikkeus tähän sääntöön. Teidän välillänne on alkukantainen yhteys ja tunnutte ymmärtävän toisianne täydellisesti jo ensitapaamisella. Tässä on sinulle kumppani, joka uskaltaa unelmoida isosti. Hänen boheemi luonteensa vetoaa sinuun, kuten myös hänen hyväntahtoiset aatteensa. Harrastaako Vesimies-kultasi kenties luonnonsuojelua tai muuta hyväntekeväisyyttä? Jos ei, niin ainakin hän haaveilee sellaisesta.
Ystävillänne saattaa olla hitusen vaikeuksia pysyä perässänne, sillä yhteinen ajatuksenjuoksunne on kuin idän pikajuna. Ruokitte toistenne mielikuvitusta ja älykkyyttä pitkillä keskusteluilla. Teillä on sekä omia että yhteisiä harrastuksia, sillä vaikka nautitte toistenne seurasta, kaipaatte myös omaa tilaa. Teidän suhteenne on hyvin vauhdikas ja energinen, ettekä halua tuhlata sekuntiakaan mihinkään turhaan. Olette itsenäisiä ja teidän suhteessanne Vesimies on se, joka ei jousta näkemyksistään. Sinä taas se, joka antaa tilaa muillekin ajattelutavoille.
Sängyssä te kaksi ette ikinä kyllästy miellyttämään toisianne. Kipinät suorastaan sinkoilevat välillänne!
Vaikka ajatusmaailmanne kohtaa monissa asioissa, niin joistakin asioista ette vain voisi olla enempää eri mieltä. Vesimiestä häiritsee Kaksosen tapa poikkelehtia aiheesta toiseen huolimattomasti sen enempää syventymättä. Sinua taas ärsyttää kumppanisi joustamattomuus ja jääräpäisyys. Harvemmin teidän ristiriitanne kuitenkaan aiheuttavat pysyviä kolhuja, sillä sinun joustavuutesi tasapainottaa Vesimiehen jyrkkyyttä.
Vesimies on sinulle erittäin ihanteellinen kumppani. Ennen kaikkea hänen kanssaan sinun on helppo olla rehellinen. Tässä on suhde, josta kannattaa pitää kiinni kaksin käsin!

Kaksonen ja Oinas - 8 pistettä

Tämä suhde toimii niin ystävyys kuin -parisuhteessakin. Teillä ei ole koskaan tylsää yhdessä. Oinaan elementti on tuli, ja sinun ilma joten olette hyvin dynaaminen yhdistelmä. Olette kumpikin herkästi innostuvia ja energisiä. Kyllästytte nopeasti mikäli asiat eivät etene toivottuun tahtiin. Sinun loppumaton uteliaisuutesi ja Oinas-kumppanisi järkähtämätön pioneerisuus vievät teidät toinen toistaan huikeampiin seikkailuihin. Vedätte toisianne puoleenne magneetin lailla ja samaan aikaan olette toistenne parhaat ystävät. Sinä Kaksosena olet yksi niistä hyvin harvoista, joka ymmärtää tulisieluista Oinasta. Oinas on Leijonan tavoin johtajaluonne ja ottaa usein automaattisesti langat omiin käsiinsä. Se on okei sinulle, joka mieluummin seilaat hänen mukanaan kuin taistelet ohjaajan paikasta. Tiesitkö, että lukeudut myös niihin muutamiin ihmisiin, joihin sinun Oinaasi luottaa sataprosenttisesti. Jaksatte aina keksiä uusia ajanvietteitä, joihin toinen lähtee mukaan intoa puhkuen.
Oinas on makuuhuoneessa varsin intohimoinen ja leikkisä tapaus, joten teidän tarpeennekin kohtaavat. Sinä puolestasi viettelet hänet pikkutuhmilla ehdotuksilla.
Suhteen painavimpia haasteita on Oinaan käsittämätön mustasukkaisuus, välillä tämä piirre on vähällä viedä järkesi, mutta saatte kuitenkin aina sovittua. Joskin... joudut tulla vastaan aika paljon. Oinasta taas ärsyttää sinun taipumuksesi flirttailuun. Hän saattaa alkaa epäillä uskollisuuttasi hyvin herkästi. Jos aiotte saada tästä suhteesta jotain muutakin, kuin hetken huumaa niin joudutte todennäköisesti nähdä melkoisesti vaivaa sen eteen.
Teissä on paljon toisianne täydentäviä piirteitä, joka antaa tälle suhteelle mahdollisuuden onnistua.

Kaksonen ja Jousimies - 7 pistettä

Jousimiehestä saat kumppanin, joka jakaa samanlaisen elämänasenteen kuin sinä. Olette molemmat vilkkaita ja sosiaalisia. Jousimies lukeutuu niihin rakastajiin, joka ei ole ainoastaan puolisosi vaan myös ystäväsi. Rakastatte matkustelua ja todennäköisesti buukkaatte aina uuden matkan, kun edellinen on tehty. Jousimies on sinua vastapäätä eläinradalla, mikä takaa että välillänne on alkukantaista vetovoimaa, mutta myös isoja eroavaisuuksia. Arvostat Jousimies-kumppanisi rehellisyyttä, vaikka toisinaan hänellä on tapana laukoa totuuksiaan vähän turhankin suoraan.
Makuuhuoneessa rakkautenne pääsee todelliseen roihuunsa. Ja se tuskin jää ainoaksi paikaksi, jossa harjoitatte lemmenleikkejänne. Ette ehdi millään kyllästyä toisiinne!
Tähtimerkkienne vastakohtainen asetelma luo suhteeseenne paitsi vetovoimaa myös monimutkaisuutta. Silloin kun suhteenne on hyvä, se on todella hyvä - ja päinvastoin. Saatatte ottaa hyvinkin tulisesti yhteen, mutta toisaalta lepytte molemmat nopeasti ettekä kanna kaunaa. Päättäväisyys ei ole teille kummallekaan mikään vahvuus ja välillä saattaa olla, ettei kumpikaan tiedä missä mennään. Vapaus on teille kummallekin tärkeää, ja arvostatte toistenne yksityisyyttä. Se on hyvä juttu, mutta puhukaa välillä myös tulevaisuudesta ja siitä mitä suhteelta haluatte, ettette erkaannu toisistanne liikaa.
Niin kauan kun pysytte suhteessanne samalla viivalla, se kulkee läpi elämän ja saatatte hyvinkin löytää toisistanne Sen Oikean.

Kaksonen ja Kaksonen - 6 pistettä

Sanonta kuuluu, että Kaksonen etsii maailmasta toista puoliskoaan, eli toista Kaksosta. Olette hengenheimolaisia, mutta toisaalta välillä voi tuntua, että olette aivan liian samanlaisia. Teidän välisenne keskustelu on helppoa sillä olette kummatkin kommunikaation mestareita. Osaatte myös joustaa ja antaa tilaa toiselle. Kiinnostuksenkohteenne ovat samanlaisia ja kiistatilanteen sattuessa tajuatte kummatkin nopeasti riitelyn turhuuden.
Olette seksuaalisesti leikkisiä, mutta intohimon viedessä unohdatte usein romantiikan kokonaan. Sitäkin voi tietysti harjoitella.
Ette kumpikaan ole kovin tunteellisia eikä tunteiden näyttäminen ole vahvinta laatua tässä suhteessa. Erilaisten tunteiden käsitteleminen onkin tärkeää tässä suhteessa. ettei se kaadu liian järkeilyn takia. Teidän tulisi opetella päästämään toisenne hieman lähemmäs, niin sanotusti pintaa syvemmälle.
Ette ole kovinkaan sitotuvaisia joten saattaa olla, että tämä suhde on loppupeleissä vain kaunis muisto, mutta toisaalta näkemällä vaivaa siitä voi tulla jotain ennen näkemätöntä.

Seuraavaksi paneudutaan hieman huonommin yhteensopiviin tähtimerkkeihin. Ne löytyvät vesi ja -maaelementtien edustajista. Nämä suhteet vaativat yleensä enemmän vaivannäköä ja kompromisseja, mutta eivät ole mahdottomia.

Kaksonen ja Neitsyt - 5 pistettä

Teidän tähtimerkkejänne ohjaa sama planeetta, Merkurius, joka on tiedonvälityksen kosminen komeetta. Sinä ihailet Neitsyen terävää älyä ja hän sinun sosiaalisia taitojasi. Sosiaalisissa tilanteissa käyttäydytte hyvin eri tavoin, Neitsyt saattaa vaikuttaa varautuneelta ystävällisyydestään huolimatta, mutta sinä taas osaat tehdä olosi kotoisaksi missä vain. Seksuaalinen vetovoimanne ei ole suhteen vahvin ominaisuus, mutta sitäkin voi harjoitella tutustumalla toiseen paremmin, eikö niin? Tämä suhde toimii yleensä parhaiten työpaikoilla, mutta myös ystävyys ja -parisuhteissa.

Kaksonen ja Kauris - 4 pistettä

Tämä suhde toimii yleensä paremmin ystävyys kuin parisuhteessa, mutta ei vuosisadan rakkaustarinakaan mikään mahdoton juttu ole. Teillä on hyvin erilaiset lähtökohdat elämässä mutta toisaalta teitä yhdistää rakkaus taidetta ja kulttuuria kohtaan.  Teit Kauriiseen vaikutuksen todennäköisesti puhelahjoillasi tai laajalla yleissivistykselläsi. Kauris taas yllätti sinut huumorintajullaan, jonka olemassaoloa saatoit hieman epäillä hänen vakavan luonteensa vuoksi.
Tämä suhde toimii mainiosti työpaikoilla sekä ystävyyssuhteissa mutta parisuhteessa työtä on tehtävä enemmän.

Kaksonen ja Skorpioni - 4 pistettä

AAARGH!! Kuka on tämä tyyppi joka luo dramatiikkaa aivan pienimmästäkin asiasta? Ette aina pääse ihan perille toistenne ajatuksista, mutta saatte toisiltanne paljon uusia näkökulmia. Skorpioni on syvällinen, mustasukkainen ja kaipaa jatkuvasti todisteita ikuisesta rakkaudestasi. Sinun flirttaileva seurapiiriperhosen luonteesi ei ole omiaan vakuuttamaan häntä ja sinusta saattaa välillä tuntua siltä, että hän tukehduttaa sinut omistushalullaan. Seksuaalinen kemia välillänne voi olla hyvinkin huumaavaa, mutta toisaalta se saattaa jäädä hetken huumaksi. Näkemällä paljon vaivaa voitte rikastuttaa toistenne elämää uskomattomalla tavalla ja voitettuasi Skorpionisi luottamuksen saat hänestä kumppanin, joka pysyy aina lojaalina sinulle.

Kaksonen ja Kalat - 3 pistettä

Miten tämä taivaanrannanmaalari oikein onnistui eksymään polullesi? Todennäköisesti tapasitte jossain taidetapahtumassa. Kalat on herttainen ja kaino, ja toisinaan aivan liian kiltti. Sinun Kaksosena olisi helppo käyttää tätä ominaisuutta hyväksesi, joten pohdi tarkkaan kumpaa olkapäilläsi istuvista pirusta ja enkelistä kuuntelet. Tämä suhde toimii yleensä paremmin ystävyys kuin parisuhteessa. Kalat ihailee sinun huumorintajuasi ja sinä hänen taidetuntemustaan. Kaloista saat aina seuraa teatteriin tai festareille, mutta voi että, kun tyypillä tuntuu olevan surkea viinapää...

Kaksonen ja Härkä - 2 pistettä

Härkä ei pysy perässäsi, ei sitten millään. Toiseksi hän on aivan liian mustasukkainen ja omistushaluinen sinua kohtaan. Hän taas saattaa ajatella että voisit tukkia suusi edes kymmeneksi sekunniksi. Tällä suhteella on toki mahdollisuus. Rakastatte molemmat arjen pientä luksusta ja Härkä osaa todella yllättää järjestämällä teille romanttisia illallisia ja keskustelemalla elämän tarkoituksesta. Hän rakastaa sinun huomiossasi paistattelua, vaikka ei sitä näyttäisikään. Voi olla, että tämä suhde toimii paremmin ystävyydessä kuin parisuhteessa, mutta toisaalta voitte hyvinkin löytää yhteisen sävelen ja saada jutun toimimaan.

Kaksonen ja Rapu - 1 piste

Tuntuuko sinusta, että saat aina arvuutella, millä tuulella kultasi on kun palaat kotiin? Rapu ei suoraan sanottuna voi sietää sinun ainaista hölötystäsi ja aiheestakin karkailet vähän väliä. Tässä suhteessa sinun ei auta muu kuin tulla vastaan ja ymmärtää, sillä Rapu on koko eläinradan oikukkain kumppani. Sinä taas et haluaisi joustaa, jos ei toinenkaan jousta. Parisuhteessahan on kyse vuorottelusta ja kompromisseista. Hyvää tässä suhteessa on, että Rapu on uskollinen ja huolehtivainen. Hän on todennäköisesti se joka pitää huolen siitä että koti kiiltää ja laskut maksetaan ajallaan. Yleensä tämä suhde toimii paremmin työympäristössä kuin yksityiselämässä.


Saatat pitää myös näistä:







Mikäli samankaltaiset horoskooppijutut kiinnostavat jatkossakin, niin ota seurantaan blogin facebook-sivu. Instagramissa löydät sivuni tästä.

- Petra

12. tammikuuta 2019

Horoskooppi - Härkä ja yhteensopivat tähtimerkit


Tervetuloa lukemaan uusimman postaussarjani toista osaa. Tämä sarja kertoo tähtimerkkien yhteensopivuudesta toistensa kanssa ja tämän päiväisessä tekstissä keskitytään Härkään, joka on eläinradalla toisena heti Oinaan jälkeen.

Härkä, olen antanut jokaiselle tähtimerkille arvosanan asteikolla 1-10, joka kertoo kuinka hyvin kyseinen tähtimerkki sopii yhteen sinun kanssasi. Sen lisäksi olen kuvaillut suhteen hyviä ja huonoja puolia.

Härkä ja Kalat - 10 pistettä

Onko eläinradan romanttinen taivaanrannanmaalari saanut sydämesi läpättämään? Ei ihme, Kalat on romantiikan maailmanmestari ja hänen kanssaan pääset kokemaan, mitä kumppanuus todella tarkoittaa. Kalat menee mielummin virran mukana kuin ohjaa venettä, joten sinä saat huoletta ottaa ohjat käsiisi. Yksi vahva yhteinen tekijä teissä on perhekeskeisyys. Sekä sinä että Kalat-rakkaasi haluatte ison perheen. Kalat rakastaa taidetta ja lähtee kanssasi mielellään elokuviin tai taidenäyttelyyn. Sinä taas opetat Kaloille kaiken laatuviineistä ja ruokatuntemuksesta.
Voit oppia haaveilija-rakkaaltasi paljon asioita, kuten elämän katseleminen sen yliluonnollisesta perspektiivistä. Sinun järkevyytesi taas tasapainottaa Kaloja, jotka ajelehtivat ajatuksissaan sinne tänne. Olette keskenänne erittäin hyvä kombo: Kalat haaveilee, ja sinun päättäväisyydelläsi haaveet saadaan myös toteutumaan. Toistenne seurassa aikanne kuluu kuin siivillä ja ajantaju katoaa tyystin.
Seksuaalisesti vedätte toisianne puoleenne kuin magneetit. Olette kumpikin rakastajina herkkiä ja helliä. Kalat-kumppanillasi on hallussaan kaikki romantiikan salat joten voit olla varma, ettet kyllästy.
Haasteeksi suhteessanne muodostuu Kalojen epävarmuus ja haihattelu, jotka ärsyttävät sinua. Tänään Kalat on onnensa kukkuloilla ja jo huomenna hän kärsii vakavasta masennuksesta, tämä piirre hänessä ajaa sinut välillä hermoromahduksen partaalle. Kalat taas saattaa tulkita sinun realistisuutesi kylmänä ja etäisenä käytöksenä. Hän kaipaa paljon huomiota osakseen, joten muista aina silloin tällöin muistuttaa häntä siitä, kuinka tärkeä hän sinulle on. Säikky Kalat säikähtää usein sinun ahneuttasi ja haluasi omistaa koko maailma, mutta toisaalta hän on tyytyväinen tarjoamaasi taloudelliseen turvaan.

Härkä ja Kauris - 10 pistettä

Onko joku joskus huomauttanut, että olette aivan samanlaisia? Te kaksi arvostatte elämässä samoja asioita. Unelmanne kohtaavat ja olette monesta asiasta samaa mieltä. Kauriista löydät uskollisen ja lojaalin kumppanin, ehkä jopa Sen Oikean. Te kummatkin sitoudutte päämääriinne lujasti. Haluatte kauniin kodin ja pyritte myös turvaamaan talouden varakkuuden. Teistä kahdesta sinä olet se, joka huolehtii kodista ja sisustaa. Kauris-rakkaasi ei nimittäin paljon kotona pyöri, sillä hänen toinen kotinsa on hänen työpaikkansa. Sinä eläinradan maanläheisenä nautiskelijana voit opettaa Kauriisi ottamaan välillä rennosti. Kauris taas ei milloinkaan väsy kannustamaan sinua. Hän ihailee työmyyrän asennettasi horjumatonta sitoutumistasi aloittamiisi projekteihin. Sinun seurassasi jopa Kauriin kaltainen vakava työnarkomaani uskaltaa heittäytyä unelmoimaan tulevaisuudesta, yhteisestä kodista ja perheestä.
Sinä olet yksi niistä hyvin harvoista, joka osaa vedellä Kaurista oikeista langoista. Saat esiin myös hänen intohimoisen puolensa, ja makuuhuoneessa ette millään voisi saada tarpeeksenne toisistanne.
Suhteenne haasteeksi koituu yleensä se, että Kauris on naimisissa työnsä kanssa, ja sinusta saattaa tuntua, että hän on unohtanut sinut. Kauris on myös hyvin pessimistinen ja toisinaan myös epäluuloinen ihmisten suhteen, joten hänelle täytyy aina olla vakuuttelemassa, että et ole lähdössä minnekään hänen viereltään. Sinä myös saatat kokea Kauriin konservatiivisuuden ankeana piirteenä.
Joka tapauksessa teidän henkilökemianne ovat ihastuttavassa harmoniassa keskenään, joten tämä yhdistelmä on yksi eläinradan parhaista niin rakkaudessa kuin ystävyydessä.

Härkä ja Neitsyt - 9 pistettä

Olette kummatkin rakkauden suhteen hyvin herkkiä ja varovaisia, joten tässä suhteessa edetään hitaasti. Yksi erittäin iso plussa tässä suhteessa on, että olette kummatkin rehellisiä. Te kummatkin haluatte rauhallisen ja harmonisen suhteen. Arvostat kumppanisi kurinalaisuutta hyvin pitkälle. Jaksatte nähdä vaivaa yhteisten unelmienne eteen ettekä luovuta heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Rakastatte yhteisen kodin rakentamista ja haluatte perheen, joka tarjoaa lapsille vakautta ja turvallisuutta. Teillä on paljon yhteisiä rutiineja.
Seksielämänne toimii hyvin, sillä olette kummatkin aistillisia. Fyysinen kosketus ja henkinen yhteys tiivistyvät makuuhuoneessanne taianomaisella tavalla.
Haasteeksi suhteessanne muodostuu Neitsyen tapa antaa kritiikkiä joka tilanteessa - ja sinun tapasi ottaa tästä kritiikistä nokkiisi. Joskus otatte toisenne aivan liian vakavasti. Myös Neitsyt on herkkä loukkaantumaan ja sinusta saattaa välillä tuntua, että et sovi hänen täydellisyysmuottiinsa. Sinä tykkäät välillä hiljentyä omaan rauhaasi - tai oikeastaan aika useinkin. Neitsyt on kova tulkitsemaan asioita, ja tämä tapa saattaa tuntua hänestä siltä, ettet halua olla yhdessä.
Joka tapauksessa tällä suhteella on kaikki mahdollisuudet onnistua, sillä se on vankkaa ja kestävää laatua.

Härkä ja Rapu - 8 pistettä

Tämä romanssi on kuin elokuvasta. Teissä on paljon samoja piirteitä, mutta toisaalta myös tasapainotatte toisianne. Samanlaisen yhteisymmärryksen syntymistä saa odottaa - kauan. Kaikki eivät koskaan pääse rakkaudessa samalle tasolle teidän kanssanne. Teillä on paljon yhteisiä harrastuksia. Olette ehkä joskus kuulleet, että olette kuin paita ja peppu. Ette millään malttaisi olla erossa toisistanne. Koti on teille kummallekin elämän kiintopiste ja turvapaikka. Panostatte siihen sekä taloudelliseen toimeentuloon. Sinä tuhlailet enemmän kuin kumppanisi, joka pärjää samoilla lenkkareilla ainakin vuosikymmenen verran. Sinä hemmotteletkin kumppaniasi usein lahjoilla, kuten uudella taululla, kauniilla korulla tai arvokkaalla koriste-esineellä. Ruuanlaitto ja puutarhanhoito on teille kummallekin intohimo. Saatattekin kokkailla paljon yhdessä ja teidän puutarhanne on koko naapuruston satumaisin. Haluatte suuren perheen sekä lemmikkieläimiä. Yhteiselonne on ulkopuolisen silmin varsin idyllistä.
Makuuhuoneessa syvimmät ja salatuimmatkin tunteenne pääsevät valloilleen. Seksin suhteen te kummatkin tykkäätte edetä hitaasti, joten halunne kohtaavat myös tässä asiassa.
Yksi suhteenne suurimmista haasteista on Ravun alituinen oikuttelu pienimmistäkin asioista. Toisaalta hän laukoo itse kiukuspäissään ilkeitä totuuksia, mutta itkeä pillittää tunti tolkulla jos erehdyt huomauttamaan hänelle jostakin. Sinun on vaikea pysyä kumppanisi vaihtelevien tunteiden tahdissa.
Olette kuitenkin kummatkin rakastavia ja sitoutuvia, joten suhteenne on kestävä.

Härkä ja Skorpioni - 7 pistettä

Veikö intohimoinen ja määrätietoinen Skorpioni sinulta jalat alta? Skorpioni tietää tismalleen, mitä kumppaniltaan haluaa, ja tämä piirre viehättää sinua. Olette eläinradalla toisianne vastapäätä, joten välillänne on automaattisesti voimakasta vetovoimaa. Sinun rauhallinen lähestymistapasi tasapainottaa Skorpionia, joka ei aina itsekään tiedä, mitä tekisi voimakkaiden tunteidensa kanssa. Skorpioni näkeekin sinun vakaan luonteesi turvallisena piirteenä. Hänen on helppo olla seurassasi, sillä hän vaistoaa, että sinuun voi luottaa. Te kummatkin haluatte panostaa taloudelliseen turvallisuuteen. Jos muutatte yhteen, panostatte luksukseen ja korkeatasoiseen elämäntyyliin. Skorpionin mukana pääset matkustelemaan maailmalle, sillä hän rakastaa matkailua. Hän tutustuttaa sinut erilaisiin kulttuureihin ja sinä pääset tutustumaan erilaisiin makuelämyksiin ja kulttuuriaktiviteetteihin yhteisillä seikkailuillanne.
Vällyjen välissä vedätte toisianne puoleenne maagisella tavalla. Olette kummatkin hyvin omistavia, ja Skorpionilla on paha tapa sekoittaa seksi ja rakkaus toisiinsa, mikä pidemmän päälle häiritsee sinua, joka kaipaat rakkaudelta turvaa ja hellyyttä elämääsi.
Tämän suhteen pahimmat haasteet on ensinnäkin se, että suhteenne on miltei jatkuvasti törmäyskurssilla. Skorpioni-rakkaasi on hyvin myrskyisä tapaus ja käytte hyvin kiivaita väittelyitä keskenänne. Olette kummatkin jääräpäisiä ettekä tingi mielipiteistänne. Sinua myös loukkaa hänen epäluuloinen asenteensa. Miksei hän voi luottaa sinuun, joka lukeudut koko eläinradan uskollisimpiin merkkeihin?
Parhaassa tapauksessa kuitenkin täydennätte toisianne erinomaisesti ja opitte toisiltanne paljon uutta. Suhteenne tuo väriä teidän kummankin elämään.

Härkä ja Härkä - 6 pistettä

Kahden Härän suhde on kestävää sorttia, ja ulkopuolisille suloista katseltavaa. Olette kummatkin mukavuudenhaluisia, joten panostatte tähän osa-alueeseen suhteessanne. Pitkät romanttiset illalliset, teatterissa ja konserteissa käyminen kuuluvat yhteiseen ajanviettoonne. Te kaksi ymmärrätte toisianne automaattisesti, mutta toisaalta sinusta saattaa tuntua, että olette vähän liiankin samanlaisia. Tässä suhteessa voit luottaa siihen, että kumppanisi pysyy rinnallasi. Hän on ehdoton ja suojeleva, kuten sinäkin. Rakastatte hemmotella toisianne mitä herttaisemmilla tavoilla.
Välillänne virtaa voimakas seksuaalinen yhteisymmärrys. Haluatte seksistä samoja asioita joten osaatte lukea toistenne tarpeita.
Suhteenne haasteeksi saattaa muodostua sen arkisuus ja tylsyys, joka ei kylläkään haittaa teitä. Ainakin se on vakaa ja turvallinen. Olette myös kummatkin hyvin jääräpäisiä ja kahden sarvipään lyödessä päänsä yhteen ei päänsäryltä voi välttyä.
Suhteenne on kuitenkin vankalla pohjalla, ja osaatte keskittyä sen parempiin puoliin, joten tässä on ainesta suureen rakkaustarinaan.

Seuraavaksi paneudutaan hieman huonommin yhteensopiviin tähtimerkkeihin, jotka löytyvät ilma ja -tulimerkkien edustajista. Nämä suhteet vaativat yleensä enemmän vaivannäköä ja kompromisseja, mutta eivät ole mahdottomia.

Härkä ja Vaaka - 5 pistettä

Teitä yhdistää pettämätön tyylitaju ja rakkaus taiteeseen. Sinä arvostat Vaa'an kauneudentajua hyvin pitkälle ja voit luottaa hänen hyvään makuunsa. Yksi Vaaka-kumppanisi piirre sinua kuitenkin ärsyttää ylitse muiden: päättämättömyys. Myös hänen yltiömäinen lörpöttelynsä on sinusta uuvuttavaa, sillä kaipaat omaa rauhaa ja hiljaisuutta paljon.

Härkä ja Kaksonen - 4 pistettä

Missä ihmeessä te kaksi oikein tutustuitte toisiinne? Olette nimittäin aivan erilaisia. Sinua viehättää Kaksosen älykkyys ja monipuolinen tietämys eri asioista. Hän on myös kulturelli ja avarakatseisena ihmisenä arvostaa sinun mielipiteitäsi. Kaksonen tuo sinun elämääsi väriä - ja puhetta. Hänen ärsyttävimpänä piirteenään pidät hänen äänekkyyttään ja tapaansa nauraa ongelmille aivan kuin ne nauramalla katoaisivat. Te sovittekin yhteen paremmin ystävyydessä kuin rakkaudessa.

Härkä ja Leijona - 3 pistettä

Leijona opettaa sinut nauttimaan elämästä täysin rinnoin. Teidän suhteenne on täynnä ristiriitoja, mutta toisaalta näette toisenne ainutlaatuisina. Sinun rauhallinen luonteesi tasapainottaa Leijonan räiskyvää persoonaa. Suhteessanne on monia haasteita, kuten se että, olette aivan eri planeetoilta. Kovalla vaivannäöllä ja toisen kunnioittamisella pääsette kuitenkin pitkälle. Leijonasta saat sekä uskollisen rakastajan että ystävän.

Härkä ja Vesimies - 2 pistettä

Oh no! Keneen oletkaan törmännyt. No eläinradan kapinalliseen sieluun tietenkin. Vesimies on aina ajan hermolla asiassa kuin asiassa ja hänen mielipiteensä ovat hyvin pitkälle pohdittuja ja monipuolisia, joka kiinnittää sinun huomiosi. Tässä suhteessa ei välttämättä ole ainesta vuosisadan rakkaustarinaan, mutta sitäkin syvempään ystävyyteen kyllä.

Härkä ja Jousimies - 1 piste

Jousimiehen kaltaiselta vipeltäjältä sinä et saa muuta kuin migreenin. Hän on aina menossa, eikä koskaan pysähdy ja tällainen elämäntyyli ahdistaa sinua. Mielipiteenne ovat hyvin erilaisia ja te myös haluatte elämältä todella eri asioita. Jos olette saaneet suhteenne toimimaan, se on todennäköisesti vaatinut paljon aikaa ja kärsivällisyyttä - jota Jousimieheltä ei löydy nimeksikään.

Härkä ja Oinas - 1 piste

Jos sinä et pysynyt Jousimiehen perässä, niin älä edes yritä saada kiinni Oinasta. Toisaalta te vedätte toisianne puoleenne, mutta pitkä suhde vaatii paljon vaivannäköä ja kompromisseja, joita Oinas harvoin tekee. Sinä saatatkin nähdä Oinaan itsekkäänä pöyhkeilijänä hänen suuren egonsa vuoksi. Tämä yhdistelmä sopiikin paremmin työelämään kuin yksityiselämään.


Jos samankaltaiset horoskooppijutut kiinnostavat sinua jatkossakin, niin ota ihmeessä seurantaan blogin facebook-sivu, jonne päivitän kaikki postaukset reaaliajassa. Löydät sivuni myös instagramista.

- Petra

9. tammikuuta 2019

Horoskooppi - Oinas ja yhteensopivat tähtimerkit


Aika aloittaa uusi postaussarja, joka kertoo sinun tähtimerkkisi yhteensopivuuden muiden tähtimerkkien kanssa. Koska Oinas on ensimmäinen horoskooppimerkki tähtikartalla, aloitamme luonnollisesti hänestä.

Oinas, olen antanut jokaiselle tähtimerkille arvosanan asteikolla 1-10, joka kertoo kuinka hyvin kyseinen tähtimerkki sopii yhteen kanssasi. Lisäksi olen kuvaillut suhteen hyviä ja huonoja puolia.


Oinas ja Vesimies - 10 pistettä

Vesimiehestä löydät kumppanin joka ymmärtää massasta poikkeavaa ajattelutapaasi. Tässä suhteessa saat myös vapaasti olla se, joka ohjaa laivaa, sillä silloin Vesimies-rakkaasi saa aikaa keskittyä omiin projekteihinsa. Olette molemmat itsenäisiä ja vapaita joten sinun ei tarvitse pelätä, että Vesimiehesi kahlitsee sinut kiinni kuin lemmikin. Vesimiehen kapinallinen asenne on luultavasti se piirre, jota ihailet hänessä eniten. Hän on oma itsensä välittämättä pätkän vertaa siitä, mitä muut ajattelevat. Vesimiehen kanssa sinun ei tarvitse pelätä, että hän olisi uskoton - hän saattaa käydä välillä omilla seikkailuillaan maailmalla, mutta jos hän on vakuuttanut kuuluvansa sinulle, hän palaa kyllä luoksesi kun on saanut tyydytettyä vapaudenkaipuunsa.
Yksi haaste suhteessasi Vesimieheen on sinun mustasukkaisuutesi. Ilmamerkkinä Vesimies on vapaa kuin taivaan lintu, ja jos tuntee olonsa kahlituksi, hän saattaa ottaa siivet alleen ja lentää pois. Yksi haaste on teidän kummankin uskomaton jääräpäisyys. Ette sitten millään voisi joustaa omasta näkökulmastanne vaikka tietäisittekin olevanne väärässä. Muistakaa näissä tilanteissa se, miten paljon kunnioitatte toisianne. Toisella voi olla erilainen mielipide siitä, miten tässä tilanteessa tulisi toimia, mutta se ei tarkoita että sinä olet automaattisesti väärässä. Tehkää kompromisseja.
Te kuitenkin välitätte toisistanne aidosti, joten se yleensä pelastaa suhteenne näissä tilanteissa.
Makuuhuoneessa Vesimies vahvistaa sinun liekkiäsi ja hänen yllätyksellisyytensä on sinusta vastustamatonta.
Tämä kumppani tuo esiin kaikki parhaat puolesi ja teitä odottaa huikeat seikkailut yhdessä!

Oinas ja Leijona - 9 pistettä

Yksi sana: VAUHTI. Leijona on sinun sukulaissielusi. Te kaksi kohtaatte sekä psyykkisellä että tunnetasolla. Yhteisymmärryksenne on valtava. Tämä suhde on usein sitä niin sanottua hetken huumaa, sillä jossain vaiheessa tulee vastaan teidän kummankin kilpailullisuus ja voittamispakko. Jos opettelette antamaan toisillenne tilaa ja jakamaan parrasvalot - jota Leijona ei helposti tee, tässä saattaa olla ainesta vuosisadan rakkaustarinaan. Olette kummatkin tulimerkkeinä hyvin dominoivia, jonka vuoksi teidän on opeteltava arvostamaan ja kunnioittamaan toisianne. Älkää antako voitontahdon pilata kaunista suhdettanne. Ajatelkaa asia vaikka niin, että olette samalla puolella, älkääkä ottako toisistanne vastustajaa, joka on pakko päihittää.
Tässä suhteessa ei nähdä tylsää päivää. Teillä on aina jokin uusi seikkailu odottamassa, mutta osaatte olla myös itsenäisiä ja erossa toisistanne. Ystävät ovat Leijona-rakkaallesi yksi elämän tärkeimmistä asioista, joten todennäköisesti tulet viettämään paljon aikaa myös heidän kanssaan.
Haluatte elämältä samoja asioita, jolloin teidän on helpompaa saavuttaa tavoitteenne yhdessä kuin erikseen. Vaikka Leijona on samalla tavalla tulinen ja dominoiva kuin sinäkin, hän rakastaa romanttisia huomionosoituksia. Hän tahtoo tuntea olevansa sinulle numero 1, mikään muu sija ei kelpaa hänelle. Romanttisena sieluna myös Leijonasi rakastaa yllättää sinut.
Kipinät sinkoilevat välillänne aiheuttaen sähköiskuja niille, jotka yrittävät tulla väliinne.
Te kaksi tulisielua olette luotuja toisillenne.

Oinas ja Jousimies - 9 pistettä

Mihin ihmeen soppaan olet lusikkasi työntänyt. Ei sillä, tällä suhteella on oivat mahdollisuudet onnistua jos opettelette pysähtymään ajoittain ja nauttimaan hetkestä. Te kaksi olette optimistisia ja leikkimielisiä ja Jousimies-rakkaasi innokkuus on hyvin tarttuvaa sorttia. Te kaksi olette aina menossa jossain. Matkustelette paljon ja Jousimies rakastaa sitä, että saa jakaa elämänsä hurjimmat seikkailut juuri sinun kanssasi.
Te käytte toisinaan kiivaita väittelyitä mutta kummallakaan ei ole tapana muistella menneitä. Unohdatte riitanne yhtä nopeasti kuin ne alkoivatkin. Varokaa kuitenkin hautaamasta ongelmianne maton alle. Suhteen ylläpitäminen tuskin koituu teille ongelmaksi, sillä teillä on aina jokin uusi yhteinen juttu meneillään.
Jousimies kantaa mukanaan ikuista sinkku-leimaa, ja hänelle aloilleen asettuminen on pelottavaa. Hänen kun täytyy päästä omiin seikkailuihinsa aina kun mieli tekee. Parhaiten onnistut pitämään hänestä kiinni kun annat hänen mennä - Jousimies tekee niin joka tapauksessa. Joskus Jousimiehen huolimaton flirttailu ja turhankin suorat totuudet voivat loukata sinua, joka yleensä olet tunteellisesti herkempi.
Seksielämänne on intohimoista ja olette sen(kin) suhteen hyvin spontaaneja.
Jousimiehestä löydät itsellesi sielunkumppanin, joka on halukas jakamaan kanssasi kaikki seikkailut.

Oinas ja Kaksonen - 8 pistettä

Oinas, tässä on sinulle kumppani, joka ei ole vain rakastajasi vaan myös ystäväsi. Hän on yhtä aktiivinen kuin sinäkin ja etsii uutta seikkailua siellä missä kulkeekin. Kaksonen on aina valmis lähtemään mukaan metkuihisi. Hän on loistava keskustelija, joten hiljaisia hetkiä tuskin tulee. Kaksonen ei ole yhtä kilpailullinen kuin sinä, joten voit ohjata yhteistä venettänne ihan kaikessa rauhassa. Huomiotasi hän kaipaa sitäkin enemmän. Kaksonen on imartelun ja flirttailun maailmanmestari, joten sinäkään tuskin jäät vaille huomiota.
Ongelma teidän suhteessanne on, että ette kumpikaan ole ikinä kotona. Olette aina kiireisiä ja menossa jossain. Opetelkaa pysähtymään hetkeksi. Miettikää missä mennään ja puhukaa asioista avoimesti, niin säästytte väärinkäsityksiltä. Olette kumpikin hetkessä eläviä persoonia, joten teidän olisi hyvä laatia jokin suunnitelma tulevaisuuden varalle. Ongelmaksi saattaa muodostua myös sinun mustasukkaisuutesi.
Sinulla ja Charmikkaalla Kaksos-rakkaallasi on voimakas seksuaalinen side toisiinne. Valloitatte toistenne sydämet aina uudelleen ja uudelleen.
Teillä on syvä yhteys toisiinne, ja Kaksosen kanssa pääset elämään unelmaasi.

Oinas ja Vaaka - 7 pistettä

Vakaa ja rauhallinen Vaaka on sinua vastapäätä tähtikartalla, joka tarkoittaa, että olette toistenne täydelliset vastakohdat. Teidän suhteenne on joko täydellinen tai sitten siitä ei tule mitään. Vaaka-rakkaasi löytää aina oikeat sanat sopivassa tilanteessa. Hän on hyvä tulkitsemaan tilanteita ja ihmisiä. Vaaka on herkkä rakastaja ja sosiaalisesta luonteestaan huolimatta hänellä on myös ujo puolensa. Rakastunut Vaaka laittaa suhteeseen kaikkensa. Jos tapailet häntä, harkitse vakavasti oletko valmis sitoutumaan. Hän joko haluaa sinut tai sitten ei halua, tässä asiassa ei ole olemassa mitään välimaastoa. Olette hyvin erilaisia, mutta parhaassa tapauksessa täydennätte toisianne täydellisesti.
Ongelmaksi suhteessanne muodostuu usein sinun piittaamattomuutesi ja Vaa'an ainainen jahkailu, josta ei näytä tulevan loppua. Vaaka on taitavampi tekemään kompromisseja, mutta jos et ikinä jousta missään, menetät hänet varmasti.
Koska olette toistenne vastakkaiset tähtimerkit, vedätte toisianne automaattisesti puoleenne myös seksuaalisesti. Vaaka tosin on tällä elämän alueella herkempi kuin sinä.
Parhaassa tapauksessa Vaaka rauhoittaa sinun tulista luonnettasi sopivassa suhteessa ja sinulta Vaaka voi oppia spontaanisuutta.

Oinas ja Oinas - 6 pistettä
Tämän parin suhde on todennäköisesti melkoista vuoristorataa. Tämä yhdistelmä on todella dynaaminen ja voimakas. Kun kaksi isoa egoa kohtaa, ei ristiriidoilta ja kiistoilta voida välttyä. Hyvää on se, että olette aina rehellisiä toisillenne. Kumpikin teistä on niin impulsiivinen, ettette edes osaa valehdella. Te olette hyvin toiminnallinen pariskunta, ja saatatte harrastaa yhdessä esimerkiksi moottoripyöräilyä tai jotain extremelajia.
Suhteen haasteeksi muodostuu se, että uskotte kummatkin olevanne aina oikeassa. Oinas hallitsee Mars-planeettaa, joka tunnetaan myös sodan jumalana. Konfliktitilanteissa teidän tulisi yhdistää voimanne, eikä taistella toisianne vastaan. Muistakaa, että olette loppupeleissä samalla puolella. Myös kummankin itsekkyys voi koitua suhteen kohtaloksi.
Väkevinkään chili ei vedä vertoja sille, miten tulista teidän kahden intohimo on makuuhuoneessa. Tämä saattaa olla jopa suhteenne parhaiten toimiva alue.
Suhteen onnistumiseksi teidän kummankin on opeteltava tekemään kompromisseja. Vaikka antaisitkin periksi Oinas-rakkaallesi, ei se tarkoita, että olit väärässä.

Seuraavaksi tutustutaan haasteellisempiin yhdistelmiin. Maa- ja vesimerkkeihin ja siihen millaiset mahdollisuudet sinulla on heidän kanssaan.

Oinas ja Skorpioni - 4 pistettä
Tämä yhdistelmä sopii yleensä paremmin ystävyyssuhteisiin kuin parisuhteisiin. Jos teidän välillänne on romanttinen suhde, se on yleensä vauhdikasta hetken huumaa. Oinas voi oppia Skorpionilta suunnitelmallisuutta ja kärsivällisyyttä kun taas Oinas voi opettaa Skorpionia heittäytymään elämän vietäväksi.
Olette kumpikin äärimmäisen mustasukkaisia parisuhteessa ja vallanhimon viedessä tukehdutatte toisenne.

Oinas ja Neitsyt - 3 pistettä
Te kaksi tuskin kaipaatte muistutusta siitä, miten erilaisia olette. Hiljainen ja säädyllinen Neitsyt saattaa kavahtaa kauhistuksesta sinun suorasukaista tapaasi esittää asiat. Jos olette päässeet edes yhdestä asiasta yhteisymmärrykseen, se vaati todennäköisesti hyvin paljon aikaa ja kärsivällisyyttä.
Tämä suhde toimiikin paremmin työelämässä kuin yksityiselämässä. Kun lyötte voimanne yhteen, olette voittamaton tiimi.

Oinas ja Härkä - 2 pistettä
Oletko päättänyt sitoutua loppuelämäksesi? Tästä syystä oletkin varmaan ihastunut aistilliseen Härkään. Sinua toisinaan ärsyttää Härän paikalleen jämähtäminen joka tilanteessa. Härkä on kuitenkin vankka ja luotettava, ja tämä piirre usein vetoaakin sinuun ensimmäisenä. Usein teidän suhteenne toimii paremmin ystävyydessä kuin romanttisessa mielessä.

Oinas ja Kalat - 2 pistettä
Varo tallomasta haavoittuvaisia Kaloja jalkoihisi. Te kaksi olette hyvin epätodennäköinen pariskunta ja suhteenne saattoikin alkaa hieman normaalista poikkeavissa olosuhteissa. Kalan elementti on vesi, joka on vastakohta sinun tulimerkillesi. Saatatkin tuntea, että olette eri planeetoilta. Kalat on uhrautuva luonne, joka saattaa herättää sinun suojeluviettisi. Kalat puolestaan ihailee rohkeuttasi.
Usein tässä suhteessa käy niin, että sinä impulsiivisena Oinaana karkotat säikyn Kalan tiehensä loukatessasi hänen herkkiä tunteitaan.

Oinas ja Rapu - 1 piste
Tästä suhteesta ei puutu dramatiikkaa. Impulsiivisena luonteena et osaa varoa sanojasi herkän Ravun seurassa. Sinusta saattaakin hänen seurassaan tuntua, ettet voi olla oma itsesi ilman että teet aina jotain väärin. Voitte oppia toisiltanne paljon, jos opettelette ymmärtämään toistenne maailmankuvaa.
Te sovittekin paremmin ystäviksi kuin rakastajiksi.

Oinas ja Kauris - 1 piste
Te kaksi lähestytte maailmaa hyvin erilaisista näkökulmista. Kauris suunnittelee elämänsä vähintään 10 vuoden päähän kun taas sinä menet sinne minne elämä kuljettaa. Sinua saattaakin ahdistaa ajatus siitä, että viettäisit loppuelämäsi samassa paikassa. Te kaksi olette hyvin eri planeetoilta ja siksi suhteenne toimii yleensä paremmin työelämässä kuin rakkaudessa. Töissä teillä on mahdollisuus hyödyntää toistenne parhaita puolia.


Saatat pitää myös näistä:




Jos horoskooppijutut kiinnostavat jatkossakin, ota seurantaan blogini facebook-sivu. Instagramissa löydät sivuni tästä.

- Petra

4. tammikuuta 2019

Horoskooppi: Mitä tähtimerkkisi kertoo urastasi?



Nyt kun joulu ja uusi vuosi on lomailtu, ja aletaan palata jälleen töihin, kouluun ja normaaliin arkeen, niin työstäsi ja urastasi kertova horoskooppi on osuva ja ajankohtainen.
Oletko sinä Kauris, joka tuskin piti minkäänlaista lomaa vai esimerkiksi Jousimies, joka lomailee tuon tuosta? Lue alta, millainen puurtaja olet tähtimerkkisi perusteella.

Oinas

Tässäpä varsinainen tähtikartan pioneeri. Oinas tähtää korkealle ja asettaa paljon haasteita itselleen. Hänen suurin haaseensa työelämässä on kärsivällisyys, joka häneltä valitettavasti puuttuu. Tämän piirteen kehittämisessä sinua auttaa periksiantamattomuutesi ja kunnianhimosi. Olet hyvin tarmokas ja tartut pelkoa tuntematta eteesi avautuviin mahdollisuuksiin.
Miespuolinen Oinas sopii hyvin esimerkiksi poliisin tai palomiehen tehtäviin. Moni Oinas-herra saattaa löytää itsensä myös armeijan leivistä sotilaana.
Parhaiten Oinas sopii itsenäisiin työtehtäviin - sellaisiin, joissa häntä ei voi määräillä. Myös urheilijan ura sopii vauhdista pitävälle Oinaalle.
Johtotehtäviin Oinas sopii jos ei muiden niin ainakin omasta mielestään. Hän on pomona kuitenkin säälimätön ja suorasukainen joten vuoden pomo -patsas voi jäädä saamatta.
Naispuolinen Oinas sopii yleensä miehekkäille aloille, sillä häntä ei kiinnosta harjata muiden hiuksia kampaamossa tai hoivata toisten lapsia päiväkodissa. Oinas-nainen saattaa hyvinkin työskennellä joko taiteeseen tai urheiluun liittyvällä alalla. Jos hän työskentelee yrityksessä, hänellä on korkea asema.
Oinas on parhaimmillaan sellaisessa työssä, jossa saa tehdä omaa juttuaan ja toimia oman päänsä mukaan.

Härkä

Härkä kuuluu koko tähtikartan ahkerimpiin puurtajiin. Hän soveltuu hyvin aloille, joilla vaaditaan itsehillintää ja kurinalaisuutta. Härät rakastavat asioiden suunnittelua ja soveltuvatkin hyvin esimerkiksi arkkitehdeiksi. Kotia ja vaatteita rakastava Härkä-nainen soveltuu sisustusarkkitehdiksi ja vaatesuunnittelijaksi. 
Luontoa ja eläimiä rakastavalle Härälle soveltuu myös puutarhurin ja eläinlääkärin työ.
Härkä rakastaa rahaa ja rikkauksia, joten usein he haluavat työn, jossa pääsee tienaamaan hyvin. Näin hän takaa hyvän toimeentulon perheelleen. Lapsia rakastava Härkä-nainen sopii hyvin opettajaksi.
Miespuolinen Härkä taas voi soveltua esimerkiksi rahoitusalalle tai rakennusalalle yritteliäisyytensä ja johdonmukaisuutensa vuoksi.
Härkä on hyvin harkitsevainen eikä tee koskaan hätiköityjä päätöksiä. Hän suunnittelee uransa hyvin tarkasti ja säästää rahaa kauniisiin esineisiin, vaatteisiin ja muihin ansaitsemallaan rahalla saataviin mukavuuksiin.

Kaksoset

Sosiaalisella Kaksosella täytyy aina olla ihmisiä ympärillä. Hän työskentelee mielellään asiakaspalvelutehtävissä, toimittajana, tuotekehittäjänä tai taidealalla. Kaksoset rakastavat myös liikkumista paikasta toiseen, joten työ, jossa pääsee matkustelemaan sopii heille hyvin. 
Kaksos-mies sopii työhön, jossa täytyy käyttää älynystyröitä ja pohdiskella asioita. Tämän vuoksi miespuolinen Kaksoset on yleensä myyntialan ammattilainen, tutkija tai insinööri. 
Kaksoset on hyvän mielikuvituksen omaava sanataituri joka sopii myös kirjailijaksi.
Hyvän ulosantinsa vuoksi Kaksoset sopii hyvin esimerkiksi politiikkaan tai edustustehtäviin. Monilla Kaksosilla on myös hyvät näyttelijän lahjat, joten usein heidät voi löytää myös teatterin lavalta.
Kaksoset eivät yleensä jaksa tehdä samaa asiaa kovinkaan kauaa ja tämän vuoksi heidän ammattinsakin usein vaihtuu useitakin kertoja elämässä. 


Rapu

Ravun työ on lähes aina jotain luontoon, matkustamiseen tai eläimiin liittyvää. Aivan kuten Härkäkin, myös Rapu soveltuu eläinlääkäriksi. Naispuolinen Rapu huolehtii mielellään muista ja ottaa hellään huomaansa kaikki pahan maailman kaltoinkohtelemat ihmiset. Tästä syystä hän soveltuu vaikkapa sairaanhoitajaksi tai psykologiksi. 
Menneisyyttä ja muistoja vaaliva Rapu soveltuu hyvin myös historijoitsijaksi. Miespuolinen Rapu saattaa löytää itsensä joko merivoimista tai joltain talouteen liittyvältä alalta.
Taiteellisena Rapu saattaa valloittaa maailmaa taidemaalarina tai kirjailijana.
Rapu haluaa sellaisen työn, jossa hänen työpanoksensa huomataan varmasti. Suurissa yrityksissä he siis eivät kovin usein työskentele.

Leijona

Teatraalisen Leijonan löytää lähes aina taiteelliselta alalta. He ovat musikaalisia, taiteellisia ja rakastavat esillä olemista, joten näyttelijän ja laulajan työ sopii heille erinomaisesti. Leijona omaa luontaisen auktoriteetin ja ottaa yleensä automaattisesti ohjat käsiinsä joten myös johtotehtävät soveltuvat hänelle. Johtajan paikkaa tavoitellessaan Leijona on hyvin tunteeton talloessaan jalkoihinsa kaikki työkavereista esimiehiin. Arvokas ja edustava Leijona sopii mainiosti myös edustustehtäviin hienohin tilaisuuksiin. 
Miespuolinen Leijona on yleensä muusikko, urheilija tai johtaja suuressa yrityksessä.
Naispuolinen Leijona taas viihtyy usein Mallina valloittaen maailman catwalkeja pitkin. 
Leijonat tavoittelevat aina luksusmaista elämäntyyliä, työssä on oltava korkea palkka.

Neitsyt

Tuskin kenelläkään tähtikartan kulkijoista on yhtä terävät älynystyrät kuin Neitsyellä. Hän on tarkka, siisti ja tehokas. Neitsyt on sinnikäs ja jaksaa nähdä vaivaa tulevaisuutensa eteen. Neitsyt-mies on teknologian moniosaaja. Tuskin löytyy sellaista asiaa, jota hän ei osaisi korjata. Tästä syystä Neitsyt-miehelle sopii esimerkiksi mekaanikon tai kultasepän työ. Neitsyt-nainen on täsmällinen ja analyyttinen joten kirjanpitäjän työ soveltuu hänelle erinomaisesti. Neitsyet myös rakastavat kaikenlaisia taulukkoja ja tilastoja, joten tutkijan tai tiedemiehen ammatti vetää heitä myös puoleensa. Neitsyt on luontainen auttaja, joten hän sopii myös lääkäriksi tai asianajajaksi. Neitsyt tekee kaiken aina kunnolla ja loppuun asti jättämättä kesken mitään, mihin ryhtyy.



Vaaka

Diplomaattinen ja ihmisläheinen Vaaka tunnetaan tähtikartan neuvonantajana. Hän kokee tarvetta auttaa heikompiaan ja tuottaa ihmisille hyvää oloa, joten käytännöllisistä aloista heille sopii kampaaja, hieroja tai lähihoitaja. Auttavainen Vaaka saa suurta iloa myös vapaaehtoistyöstä, jossa voi auttaa ihmisiä. Vaa'at ovat todella luovia ja esteettisiä, joten kaikenlainen suunnittelu sopii heille. Taidemaalarina, kirjailijana tai graafikkona Vaaka menestyy aina.
Vaaka on luotettava ja hyvä kuuntelija, ja osaa antaa hyviä neuvoja, joten hänelle sopii myös terapeutin, kouluttajan tai konsultin työ. 
Oikeudenmukainen Vaaka saattaa löytää kutsumuksensa myös oikeustieteestä. Koska hän yleensä on tottunut sovittelemaan ihmisten välejä, hän toimii usein myös parisuhdeterapeuttina.

Skorpioni

Mystistä Skorpionia kiinnostaa vanhat uskonnot, fysiikka ja kemia sekä kaikki, missä elämän äärimmäiset ominaisuudet tulevat pintaan. Skorpioni rakastaa tutkia asioita - etenkin rikoksia joten poliisi, yksityisetsivä tai rikospoliisi on hänelle enemmän kuin sopiva työ. Skorpioni hakeutuu helposti sellaiseen työhön, jota muut tähtimerkit kaihtavat niiden raadollisuuden vuoksi. Tällaisia ammatteja ovat esimerkiksi patologi, psykiatri, ja rikostutkija. Myös salaliittoteoriat ja kaikenlaisten epäoikeudenmukaisuuksien paljastaminen kiehtoo Skorpionia.
Raha kiinnostaa Skorpionia ja tässäkin asiassa heitä on kahta ääripäätä - todella rikkaita ja rutiköyhiä. Terävän älynsä puolesta Skorpioni soveltuu hyvin pankki -rahoitus ja -vakuutusalalle.

Jousimies

Matkustelua ja maailmaa rakastava Jousimies hakeutuu yleensä sellaiseen työhön, jossa pääsee matkustelemaan. Tästä syystä esimerkiksi matkaoppaan tai tulkin työ sopii heille hyvin. Seikkailunhaluaan Jousimies voi purkaa myös merikapteenina tai lentäjänä. Jousimies rakastaa eläimiä ja on usein myös kiinnostunut niiden hoitamisesta. Eläinten kouluttaja tai eläinlääkäri ovat hänelle myös hyviä ammatteja. Jousimies tunnetaan porukan viihdyttäjänä joten hän saattaa innostua vaikkapa näyttelijän työstä. Miespuolinen Jousimies on elokuva-alalla yleensä mieluummin ohjaajana. Yleensä poikkeuksetta Jousimies työskentelee matkailuun ja kulttuuriin liittyvällä alalla. Seikkailuita rakastava Jousimies ottaa aina tilaisuuden tullen lomaa ja suuntaa uuteen tuntemattomaan paikkaan.

Kauris

Kunnianhimoinen Kauris tietää jo nuorena haluavansa huipulle. Hän työskentelee määrätietoisesti ja tekee tarkan suunnitelman siitä mitä tahtoo saavuttaa - miten saavuttaa - ja milloin pääsee huipulle. Tälle työn raskaan raatajalle loma on kirosana, joten häntä ei paljon näy kotona. Kulturelli Kauris rakastaa klassista taidetta ja Kauris-nainen tunnetaan yleensä tyylikkäänä uraohjuksena, joka käy vapaa-ajallaan nauttimassa vaikkapa oopperasta. Taidetta rakastava Kauris saattaa hakeutua myös musiikkialalle. Esimerkiksi Ricky Martin ja Cheek ovat Kauriita.
Työpaikalla kaikki pitävät Kauriista, joka ei koskaan ole myöhässä ja tekee loppuun sen mihin ryhtyy. Joitakin hänen nipotuksensa saattaa ärsyttää mutta se ei haittaa Kaurista, joka tietää olevansa oikeassa ja ajattelevansa koko työyhteisön parasta.
Ammatiksi Kauriille sopii mikä vain, kunhan siinä tienaa hyvin. Yleensä Kauris kuitenkin opiskelee itselleen jonkin hyvin käytännöllisen ja realistisen ammatin, kuten lääkäri, juristi, pappi, insinööri ja yritysjohtaja. Naispuolinen Kauris pitää lapsista ja tietää miten heistä kasvatetaan kunnollisia aikuisia, joten myös opettajan ammatti sopii hänelle.

Vesimies


Vesimies kuuluu tähtikartan älykkäimpiin ihmisiin. Hän on multitaskaaja, joka kykenee tekemään useampaa asiaa samaan aikaan. Terävälle Vesimiehelle sopii ammatiksi vaikkapa proofessori. Tässä ammatissa hän pääsee tutkimaan mielenkiinnonkohdettaan.
Vesimiehellä on vilkas mielikuvitus ja hän rakastaa keksiä asioita. Keksijän työ on hyvin ihanteellinen Vesimiehelle. Vesimies on aina jollain tavalla omaa aikaansa edellä ja saattaa menestyä vaikkapa tietokirjailijana tai filosofina. Vesimies-naista kiinnostaa ihmisten käytös ja sosiaalipsykologia joten hän saattaa hakeutua esimerkiksi sosiaalityöhön.

Kalat

Vaatimaton Kalat löytää elämänsä suurimmat mielenkiinnonkohteet jostain aivan muualta kuin työstä. He ovat ujoja ja yleensä vähättelevät kykyjään. Kalat-nainen saattaa toimia esimerkiksi suuren perheen kotiäitinä, jolloin äitiys on hänen työnsä. Kekseliäälle Kaloille sopii hyvin kaikki luovat alat aina taidemaalarista kuvanveistäjään. Avulias Kalat sopii myös sairaanhoitajaksi. Lapsia palvovan Kalat-naisen saattaa löytää päiväkodista. Miespuolinen Kalat on yleensä tietokonenörtti joten hänelle soveltuu hyvin ATK-ala, jossa hän voi sukeltaa bittimaailman syövereihin.
Rauhallinen Kalat sopii työhön jossa on osattava suhtautua asioihin hienovaraisesti. Tästä syystä he saattavat työskennellä vaikkapa tukihenkilöinä päihderiippuvaisille tai hoitaa mielenterveyspotilaita.


Jos horoskoopit kiinnostavat sinua, ota seurantaan facebook-sivu, jonne päivitän kaikki tekstit reaaliajassa. Hauskoja horoskooppijuttuja minun nimeni alla löydät myös instagramista.

- Petra


Nousumerkki Kaksosissa