1. syyskuuta 2024

Nousumerkki Kaksosissa

 


Hei, ja tervetuloa uuden postauksen pariin. Tänään jatkuu nousumerkeistä kertova postaussarja ja vuorossa on nousumerkki Kaksosten vilkkaassa ja sosiaalisessa merkissä. 

Mitä nousumerkki edustaa? Jotkut ammattiastrologit ovat sitä mieltä, että nousumerkki on jopa tärkeämpi kuin aurinkomerkki, eli se varsinainen horoskooppimerkki. Tämä perustuu siihen, että nousumerkkiä pidetään elämäämme ohjaavana tienviittana ja se myös näyttää, mitä tavoittelemme elämässä. Nousumerkki määräytyy sen mukaan, mihin aikaan vuorokaudesta olemme syntyneet eli se vaihtuu vain joidenkin tuntien kuluessa. Nousumerkkimme teemat ja piirteet ovat sellaisia, jotka toistuvat elämässämme tasaisin väliajoin. Itse olen astrologiaa tutkiessani todennut, että aurinkomerkki toimii vähän kuin ego ja nousumerkki taas on vähän kuin alter ego, joka vaivihkaa sanelee sääntöjä elämässämme. 

Mikäli et tiedä omaa nousumerkkiäsi, voit helposti laskea sen esimerkiksi astro.fi tai cafe astrology -sivustojen laskureilla. Nämä linkit eivät ole mainoslinkkejä, vaan mainitsen ne, koska olen todennut kyseiset sivustot monipuolisiksi ja ammattimaisiksi. Erilaisia laskureita löytyy toki vaikka millä mitalla ja niissä tuskin on loppujen lopuksi paljoakaan eroa keskenään. 


Nousumerkki Kaksosissa

Oletko joskus kuullut termin "luova hulluus"? Sinä olet tämän kuvauksen täydellinen ruumiillistuma ja olet varmasti saanut myös kuulla siitä. Kaksos-nousuisena sinä näet jokaisessa tilanteessa mahdollisuuden oppia jotain uutta. Tämän kyvyn saat nousumerkkiäsi ohjaavalta planeetalta Merkuriukselta, johon tieto, oppiminen ja kommunikaatio liittyvät hyvin olennaisesti. 

Sinä olet totisesti hyvin levoton sielu etkä malta kauaa pysyä paikoillasi. Maailmassa kun on niin paljon kaikkea mielenkiintoista ja jännittävää. Sinä olet tunnettu nopeudestasi: nopeista liikkeistä, mielenmuutoksista alta aikayksikön, mutta erityisesti nopeasta älystäsi. Nopeat hoksottimesi jopa vähän pelottavat muita. Sinä olet myös erittäin sanavalmis, etkä useinkaan joudu tilanteisiin joissa jäisit helposti alakynteen. Kaksos-nousuiset ihmiset osaavat todellakin pitää puolensa ja puolustavat hanakasti myös läheisiään aina tarpeen vaatiessa. 

Sinulla on hauska ja kupliva persoona ja vedät puoleesi samanhenkisiä ihmisiä. Toiset taas kokevat sinut omituisena, mutta se ei tunnu sinua häiritsevän. Toisinaan taas osaat muuntautua viileäksi ja älykkääksi tietäjäksi, ja tämä on se puoli, jota moni sinussa jopa vähän pelkää. Sinä olet myös erittäin sanavalmis, etkä useinkaan jää sanattomaksi vaikka tilanne olisi kuinka kinkkinen.

Merkurius, jonka teemat toistuvat elämässäsi tasaisin väliajoin, edustaa tietoa, oppimista, kommunikaatiota, uteliaisuutta, sopeutumiskykyä ja yhteyksiä (sekä itseen että ympäröivään maailmaan), ohjaa tavoitteitasi ja käyttäytymistäsi tässä elämässä. Sinä rakastat tietoa ja olet hyvin utelias ja innokas oppimaan ja kehittymään. Sinulla on tarve ymmärtää ympäröivää maailmaa ja siinä piileekin sinun potentiaalisi ja hyötysi yhteiskunnalle. Muutkin kyllä näkevät sinun potentiaalisi ja mahdollisuutesi ja saatkin osaksesi vuoroin kateutta ja potentiaalisi hyväksikäyttöä tai hyödyntämistä. 

Aivosi raksuttavat raksuttamistaan ja mielessäsi käykin jatkuva surina pohtiessasi maailmanmenoa ja elämää. Ihmissuhteissasi kaipaat tietynlaista vapautta ja tilaa, ja kun henkilökohtainen vapautesi on uhattuna, niin sinusta tulee esiin täysin uusi puoli, josta useimmilla ei ole aavistustakaan. Nautit älykkäistä keskusteluista hengenheimolaisten kanssa ja siinä missä kaipaat itse henkilökohtaista tilaa, osaat antaa sitä myös muille. Henkisyys ja mieleen liittyvät asiat ovat myös paljon läsnä elämässäsi ja tämä näkyy usein nopeina mielialan ailahteluina. Mielialasi ailahtelevat aina rajattomasta onnesta ja innokkuudesta syvään masennukseen ja ahdistuksen kuiluun ja monet kaksos-nousuiset kärsivät enemmän tai vähemmän mielenterveyteen liittyvistä ongelmista ja sairauksista. Toiset selviävät hermoja raastavalla stressillä, toiset taas kokevat sen syvemmän ääripään. Tähän vaikuttaa olennaisesti myös muut syntymäkartan asennot ja tähtimerkit.

Nousumerkki näyttää meille usein myös sen mistä jotkut puhuvat elämän tarkoituksena. Mitä se sitten nousevan Kaksosen kohdalla tarkoittaa? Sinussa on loputtomasti potentiaalia, mitä voit hyödyntää elämässäsi, ja todella usein muut ihmiset käyttävät tätä potentiaaliasi hyväkseen. Tämä näkyy usein siinä, miten jotkut ihmiset sekaantuvat tekemisiisi ja ovat kertomassa miten sinun tulisi elämääsi elää. Saavuttaaksesi Kaksos-nousuisen elämäntarkoituksesi sinun tuleekin sulkea korvasi muiden mielipiteiltä. Ehkä myös niiden, joista välität vilpittömästi. Tosi on kuitenkin se, että niin kauan kuin henkilökohtainen vapautesi on uhattuna, myös unelmasi ovat uhattuna. Ehkä sinun kannattaisi hyödyntää lähes rajaton potentiaalisi täysin omiin tarkoituksiisi ja tehdä asioita, joilla itsellesi merkitystä. 

Jotta pääset paremmin perille nousumerkistäsi, suosittelen sinua lukemaan myös *saatat pitää myös näistä* -kohtaan merkityt postaukset. 

Saatat pitää myös näistä:




Seuraa blogia täällä:




Petra

16. elokuuta 2024

Nousumerkki Härässä

 


Hei, ja tervetuloa uuden postauksen pariin. Tänään jatkuu nousumerkeistä kertova sarja, ja vuorossa on nouseva Härkä. Jos sinulta meni ohi postaus nousevasta Oinaasta, niin siihen postaukseen pääset tästä

Mitä nousumerkki edustaa? Jotkut ammattiastrologit ovat jopa sitä mieltä, että nousumerkki on tärkeämpi kuin varsinainen horoskooppimerkkimme. Nousumerkki määräytyy sen mukaan, mihin aikaan vuorokaudesta olemme syntyneet. Sanotaan, että nousumerkki osoittaa polun, jota meidän tulisi elämässämme kulkea, jotta löytäisimme elämämme todellisen tarkoituksen. Nousumerkkimme piirteet ja teemat ovat sellaisia, jotka toistuvat elämässämme tasaisin väliajoin. Itse olen astrologiaa tutkiessani todennut, että aurinkomerkin (eli sen varsinaisen horoskooppimerkin) voikin ajatella ikään kuin egona, ja nousumerkin elämäämme ohjaavana tienviittana, joskus jopa vähän kuin alter egona, joka vaivihkaa sanelee sääntöjä elämässämme. 

Mikäli et tiedä omaa nousumerkkiäsi, voit helposti laskea sen esimerkiksi astro.fi tai cafe astrology -sivustojen laskurilla. Nämä linkit eivät ole mainoslinkkejä, vaan mainitsen ne, koska olen todennut ne monipuolisiksi ja ammattimaisiksi. Erilaisia laskureita löytyy tietysti vaikka millä mitalla ja niissä tuskin on loppujen lopuksi paljonkaan eroa keskenään. 


Nousumerkki Härässä

Potentiaali on ensimmäinen sana, joka tulee mieleen nousevasta Härästä. Sinusta huokuu lämpö ja vakaus ympäristöösi ja lämmin sinä oletkin, mutta jälkimmäinen ei voisi olla kauempana totuudesta. Vakaus ja tasapaino ovat kyllä asioita, mitä kohti kuljet elämässä, mutta ihmisillä ei ole aavistustakaan, mitä kaikkea olet joutunut käydä läpi saavuttaaksesi edes hivenen siitä vakaudesta ja turvallisuudesta, jota tavoittelet. 

Sinä saatat joskus näyttäytyä muille hieman kaavoihisi kangistuneena tyyppinä. Et pidä muutoksista, tai ainakin sinun tulee tietää kaikki siitä mihin olet ryhtymässä, ennen kuin aloitat mitään uutta. Sinä oletkin hyvin varovainen kaikessa mihin ryhdyt. Härkä on kiinteä maaelementin edustaja, joten sinua ei varsinaisesti tunneta joustavana tai riskejä ottavana tyyppinä. 

Härkä on kaikesta hienosta ja luksuksesta pitävä merkki, joten nouseville Härille kaikesta luksukseen laskettavasta voi muodostua heikko kohta. Luksusmatkat, ravintolaillalliset, merkkivaatteet.. You name it. Nousumerkkiäsi ohjaava planeetta on Venus, johon myös liitetään nautinto (ja myös harmonia, tasapaino ja vetovoima) ja nousevana Härkänä oletkin saattanut huomata kerääväsi ihailijoiden katseet siellä missä kuljetkin. Nuo Venuksen piirteet ovat myös sellaisia, mitkä toistuvat elämässäsi tasaisesti. Härkänousuiset myös rakastavat omistaa asioita. Löytyykö sinulta kenties kokoelma antiikkia, koruja tai jotain muuta hienoa?

Omistamisesta onkin hyvä siirtyä rakkauselämääsi, sillä sinä olet myös kumppaniasi kohtaan hyvin omistushaluinen. Et myöskään eroa kovin kevyin perustein. Lojaalius ja rehellisyys on sinulle kaikkien ihmissuhteidesi kulmakivi. Vaikka sinä oletkin vallitsevasti aika rauhallinen tyyppi, niin parisuhteessasi intohimo on sinulle hyvin tärkeää.

Mutta entä sitten se Härkänousuisen elämäntarkoitus? Oletko huomannut, miten paljon ylimääräistä energiaa laitat ympäristöösi etsiessäsi vakautta ja turvallisuutta elämääsi? Monesti sinä erehdytkin kuvittelemaan, että tasapainottamalla ympäristösi löydät avaimet myös omaan onneesi. Toisin sanoen sinä teet läheistesi puolesta kaiken, mitä heidän onnensa vaatii ja muokkaat oman olemuksesi muiden mukavuuden mukaiseksi. Kuvittelet, että kun ympäristösi on tyytyväinen, niin sinäkin olet. Mutta ehei, sen jälkeen, kun olet uhrannut kaiken aikasi läheistesi vuoksi, etkä saanutkaan sitä kautta tavoittelemaasi vakauden ja turvallisuuden tunnetta, olet hyvin kaukana tyytyväisestä. Ja elämäänsä tyytymätön nouseva Härkä ei ole sitten lainkaan mukavaa seuraa. Sinä voitkin löytää oman onnesi vain ja ainoastaan seuraamalla omia mieltymyksiäsi ja mukavuuttasi. Sinun on vain kerättävä tähän tarpeeksi rohkeutta ja olla välittämättä siitä, mitä naapurit ja sukulaiset keskenään kuiskivat. Mieti siis mistä sinulle tulee turvallinen olo ja mikä tekee sinut onnelliseksi. Tällä tavoin löydät avaimet omaan onneesi, eikä kenenkään tarvitse kärsiä.

Elämäänsä tyytyväinen Härkänousuinen onnistuukin pelkällä läsnäolollaan tekemään muidenkin olosta vakaan ja turvallisen. 

Jotta pääset perusteellisemmin jyvälle nousumerkistäsi, suosittelen sinua lukemaan myös *saatat pitää näistä* -kohtaan merkityt postaukset.


Saatat pitää myös näistä:




Seuraa blogia täällä:




Petra

12. elokuuta 2024

Nousumerkki Oinaassa

 


Heissan ja tervetuloa uuden postauksen ja samalla uuden sarjan pariin. Kyselin viikonloppuna instagramissa sivuni story-osiossa, mistä aiheista haluaisitte enemmän postauksia, ja nousumerkit ja rakkaushoroskoopit olivat ehdottomasti suosituimpia, joten arvottuani asiaa tovin, päätin toteuttaa seuraavaksi molempia siten, että keskityn ensisijaisesti nousumerkkeihin, mutta pudottelen väliin rakkaushoroskooppeja.

Mitä nousumerkki sitten edustaa? Monet ammattiastrologit ovat sitä mieltä, että nousumerkki on oikeastaan paljon henkilökohtaisempi ja tärkeämpi kuin aurinkomerkki, eli se varsinainen horoskooppimerkki. Nousumerkki määräytyy sen mukaan, mihin aikaan vuorokaudesta olemme syntyneet. Sanotaan, että nousumerkki osoittaa polun, jota meidän tulisi elämässä kulkea, jotta löytäisimme elämämme todellisen tarkoituksen. Nousumerkkimme piirteet ja teemat ovat sellaisia, jotka toistuvat elämässämme tasaisin väliajoin. Itse olen astrologiaa tutkiessani tullut siihen tulokseen, että aurinkomerkin voikin ajatella ikään kuin egona ja nousumerkin elämäämme ohjaavana tienviittana, joskus jopa vähän kuin alter egona, joka vaivihkaa sanelee sääntöjä elämässämme.

Mikäli et tiedä omaa nousumerkkiäsi, voit helposti laskea sen esimerkiksi astro.fi tai cafe astrology -sivustojen laskurilla. Nämä linkit eivät ole mainoslinkkejä, vaan mainitsen ne koska olen todennut kyseiset sivustot monipuolisiksi ja ammattimaisiksi. Pienenä huomiona vain, että tarkan nousumerkin selvittämiseksi sinun tulisi tietää mahdollisimman tarkka kellonaika, milloin olet syntynyt. Erilaisia laskureita löytyy tietysti vaikka millä mitalla, ja niissä tuskin on loppujen lopuksi paljoakaan eroa keskenään.

Nousumerkki Oinaassa

Voi sentään. Sinulle ei totisesti ole annettu helppoa tietä kuljettavaksi. Kantapään kautta oppiminen tuntuukin olevan toistuva teema vauhdikkaassa elämässäsi. Sinä olet niitä ihmisiä, jotka tekevät ensin ja ajattelevat sitten. 

Sinulla riittää päättäväisyyttä kokonaisen kylän edestä, eikä tapoihisi kuulu paljoa tuumailla, kun haluat jotain. Rohkeutesi aiheuttaakin usein kateutta niissä, jotka empivät tavoitteidensa kohdalla. Sinulla on suorasukainen tapa mennä sinne minne nenä milloinkin sattuu osoittamaan. Et myöskään arkaile tuoda mielipiteitäsi esille, oli kyse sitten mistä hyvänsä.

Hieman muistakin syntymäkarttasi asennoista riippuen, olet hyvin kilpailuhenkinen ja kohdistat paljon paineita itseesi.

Nousumerkkisi Oinaan hallitseva planeetta on Mars, joka on saanut nimensä Roomalaiselta sodan jumalalta. Marsin piirteitä ovat toiminta, aktiivisuus, seksuaalisuus, aggressiivisuus ja rohkeus, tärkeimpiä luetellakseni. Nämä piirteet antavat myös osviittaa elämäsi suunnalle. Toisin sanoen, olet niitä, jotka laittaa asiat tapahtumaan. Marsin vaikutus nousumerkkisi kautta tuo elämääsi rutkasti vauhtia ja toimintaa ja aiemmin mainitsemani piirteet ovat enemmän tai vähemmän vallitsevia teemoja elämässäsi.

Sinä etenet asioissa hyvin nopeaan tahtiin. Olet saanut nousumerkiltäsi myös aimoannoksen Oinasmaista äkkipikaisuutta. Siinä missä pillastut ennen kuin toinen on ehtinyt kissaa sanoa, myös unohdat hyvin nopeasti kulloisenkin tilanteen ja syyn tulistumisellesi. Oinasnousuiset ihmiset ovat harvoin pitkävihaista sorttia. 

Sinä se rakastat kaikenlaista toimintaa ja perinteinen elämäntyyli ei vain kerta kaikkiaan ole sinua varten. Sinulla onkin tapana tuoda vipinää ja vilskettä sinne missä milloinkin kuljet. Saat asiat tapahtumaan etkä turhia aikaile päättäessäsi jotain. Laiskuudesta sinua ei ainakaan ensimmäisenä tulla syyttämään, se on selvä, jos joku!

Nousumerkkisi Oinas hallitsee ihmiskehossa päätä ja kaikenlaiset päähän liittyvät iskut, vammat ja sairaudet ovat oinasnousuisille tyypillisiä. Migreeni? Tervetuloa! Oinasnousuiset myös usein onnistuvat säilyttämään nuorekkaan viehätysvoiman läpi elämän.

Oinasnousuisena olit todennäköisesti itsenäinen lapsi ja sen asenteen olet säilyttänyt aikuisenakin. Ehkä olit luonnostaan itsenäinen, ehkä sinulla ei ollut vaihtoehtoja. Itse tiedät parhaiten.  Yritteliäänä ja oma-aloitteisena ihmisenä olet saattanut myös huomata, että sinuun kohdistetaan myös ulkopuolelta todella paljon odotuksia. Kaikista suurimmat paineet annat kuitenkin itse itsellesi. Saavuttaaksesi nousevan Oinaan asettaman elämäntarkoituksen, sinun tulisikin oppia seuraamaan vain ja ainoastaan omia päämääriäsi ja viis veisata siitä, mitä mieltä muut siitä ovat. Loppujen lopuksihan avain omaan onneen on valitettavasti itsekkyys. Ja juuri tämä piirre sinun tulee opetella hallitsemaan terveellä ja tasapainoisella tavalla saavuttaaksesi tavoitteesi. 

Jotta pääset perusteellisemmin jyvälle nousumerkistäsi, suosittelen sinua lukaisemaan myös *saatat pitää myös näistä* -kohtaan merkityt postaukset. 

Saatat pitää myös näistä:




Seuraa blogia täällä:




Petra


26. heinäkuuta 2024

Kuumerkit: Kuu Kaloissa

 


Hei, ja tervetuloa jälleen uuteen postaukseen. Tänään on vuorossa kuumerkit-sarjan viimeinen osa, ja on aika ottaa selvää, miten kuu vaikuttaa herkän ja intuitiivisen Kalat-ihmisen merkissä. 

Kuu edustaa syntymäkartalla tunteita ja sitä, miten koemme ja käsittelemme niitä. Kuu edustaa myös intuitiota ja muistoja.

Jos et tiedä omaa kuumerkkiäsi, voit helposti laskea sen esimerkiksi Astro.fi tai Cafe Astrology -sivustojen laskurilla. Näiden linkkien ei ole tarkoitus mainostaa kyseisiä sivustoja, vaan mainitsen ne, koska olen itse tykännyt käyttää niitä syntymäkarttojen tutkimisessa.

Kuu Kaloissa

Osuessaan Kalojen merkkiin kuu antaa sinulle poikkeuksellisen herkän intuition. Sinut tunnetaan todennäköisesti unelmoivana tyyppinä, joka ei oikein ole kosketuksissa todellisuuden kanssa, kartan muista sijoituksista riippuen tietenkin. Sinulla on uskomaton kyky asettua toisen ihmisen asemaan ja sinä oletkin luonteeltasi hyvin empaattinen ihminen. Miinuksena tässä on tietysti se, että otat muiden kokemista koettelemuksista kohtuuttoman suuren taakan kantaaksesi ja uhkaat välillä hukkua muiden ihmisten ongelmiin. 

Kuu-Kaloina muut saattavat joskus kokea sinut hieman etäisenä. Tunnustelet asioita sisimmässäsi ja toimit vahvan intuitiosi ohjaamana. Intuitiotasi vastaan toiminen kun olisi sinulle liian vastenmielistä. Olet haavemaailmoissa viihtyvä sielu, ja välillä pilvilinnoissa leijuminen ajaakin sinut ongelmiin muiden kanssa, jotka eivät ymmärrä poikkeuksellisen syvällistä maailmankatsomustasi. Maailmankatsomuksesta puheen ollen, oli uskonnollinen tai elämänkatsomuksellinen suuntasi sitten mikä hyvänsä, olet tällä elämänsaralla usein erittäin intohimoinen ja seuraat viimeisen päälle oman uskontosi tai elämänkatsomuksesi oppeja. 

Mikäli et pääse säännöllisesti uppoamaan haavemaailmaasi, saat helposti yliannostuksen todellisuudesta, jonka kanssa et muutenkaan välitä olla tekemisissä liikaa. Kykenet saavuttamaan unelmasi ja tavoitteesi parhaiten silloin, kun saat tilaa unohtua haaveisiisi. Kaikista rohkeimmat ja intohimoisimmat Kuu-Kalat ovatkin usein lahjakkaita taiteilijoita tai näyttelijöitä.

Olet vallitsevasti erittäin huolehtivainen ihminen, joka liikuttuu helposti kovia kokeneiden kärsimyksistä. Otatkin muiden taakoista usein aivan kohtuuttomia osia kannettavaksesi, minkä takia sinua tavallista useammin käytetään häikäilemättä hyväksi. Kuu-kaloina joudutkin todennäköisesti käymään kovan koulun, ennen kuin opit erottamaan vilpittömyyden ja manipuloinnin toisistaan. Auttamisenhalusi vetää sinua kuitenkin usein elämän murjomien ihmisten kuten päihdeongelmaisten maailmaan ja sinä tosiaan aivan vilpittömästi uskot parantajan lahjoihisi ja siihen, että jos vain uhraat sielusi kulloisenkin autettavasi hyväksi, sinä tosiaan voit parantaa heidät. Kuu-kaloina joudut myös muita herkemmin esimerkiksi narsistien kynsiin.

Juuri Empatiakykysi antaa sinulle avaimet ihmismieleen ja saatatkin purkaa tätä tunnetta esimerkiksi kirjoittamalla päiväkirjaa, runoja tai tekemällä jotain muuta taiteellista. Ja vaikka joitakin Kuu-Kaloja on valitettavan helppo käyttää kynnysmattoina, monet Kuu-Kalat myös tietävät ja tunnistavat rajansa ja osaavat ottaa tilaa itselleen. Tällöin he keräävät voimia, jotta jaksavat taas uppoutua omaan elämäntarkoitukseensa. Maailmassamme tarvitaankin kaltaisiasi Kuu-Kalat ihmisiä, jotka jaksavat uskoa ja parantaa ja jotka kykenevät näkemään ja hyväksymään ihmisyyden eri muodot, oli todellisuus sitten miten karu hyvänsä.

Saatat pitää myös näistä:






Seuraa blogia täällä:




Petra

23. heinäkuuta 2024

Kuumerkit: Kuu Vesimiehessä


 Hei, ja tervetuloa uuden postauksen pariin. Samalla kiitos valtavasti, että jaksatte seurata ja lukea blogiani, vaikka postausväli venyy välillä pitkäksi! Tänään perehdytäänkin siihen, miten kuu vaikuttaa itsenäisen Vesimiehen merkissä.

Kuu edustaa syntymäkartallamme tunteita ja sitä, miten koemme ja käsittelemme niitä. Kuu edustaa myös intuitiota ja muistoja. 

Jos et tiedä omaa kuumerkkiäsi, voit helposti laskea sen esimerkiksi Astro.fi tai Cafe Astrology -sivustojen laskurilla. Näiden linkkien ei ole tarkoitus mainostaa kyseisiä sivustoja, vaan mainitsen ne, koska olen itse tykännyt käyttää niitä syntymäkarttojen tutkimisessa. 

Kuu Vesimiehessä

Kuu-Vesimiehenä olet tarkkaavainen elämän tutkimusmatkailija, jolle on luontaista kyseenalaistaa ja pohtia asioita. Sinua on saattanutkin hyvin nuoresta asti seurata erilaisuuden ja jopa outouden tunne, mutta se ei tunnu häiritsevän sinua. Oikeastaan olet valmis ties millaisiin outouksiin, ettei sinua vain vahingossakaan sekoitettaisi valtavirtaan. 

Riippuen myös vähän karttasi muista merkeistä ja sijoituksista, kaipaat sosiaalisesta luonteestasi huolimatta muita enemmän omaa tilaa ja rauhaa. Kuu-Vesimiehenä sinulla on myös taipumusta sivuuttaa kaikenlaiset epärationaaliset tuntemukset, kuten mustasukkaisuus, omistushalu ja pelko. Ne eivät nimittäin millään sovi sinulle. Sinulla onkin vaistomaisesti tapana eristää itsesi ihmisistä ja asioista, joiden koet uhkaavan vapauttasi. 

Oletkin varmaan jo lapsesta saakka ollut hyvin omapäinen ja kulkenut omaa polkuasi - tämä on tyypillistä Kuu-Vesimiehille, ja vaikka iän myötä yleensä opitkin käsittelemään tarpeitasi, tarpeesi itsenäisyyteen säilyy usein läpi elämäsi. Se, mikä sinussa saattaa joskus yllättää, on ylpeytesi, sillä osaat kätkeä sisimpäsi taitavasti. Sinä olet nimittäin joskus vähän turhankin herkkä kritiikille. 

Moni asia ei ole sinulle vaikeaa, mutta tunteet, jotka usko tai älä, ovat inhimillisiä, saavat sinut usein ottamaan askelen takavasemmalle. Aivan kuin sinulla olisi tarve olla jotenkin tunteidesi ja inhimillisyyden yläpuolella.  Varsinkin negatiiviset tunteet saavat sinut viilenemään ja eristäytymään muista. Varo, ettei moinen tunteiden välttely johda siihen, että eristäydyt myös itsestäsi. 

Vaikka Kuu-Vesimiehenä omaat erityisen kyvyn ymmärtää muita ja heidän motiivejaan, voit ideologiaasi ajaessasi helposti menettää kosketuksen omiisi, kun pyrit tavoittelemaan kaikkea sitä, mitä haluat olla. Kuumerkkisi antaa sinulle uskomattoman kyvyn ymmärtää ympäröivää maailmaa ja ihmisiä ja usein oletkin vallitsevasti hyvin huolehtivainen. Läheistesi silmissä saatat kuitenkin ajoittain vaikuttaa kylmältä olettaessasi, että he ovat yhtä riippumattomia kuin sinä. Henkilökohtaisissa suhteissasi ymmärrät kuitenkin sen, etteivät ihmiset ole omaisuutta ja osaat antaa tilaa muille. Erilaisuus viehättää sinua ihmissuhteissasi ja ihastutkin yleensä ihmisiin, jotka saattaisivat jonkun toisen silmissä olla liian outoja ja erikoisia. Sinulle sellainen on kuitenkin virkistävää ja tervetullutta.

Sinusta saa erinomaisen ystävän, sillä pidät huolen siitä, ettei kukaan jää ulkopuolelle. Sinä oletkin ihmiskunnassa kaivattu harvinaisuus, joka jaksaa taistella oikeuden ja tasa-arvon puolesta. Vallitsevasti oletkin hyvin viehättävä persoona kaikkine outouksinesi.

Saatat pitää myös näistä:






Seuraa blogia täällä:




Petra

28. tammikuuta 2024

Kuumerkit: Kuu Kauriissa

 


Hei, ja tervetuloa uuden postauksen pariin! Tänään jatkuu kuumerkeistä kertova sarja, ja perehdymme siihen, miten kuu vaikuttaa järkevän ja viileän Kauriin merkissä.

Kuu edustaa syntymäkartallamme tunteita, ja sitä miten käsittelemme ja koemme ne. Kuu edustaa myös intuitiota ja muistoja.

Jos et tiedä omaa kuumerkkiäsi, voit helposti laskea sen esimerkiksi Astro.fi tai Cafe Astrology -sivustojen laskurilla. Näiden linkkien ei ole tarkoitus mainostaa kyseisiä sivustoja, vaan mainitsen ne, koska olen itse tykännyt käyttää niitä syntymäkarttojen tutkimisessa.

Kuu Kauriissa

Kuu-Kauriina olet tunne-elämältäsi hyvin tasainen ihminen, riippuen tietenkin paljon myös syntymäkartan muista positioista. Hyödyllisyys ja käytännöllisyys ovat sinulle hyvin tärkeitä. Vaikka sisälläsi riehuisi millainen tunnemyrsky, pysyt ulospäin hyvin viileänä ja rauhallisena. Kuu-Kauriina pidät tunteesi omana tietonasi.

Kuu-Kauriina pidät selkeydestä ja tavoitteellisuudesta. Sinä myös mieluummin välttelet riskejä kuin otat niitä. Kun lähdet mukaan johonkin, sinun täytyy olla täysin varma, mitä tuleman pitää. Turvallisuus on sinulle hyvin tärkeää. Sinä myös arvostat auktoriteetteja ja perinteitä. Tykkäät suunnitella asiat hyvissä ajoin, eikä sinua tarvitse erikseen muistuttaa säästämisen tärkeydestä, sillä sinä pyrit aina turvaamaan taloutesi tulevaisuuden. 

Viileä, rauhallinen, ja maltillinen, sillä tavalla moni todennäköisesti kuvailisi sinua. Sinä kaihdat ihmisiä, jotka eivät hallitse omia tunteitaan. Tunteet edellä meneminen on sinulle muutenkin vierasta, jopa pelottavaa. Omalla kohdallasi koet tunteet kuitenkin hyvin voimakkaasti ja olet ajoittain melkoisen synkissä tunnelmissa, mutta juttu onkin siinä, että sinä pidät tunteesi kurissa.

Sinä osaat olla hyvin ankara itseäsi kohtaan. Elämäsi olisikin todennäköisesti paljon helpompaa, jos opettelisit olemaan hieman armollisempi itseäsi kohtaan. Kuu-Kauriina sinua pidetään vahvana ja horjumattomana ihmisenä, mutta totuus on, että piilotat herkkyytesi sarkastisten vitsien taakse. Ajoittain osaat olla myös kylmä ja laskelmoiva, vaikka et olekaan yhtään vähemmän tunteellinen, kuin muutkaan kuumerkit. 

Kauris on tehokkuuden ja hallinnan merkki, ja kun kuu osuu tähän merkkiin, tunne-elämä on hyvin hallittu ja sitä käsitellään enemmän järkipohjalta. Syvällä sisimmässäsi sinulla on tarve tuntea olosi tärkeäksi ja hyödylliseksi. Sinä myös todennäköisesti pyrit sellaiseen asemaan, jossa saat osaksesi arvostusta ja kunnioitusta. Kaikista turvallisin olo sinulla on silloin, kun ohjat ovat omissa käsissäsi. 

Saatat pitää myös näistä:






Seuraa blogia täällä:




Petra

22. tammikuuta 2024

Kuumerkit: Kuu Jousimiehessä

 


Hei, ja tervetuloa uuden postauksen pariin! Tämä postaus on jatkoa kuumerkeistä kertovalle sarjalle, ja tänään perehdytään siihen, miten kuu vaikuttaa vauhdikkaan ja vapaan Jousimiehen merkissä.

Kuu edustaa syntymäkartallamme tunteita ja sitä, miten koemme ja käsittelemme ne. Kuu edustaa myös intuitiota ja muistoja. 

Jos et tiedä omaa kuumerkkiäsi, voit helposti laskea sen esimerkiksi Astro.fi tai Cafe Astrology -sivustojen laskurilla. Näiden linkkien ei ole tarkoitus mainostaa kyseisiä sivustoja, vaan mainitsen ne, koska olen itse tykännyt käyttää niitä syntymäkarttojen tutkimisessa.

Kuu Jousimiehessä

Kuu-Jousimiehenä vapautesi on sinulle hyvin tärkeää. Olet leppoisaa ja rentoa seuraa niin kauan kuin et tunne itseäsi kahlituksi. Kahlittuna sinusta tulee jokaisen kumppanin tai kumppaniehdokkaan pahin painajainen.

Sinä olet hyvin aktiivinen ja aikaansaava ihminen. Sytyt uusista kohtaamisista, seikkailuista ja varsinkin matkustelusta. Usein Kuu-Jousimiehet löytävät myös rakkauden ulkomailta. Seikkailusi ovat sinulle sielun ruokaa ja kotiin palattuasi sinulla on paljon hurjia ja hauskoja kertomuksia ystävillesi ja perheellesi.

Kuu-Jousimiehenä sinulla on usein monta rautaa tulessa yhtä aikaa ja tämä aiheuttaa sinulle joskus hajamielisyyttä. Saatat unohtaa esimerkiksi tapaamisia tai tehtäviä, joita olet suunnitellut. Tästä syystä annat joskus itsestäsi hieman vastuuttoman kuvan. Sinä olet kuitenkin niin karismaattinen ja hurmaava, että ihmisten on vaikea pysyä vihaisena sinulle. Olet myös todella optimistinen ja positiivisuutesi on tarttuvaa.

Monet Kuu-Jousimiehet viihtyvät ulkona. Sinulla saattaakin olla joku harrastus, jossa pääset liikkumaan ulkona. Saatat myös vaihtaa maisemaa ja muuttaa usein. Tasapaksu elämä ja rutiinit eivät sovi sinulle. Sinussa on myös kilpailuhenkeä ja nautit ystävällismielisestä kilpailusta.

Sinä pidät siitä, että asiat sujuvat mutkattomasti ja jouhevasti. Joskus sinulla onkin tapana lähteä matkoihisi, kun asiat muuttuvat liian hankaliksi. Et halua jäädä jumiin tilanteisiin ja vaikean paikan tullen mieluummin pakenet kuin jäät odottamaan mitä tapahtuu. Useimmiten kyllä myös palaat kunhan olet saanut pääsi selvitettyä ja pystyt taas hengittää. Sinulla ei ole myöskään tapana tehdä pidemmän aikavälin suunnitelmia, vaan elät mieluummin hetkessä. 

Ihailtavinta sinussa on ikuinen optimismisi ja kykysi nähdä valoa tunnelin päässä vaikka elämä kuinka potkisi päähän. Sinä vain yksinkertaisesti uskot, että kaikki järjestyy. Sinä oletkin luonteeltasi hyvin sopeutuvainen ja totut nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Jahtaat uusia kokemuksia ja elämännälkäsi pitää sinut liikkeellä vanhoille päiville asti. 

Saatat pitää myös näistä:






Seuraa blogia täällä:




Petra

17. tammikuuta 2024

Kalojen vuosi 2024


 Tervetuloa uuden postauksen pariin! Tänään jatkuu vuosihoroskoopit 2024 -sarja, ja vuorossa on Kalat.

Olen toteuttanut postauksen aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan tarot-pakkaa käyttäen. Ennustus on tehty siten, että vuoden jokaiselle kuukaudelle on yksi tarot-kortti. Pakka, jota käytän ennustuksiin tänä vuonna on nimeltään The Light Seer's Tarot.

Kalat, sinulla on edessäsi mielenkiintoinen vuosi, lue siitä lisää alta:

Tammikuu

Kortti: Sauvojen 3
Sauvat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy toimintaan ja energiaan. Sauvojen kolmosessa on optimistinen ja odottava tunnelma. Kortti edustaa manifestointia, uusia mahdollisuuksia, omien kykyjen oivaltamista sekä henkilökohtaista kehitystä. Sinä olet mahdollisesti jo jonkin aikaa suunnitellut tulevaa. Sauvojen kolmonen näyttää, että on aika alkaa pikkuhiljaa toteuttaa suunnitelmia ja mennä omia tavoitteita kohti. Sinulla saattaa vielä olla tekemistä ennen kuin konkreettisia muutoksia alkaa näkyä, mutta kaikki aikanaan.

Helmikuu

Kortti: Maljojen 10
Maljat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy tunne-elämään. Kortin merkityksiä ovat: yhteisö, rakkaus, sielunkumppanuus, harmonia ihmissuhteissa, perhe ja syvälliset yhteydet. Maljojen kymppi on erittäin onnellinen kortti. Kortti liitetään usein perheisiin ja perhe-elämään sekä onnellisiin lopputuloksiin. Kortti saattaa näyttää esimerkiksi jonkin tärkeän tapahtuman perheyhteisössä. 

Maaliskuu

Kortti: Maljojen Lähetti
Maljojen Lähetti on yksi hovikorteista. Hovikortit voivat kuvastaa joko elämässäsi olevia ihmisiä tai itseäsi ja omaa toimintaasi. Maljojen Lähetti on taivaanrannanmaalari, jonka maailmassa kaikki on mahdollista. Hänen luovuutensa ei tunne rajoja. Tämä lähetti on hyvin herkkä ja saattaa olla joskus myös naiivi, varsinkin rakkauselämässään. Maaliskuu on mahdollisesti suurten tunteiden ja innostuksen aikaa.

Huhtikuu

Kortti: Aurinko
Aurinko on yksi kohtalonkorteista. Aurinko on yksi pakan positiivisimmista korteista. Kortin teemoja ovat ilo, inspiraatio, menestys, runsaus, täyttymys, luovuus, positiivisuus, rakkaus ja unelmat. Aurinko liitetään onnellisiin hetkiin ja tunteisiin. Sinä olet onnesi kukkuloilla ja se loistaa sinusta kauas. Luovuutesi ja inspiraatiosi kukkii. Aurinko-kortti kuvastaa lapsen maailmaa, jossa kaikki on ihanaa ja ihmeellistä. 

Toukokuu

Kortti: Lanttien 7
Lantit ovat tarot-pakan maa, joka liittyy rahaan, työhön ja opiskeluun. Lanttien seiska näyttää projektin, joka vaatii kärsivällisyyttä. Olet kenties nähnyt paljon vaivaa jonkin asian eteen, ja pikkuhiljaa työsi tulokset alkavat näkyä. Vielä ei ole kuitenkaan valmista, mutta kortti neuvoo luottamaan prosessiin ja itseesi.

Kesäkuu

Kortti: Miekkojen Kuningatar
Miekat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy vastoinkäymisiin ja selviytymiseen. Miekkojen Kuningatar puolestaan on yksi hovikorteista. Tämä Kuningatar on viileän järkevä ja looginen. Hän on ihmisenä sellainen, jota ei pidä aliarvioida. Miekkojen Kuningatar saattaa olla enne, että nyt on paljon mielen päällä. Stressi on mahdollista. Miekkojen Kuningatar neuvoo olemaan rehellinen ja suora, myös muille, mutta varsinkin itsellesi.

Heinäkuu

Kortti: Miekkojen 8
Sinulla saattaa olla tunne, että olet jumissa tai loukussa jossain tilanteessa. Miekkojen kasi kuvastaa omaan mieleen luotua vankilaa, josta ei löydä tietä ulos. Sinulla on enemmän mahdollisuuksia kuin luulet, mutta jokin asia ei jätä mieltäsi rauhaan, etkä sen vuoksi näe mahdollisuuksiasi. Kortti muistuttaa, että luomme itse oman todellisuutemme. Sinun on vapautettava itsesi ahdistavista ajatuksistasi päästäksesi eteenpäin.

Elokuu

Kortti: Lanttien Kuningatar
Lanttien Kuningatar on yksi hovikorteista. Lanttien Kuningatar on avulias parantaja-henkinen ihminen. Hänellä on vahva mieli ja hän on maanläheinen ja antelias. Lanttien Kuningatar saattaa edelliseen korttiin sovellettuna tuoda ratkaisun tilanteeseen. Joko auttavan henkilön tai sitten keksit ratkaisun itse.

Syyskuu

Kortti: Miekkojen 10
Miekkojen kympissä tullaan tilanteeseen, jossa jollekin asialle tulee kivulias loppu. Vaikka kortti näyttää tilanteen, jossa ollaan täysin lyötynä ja pohjalla, se on myös kortti, josta alkaa toipuminen. Kortti muistuttaa, että kaikesta selviää, vaikka nyt ei vielä siltä tuntuisikaan. Samalla kun kortti näyttää raa'an todellisuuden se sisältää myös toivon kipinän. Tästä on suunta vain ylöspäin. 

Lokakuu

Kortti: Maljojen 8
Maljojen kasi näyttää tilanteen, jossa sinun on pakko valita itsesi ja oma onnesi. Kortti liittyy irti päästämiseen, vapautumiseen ja lähtemiseen. Mahdollisesti käännät selkäsi tilanteessa, jossa et enää voinut tehdä mitään. Kortin tunnelma on haikea ja pettynyt, mutta edessä siintää valoisampi tulevaisuus.

Marraskuu

Kortti: Maljojen Ässä
Ässät liittyvät alkuihin. Maljojen Ässä näyttää uuden alun. Kortti tuo toivoa tilanteeseesi. Oli takana päin mitä tahansa, Maljojen Ässä näyttää uuden mahdollisuuden. Joskus kortti voi liittyä uuden parisuhteen alkuun tai uuteen alkuun nykyisessä parisuhteessa. Kortti voi myös yleisesti merkitä sydämen avaamista uusille mahdollisuuksille. Joka tapauksessa tämä kortti on portti onnellisempaan aikaan elämässäsi.

Joulukuu

Kortti: Sauvojen Kuningatar
Sauvojen Kuningatar on yksi hovikorteista. Sauvojen Kuningattaressa on säteilevää, voimaantunutta energiaa. Hän on peloton ja itsevarma. Tämä Kuningatar ei pelkää haasteita. Sinä olet innoissasi tulevaisuudesta ja säteilet positiivista energiaa. Otat mahdollisuuksistasi kaiken irti. Vaikka sinulla ennustuksesi sisälsi haasteita, pääsit lopulta yli niistä.

Saatat pitää myös näistä:




Seuraa blogia täällä:




Petra

16. tammikuuta 2024

Vesimiehen vuosi 2024


 Tervetuloa uuteen postaukseen! Tänään jatkuu vuosihoroskoopit 2024 -sarja, ja vuorossa on Vesimies.

Olen toteuttanut postauksen aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan tarot-pakkaa käyttäen. Ennustus on tehty siten, että vuoden jokaiselle kuukaudelle on yksi tarot-kortti. Pakka, jota käytän ennustuksiin tänä vuonna on nimeltään The Light Seer's Tarot.

Vesimies, sinulla on edessäsi suuria muutoksia vuonna 2024, lue siitä lisää alta:

Tammikuu

Kortti: Tuomio
Tuomio on yksi kohtalonkorteista. Kortin merkityksiä ovat: itsetietoisuus, ymmärrys, spirituaalinen ja henkinen herääminen. omien motiivien tiedostaminen, totuudenmukaisuus ja avoimuus. Joskus kortti voi myös nimensä mukaisesti merkitä tuomitsemista tai tuomitsemisen kohteeksi joutumista. Ennen kaikkea tämä kortti on jotain, mikä aloittaa merkittävän henkisen muutoksen ja matkan. Kortti voi myös ilmestyä muistuttamaan, että ainoa hyväksyntä, jonka tarvitset, on omasi. Saatat myös käydä läpi isoa sisäistä keskustelua itsesi kanssa ja opetella hyväksymään jotain esimerkiksi menneisyydessä tapahtunutta. Myös transformaation planeetta pluto siirtyy merkkiisi tammikuussa, ja kortti menee myös astrologisesti yks yhteen. Pluto siirtyy joksikin aikaa takaisin Kauriiseen syyskuussa, mutta marraskuussa se palaa taas takaisin Vesimieheen, jossa se pysyy jopa seuraavat 20 vuotta.

Helmikuu

Kortti: Lanttien 4
Lantit ovat tarot-pakan maa, joka liittyy rahaan, työhön, ja opiskeluun. Lanttien nelosen teemoja ovat: vakaus, säästöt, anteliaisuus, hyväksyminen, kiitollisuus ja auttaminen. Sinä menet eteenpäin askel askeleelta. Tämä kortti ei vielä osoita vaurautta, mutta se on hyvä alku tulevalle menestykselle. Olet ehkä rahallisesti tilanteessa, jossa joudut säästää. Kortti muistuttaa, että on tärkeää olla kiitollinen siitä mitä on ja samaan aikaan se varoittaa kateuden ja ahneuden tunteista muistuttaen, että ne eivät vie ketään eteenpäin.

Maaliskuu

Kortti: Sauvojen 7
Sauvat ovat tarot-pakan maa, joka edustaa toimintaa ja energiaa. Sauvojen seiskan teemoja ovat: haasteet, maadoitus, itsensä suojelu, liike ja kasvu, luovat innovaatiot, eteenpäin meneminen, haavoittuvaisuus ja itsensä ilmaiseminen. Sauvojen seiskassa kohdataan haasteita. Edelliseen korttiin soveltaen haasteet saattavat ainakin jotenkin liittyä taloudelliseen tilanteeseesi. Kortti voi joskus myös vihjata kateuden kohteeksi joutumisesta. Kortti voi myös osoittaa tilanteen, jossa tunnet itsesi haavoittuvaiseksi tai joudut puolustelemaan itseäsi ja omaa toimintaasi. Kortti neuvoo menemään itsepäisesti kohti omia tavoitteitasi.

Huhtikuu

Kortti: Sauvojen 8
Sauvojen kasi on erittäin energinen ja vauhdikas kortti, joka laittaa asiat tapahtumaan. Kortti voi myös yleisesti merkitä, että olet hyvin kiireinen tähän aikaan. Joskus kortti voi liittyä myös päätösten tekemiseen. Kaikki ei välttämättä ole täysin selvää, mutta asiat etenevät vauhdilla eteenpäin. Korttiin liitetään usein myös uutiset. Joskus kortti voi myös varoittaa loppuun palamisesta, mikäli rehkit paljon töissä ja sinulla on paljon velvollisuuksia.

Toukokuu

Kortti: Lanttien 2
Lanttien kakkosen piirteitä ovat: tarve tasapainoon, velvollisuudet, kiire ja harmonian etsiminen. Sinulla on paljon menoja ja velvollisuuksia. Kalenterisi lienee bookattu täyteen. Kortti neuvoo hidastamaan tahtia ja etsimään balanssia arjessasi. 

Kesäkuu

Kortti: Miekkojen Kuningas
Miekat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy vastoinkäymisiin ja selviytymiseen. Miekkojen Kuningas on yksi hovikorteista, hovikortit voivat edustaa elämässäsi olevia ihmisiä tai itseäsi ja omaa toimintaasi. Vaikka kortti tulee kuninkaana, se ei ole suora viittaus sukupuoleen, sillä tarot-kortit ovat pääasiassa energioita. Miekkojen Kuninkaan energia on älykäs, looginen, vahva, rohkea ja dominoiva. Miekkojen Kuningas ei pelkää katsoa totuutta silmiin, hän on nokkela asioissaan. Kortti voi vihjata, että sinun on oltava looginen ja nopea liikkeissäsi löytääksesi ratkaisun johonkin tilanteeseen.

Heinäkuu

Kortti: Kuolema
Kuolema on yksi kohtalonkorteista. Kortti merkitsee kirjaimellista kuolemaa vain erittäin harvoissa tapauksissa. Tämän kortin teemoja ovat: transformaatio, uudelleensyntyminen, muutos, uusi toivo, tietoisuus, loput ja alut. Kun tullaan Kuolema-korttiin, tullaan yhden vaiheen loppuun ja toisen alkuun. Kortti on myös ikään kuin kuoleman symboli tilanteissa, jossa jotain vanhaa kuolee ja uutta syntyy tilalle (vanha minä VS uusi minä). Joskus kortti voi olla enne myös jonkin loppumiselle, esimerkiksi työpaikassa lopettamiselle, parisuhteen päättymiselle tai muulle vastaavalle. Olet uuden elämänvaiheen siirtymäkohdassa.

Elokuu

Kortti: Maljojen 9
Maljat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy tunne-elämään. Maljojen ysi on runsauden ja onnen kortti. Kortti liitetään usein myös manifestointiin. Sen viesti on, että nyt on aika uusille unelmille. Anna itsellesi lupa kokea matkasi merkityksellisyys. Runsaus ei aina ole aineellista, vaan se voi myös liittyä rikkaaseen mielikuvitukseen ja sielunelämään. Maljojen ysi on hyvä enne sille, että elokuussa on kenties luvassa onnellisia hetkiä.

Syyskuu

Kortti: Maljojen 3
Maljojen kolmosta kutsutaan "ystävyyskortiksi". Sen teemoja ovat: ystävyys, kommunikaatio, yhteistyö, yhteisöt, läheisyys, ilo ja sielunkumppanuus. Kortti voi merkitä ystäviltä tulevaa tukea jossain tilanteessa, tai esimerkiksi ystävien kesken vietettyjä hauskoja hetkiä. 

Lokakuu

Kortti: Lanttien Kuningatar
Lanttien Kuningatar on yksi hovikorteista. Maljojen Kuningatar edustaa ahkeraa, voimakastahtoista ja maanläheistä henkilöä, mahdollisesti naisoletettua. Maljojen Kuningattaren energia on parantava ja viisas. Hän on luotettava ja antelias. Joskus kortti voi vihjata, että apuasi tai neuvoasi tarvitaan jossain tilanteessa. Lanttien Kuningatar on myös tyypillinen stressaaja ja huolehtija.

Marraskuu

Kortti: Sauvojen 10
Sauvojen kympin merkityksiä ovat: liian iso taakka, taakan keveneminen, velvollisuudet, jonkin tilanteen tai projektin päättyminen ja priorisointi. Kortti näyttää tilanteen, jossa olet mahdollisesti velvollisuuksiesi uuvuttama. Kortti voi joskus myös vihjata avun tarvetta jossain tilanteessa. Joskus kortti voi olla myös enne painavan taakan kevenemiselle tai esimerkiksi tehtävän tai projektin loppuun suorittamiselle.

Joulukuu

Kortti: Miekkojen 6
Miekkojen kutosen teemoja ovat: avun saaminen, parantuminen, selviytyminen, kannustus, henkilökohtainen ja henkinen kehitys. Miekkojen kutonen osoittaa välttämättömän muutoksen. Olet päättänyt jättää jonkin asian taaksesi selviytyäksesi. Elämä voi tuntua aika hurjalta tähän aikaan, sillä käyt läpi isoja henkisiä muutoksia ja oivalluksia. Tästä alkaaa uusi, henkilökohtainen matka kohti parempaa tulevaisuutta.

Saatat pitää myös näistä:




Seuraa blogia täällä:





Petra

15. tammikuuta 2024

Kauriin vuosi 2024

 


Hei, ja tervetuloa uuteen postaukseen. Tämä postaus on jatkoa vuosihoroskoopit 2024 -sarjalle, ja vuorossa on Kauris. 

Olen toteuttanut postauksen aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan tarot-pakkaa käyttäen. Ennustus on tehty siten, että vuoden jokaiselle kuukaudelle on yksi tarot-kortti. Pakka, jota käytän ennustuksiin tänä vuonna on nimeltään The Light Seer's Tarot

Kauris, sinulla on edessäsi suuria muutoksia vuonna 2024, lue siitä lisää alta:

Tammikuu

Kortti: Sauvojen 10
Sauvat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy toimintaan ja energiaan. Sauvojen kymppi on niin kutsuttu "uupumuskortti". Sinulla on mahdollisesti rankka edellinen vuosi (tai vuodet) takanasi. Kortti voi vihjata, että olet ottanut liikaa asioita hoitaaksesi. Vastuu kuormittaa ja kaikki aikasi menee velvollisuuksien hoitamiseen. Toisaalta joskus kortti voi myös näyttää mahdollisuuden keventää omaa kuormaa. Kortti voi myös viestiä tärkeän projektin tai matkan loppuun saattamisesta. Kortti sopii sinänsä yks yhteen myös astrologisesti, sillä tammikuussa (20. päivä) pluto siirtyy Kauriista Vesimieheen, mikä tuo Kauriin myös tietynlaiseen matkan päähän. Pluto toki siirtyy takaisin Kauriiseen vielä syksyllä, mutta siirtyy takaisin Vesimieheen vielä ennen vuoden vaihtumista.

Helmikuu

Kortti: Tuomio
Tuomio on yksi kohtalonkorteista. Kortti ei ole niin negatiivinen, mitä nimi antaa ymmärtää. Kortin merkityksiä ovat: spirituaalinen tai henkinen herääminen, ymmärrys, vapautus, omien sisäisten motiivien tiedostaminen, totuudenmukaisuus, avoimuus ja ihmisenä kasvaminen. Tämä kortti on merkki suurten henkisten muutosten alkamiselle. Olet käynyt elämässäsi läpi asioita, jotka ovat pakottaneet sinut muuttumaan ja tarkastelemaan itseäsi, motiivejasi ja tarpeitasi. Sinä tiedät oman sisäisen totuutesi. Tästä alkaa merkittävä henkinen matka.

Maaliskuu

Kortti: Maljojen 3
Maljat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy tunne-elämään. Korttia sanotaan "ystävyyskortiksi", mutta se voidaan liittää mihin tahansa elämäsi yhteisöön. Edelliseen korttiin soveltaen läpikäymäsi muutokset saattavat liittyä esimerkiksi ystävyyssuhteisiin tai muihin sosiaalisiin suhteisiin. Kortti voi näyttää myös jonkin tärkeän ystävien kanssa jaetun tapahtuman.

Huhtikuu

Kortti: Sauvojen 7
Sauvojen seiska on enne haasteille. Kortin muita merkityksiä ovat: maadoitus, itsensä suojelu, liike ja kasvu, luovat innovaatiot, haavoittuvaisuus ja itse-ilmaisu. Sinulla saattaa olla tunne, ettet voi täysin luottaa johonkin lähipiirisi ihmiseen. Saatat myös tuntea itsesi väärinymmärretyksi jonkun asian osalta. Kortti näyttää tilanteen, jossa tunnet itsesi haavoittuvaiseksi ja nostat suojamuurit pystyyn. Kortti myös rohkaisee toteuttamaan omaa visiotasi muiden mielipiteistä välittämättä. Edelliseen korttiin soveltaen tilanne saattaa liittyä ystäväporukkaasi tai johonkin muuhun elämäsi yhteisöön.

Toukokuu

Kortti: Lanttien 6
Lantit ovat tarot-pakan maa, joka liittyy rahaan, työhön ja opiskeluun. Lanttien kutosen merkityksiä ovat: antaminen ja saaminen, hyväntekeväisyys, auttaminen, anteliaisuus ja etuoikeus. Kortti viittaa usein rahaan tai muihin resursseihin liittyvän avun saamiseen tai antamiseen. Olet avainasemassa tässä tilanteessa. Edelliseen korttiin soveltaen: sinun saattaa olla vaikea ottaa apua vastaan jossain tilanteessa.

Kesäkuu

Kortti: Lanttien 7
Lanttien seiska kertoo, että olet melkein maalissa jossain projektissasi. Olet tehnyt kovasti töitä jossain projektissasi, ja välillä uskosi on saattanut horjua laidasta laitaan tämän asian suhteen. Et välttämättä vielä näe konkreettisia tuloksia tämän asian suhteen, mutta olet koko ajan lähempänä tavoitettasi! Kortti kehottaa kiittämään itseäsi tähänastisesta vaivastasi ja menemään kärsivällisesti eteenpäin.

Heinäkuu

Kortti: Ylipappi
Ylipappi on yksi kohtalonkorteista. Kortin merkityksiä ovat: perinteet, oppitunnit, spirituaalisuus, valaistuminen, viisaus ja uudet ajatusmallit. Tämä on erittäin henkinen kortti. Sinussa on viisautta, joka johdattaa sinua matkallasi.  Joskus kortti voi vihjata, että on ehkä aika muuttaa tai uudistaa joko ajatus tai -toimintatapojasi jonkin asian suhteen. 

Elokuu

Kortti: Kuu
Kuu on myös yksi kohtalonkorteista. Kortin merkityksiä ovat: illuusio, pinnan alla piilevät totuudet tai salaisuudet, intuitio, alitajunta, mysteerit, aistit ja unelmat. Kortti kehottaa luottamaan intuitioosi epävarmassa tai epäselvässä tilanteessa. Mikäli sinulla on tehtävänä jotain päätöksiä tai valintoja, kuuntele sisintäsi ja toimi sen pohjalta. Alitajunnassa ja pinnan alla piilevät asiat ovat elokuun teema.

Syyskuu

Kortti: Maljojen Ässä
Ässät liittyvät aina tavalla tai toisella uusiin alkuihin. Maljojen Ässän kohdalla kyse on todennäköisesti uudesta ihmissuhteesta, todennäköisesti parisuhteesta, mutta kortti voi myös viitata muihin ihmissuhteisiin. Parisuhteessa oleville Kauriille kortti on hyvä enne uudesta alusta nykyisessä suhteessa. Sinkuilla puolestaan on mahdollisuus uuteen rakkauteen, mikäli he sellaista haluavat. Kortti on myös yleisesti hyvä enne, että tästä alkaa uusi, onnellisempi aika elämässäsi. 

Lokakuu

Kortti: Sauvojen Kuningas
Sauvojen Kuningas on yksi hovikorteista. Hovikortit edustavat elämässäsi olevia ihmisiä, mutta ne voivat kuvastaa myös itseäsi tai omaa toimintaasi. Vaikka kortti ilmestyy kuninkaana, se ei ole suora viittaus sukupuoleen, sillä tarot-kortit ovat pääasiassa erilaisia energioita. Joskus kuninkaat voivat kuitenkin näyttää mahdollisesti miesoletetun. Sauvojen Kuninkaan energia on karismaattinen ja tulinen. Tämä kuningas on ajaton ja nuorekas. Rakastajana intohimoinen, liikekumppanina ja ystävänä uskollinen. Sauvojen Kuningas on synnynnäinen johtaja. Hän on ihmisenä sellainen, joka ei pelkää haasteita ja joka osaa ottaa ohjat käsiinsä. Lokakuu on mahdollisesti sinulle toiminnan täyteistä ja energistä aikaa.

Marraskuu

Kortti: Kuolema
Kuolema on yksi kohtalonkorteista. Tämäkään kortti ei ole lainkaan niin negatiivinen, kuin nimi antaa ymmärtää ja Kuolema-kortti viittaa kirjaimelliseen kuolemaan vain erittäin harvoin. Tämä kortti edustaa muutosta, uudelleensyntymistä, siirtymää ja transformaatiota. Sinulla on edessäsi suuria muutoksia. Muutokset voivat olla yhtä hyvin henkisiä kuin fyysisessä elämässä näkyviä. Kortti kertoo, että jotain täytyy kuolla, jotta uutta voi syntyä tilalle. Marraskuussa myös Pluto siirtyy Kauriista takaisin Vesimieheen, joten kortti sopii hyvin myös astrologisesti ennustettaviin muutoksiin elämässäsi.

Joulukuu

Kortti: Lanttien 9
Lanttien ysin merkityksiä ovat: spirituaalinen tai materiaalinen tyytyväisyys, henkilökohtaiset saavutukset, sisäinen rauha, virstanpylväät, menestys ja tyytyväisyys. Tulevaisuutesi näyttää kirkkaalta. Olet ehkä tilanteessa, jossa saat nauttia saavutuksistasi. Kortti kertoo, että olet kaikin puolin tyytyväinen elämääsi. Vuotesi loppuu siis erittäin positiivisissa merkeissä.

Saatat pitää myös näistä:




Seuraa blogia täällä:




Petra

14. tammikuuta 2024

Jousimiehen vuosi 2024

 


Hei, ja tervetuloa uuteen postaukseen! Tämä postaus on jatkoa vuosihoroskoopit 2024 -sarjalle, ja vuorossa on Jousimies.

Olen toteuttanut postauksen aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan tarot-pakkaa käyttäen. Ennustus on tehty siten, että vuoden jokaiselle kuukaudelle on yksi tarot-kortti. Pakka, jota käytän ennustuksiin tänä vuonna on nimeltään The Light Seer's Tarot.

Jousimies, sinulla on edessäsi tapahtumarikas vuosi, ja erityisesti sosiaaliset suhteet ovat teemana. Lue tästä lisää alta:

Tammikuu

Kortti: Sauvojen Ässä
Sauvat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy toimintaan ja energiaan. Ässät puolestaan viittaavat alkuihin. Tämä kortti enteilee sinulle oikein inspiroivaa vuoden alkua. Vuotesi saattaa lähteä käyntiin melkoisella tohinalla. Sinä olet innoissasi jostain, kenties tulevasta vuodesta. Sauvojen Ässä näyttää hyvän alun esimerkiksi uudelle projektille, työpaikalle tai idealle. Yksi kortin merkityksistä on uusi kipinä, joten kortti voi joskus olla enne uudelle parisuhteelle tai jollekin muulle ihmissuhteelle.

Helmikuu

Kortti: Lanttien Lähetti
Lantit ovat tarot-pakan maa, joka liittyy rahaan, työhön ja opiskeluun. Lanttien Lähetti puolestaan on yksi hovikorteista. Hovikortit edustavat elämässäsi olevia ihmisiä, mutta ne voivat kuvastaa myös itseäsi ja omaa toimintaasi. Lanttien Lähetin piirteitä ovat: manifestointi, uudet alut, hyvät uutiset, taitojen kehittäminen, rahalliset mahdollisuudet sekä unelmien ja suunnitelmien toteuttaminen. Kortti on hyvä enne esimerkiksi uuden työn tai harrastuksen aloittamiselle. Hyvät uutiset esimerkiksi rahaan tai johonkin projektiin liittyen ovat mahdollisia.

Maaliskuu

Kortti: Maljojen 3
Maljat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy tunne-elämään. Maljojen kolmosta kutsutaan tarotissa "ystävyyskortiksi". Kortti voi enteillä esimerkiksi juhlia tai muita hauskoja hetkiä ystävien tai sisarusten kesken. Joskus kortti voi liittyä myös yhteistyöhön ja kommunikaatioon. Maaliskuu on joka tapauksessa mahdollisesti hyvin sosiaalista aikaa ja mikäli ystävyyssuhteissa ei konkreettisesti tapahdu mitään erikoista, ne ovat pyörivät mielessäsi.

Huhtikuu

Kortti: Hallitsija
Hallitsija on yksi kohtalonkorteista. Kortin piirteitä ovat: maskuliinisuus, auktoriteetti, valta, johtajuus, strateginen ajattelu ja toiminta. Kortti on hyvä enne menestykselle, esimerkiksi uuden, menestyksekkään projektin tai työn aloittamiselle. Kortti rohkaisee kulkemaan itsevarmasti omia tavoitteita kohti, mutta samaan aikaan se myös varoittaa ylimielisestä ja itsepäisestä toiminnasta.

Toukokuu

Kortti: Kohtalonpyörä
Kohtalonpyörä on myös yksi kohtalonkorteista. Kortin merkityksiä ovat: muutokset, kohtalo, onni, karma, käännekohdat ja onnekkaat sattumat. Kortti osoittaa usein ison elämänmuutoksen. Vaikka muutokset eivät vielä konkreettisesti näkyisi arjessasi, on aika kääntää kohtalonpyörää ja laittaa muutos alulleen. Kortti voi myös vihjata uudesta mahdollisuudesta tai onnenpotkusta. Joskus kortti voi myös osoittaa tärkeän oppitunnin.

Kesäkuu

Kortti: Miekkojen Lähetti
Miekat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy vastoinkäymisiin ja selviytymiseen. Miekkojen Lähetti, on yksi hovikorteista. Miekkojen Lähetin piirteitä ovat: rauhattomuus, uteliaisuus, oppiminen, uudet ideat, uutiset. Tämä kortti viittaa kiireeseen ja innokkuuteen. Olet niin innoissasi jostain, ettet malta pysyä paikoillasi. Kärsimättömyys voi myös muuttua hermostukseksi.

Heinäkuu

Kortti: Lanttien Ritari
Lanttien Ritari on yksi hovikorteista. Vaikka kortti ilmestyy ritarina, se ei ole suora viittaus sukupuoleen, sillä tarot-kortit ovat pääasiassa energioita. Tämän ritarin piirteitä ovat: ahkeruus, päättäväisyys, sinnikkyys sekä tulevaisuuden rakentaminen. Kortti on hyvä enne uusille projekteille ja esimerkiksi uudessa työssä tai opiskelupaikassa aloittamiselle. Ne askeleet ja valinnat joita nyt teet, tulevat vaikuttamaan merkittävästi tulevaisuuteesi. Elämässäsi saattaa myös olla jotain, joka vaatii nyt kaiken keskittymisesi ja huomiosi.

Elokuu

Kortti: Maljojen 7
Maljojen seiska liittyy valintoihin, houkutuksiin ja mielikuvitukseen. Sinulla on mahdollisesti edessäsi tärkeä päätös. Ne valinnat, joita nyt teet elämässäsi, tulevat vaikuttamaan pitkälle tulevaisuuteen. Saatat myös joutua menemään eteenpäin tai tekemään päätöksen tilanteessa, jossa tulevaisuus ja/tai lopputulos on vielä epäselvä.

Syyskuu

Kortti: Maljojen 6
Maljojen kutosen piirteitä ovat: nostalgia, menneisyys, ihmiset menneisyydestä ja harmonia. Kortilla on yhteys omaan sisäiseen lapseen. Joskus kortti voi olla enne jälleennäkemiselle, mutta varsinkin sovellettuna edelliseen korttiin se voi olla viesti, että et voi mennä eteenpäin, mikäli roikut menneisyydessä. Kortti myös muistuttaa olemaan kiitollinen tähänastisesta matkastasi ja siitä, minne se on sinut tuonut.

Lokakuu

Kortti: Sauvojen 9
Sauvojen ysin piirteitä ovat: päättäväisyys, lannistumattomuus, uhmakkuus, viimeinen rutistus, motivaatio. Sauvojen ysissä on odottava tunnelma. Se kuvastaa tilannetta, jossa ollaan lähellä maalia, mutta joudutaan olemaan vielä kärsivällisiä. Kärsivällisyytesi saattaa olla koetuksella jossain asiassa. Kortti neuvoo puskemaan tarmokkaasti eteenpäin, vaikka se tuntuisi vaikealta. Joskus kortti voi myös vihjata turvattomuuden ja epävarmuuden tunteesta jonkin asian tai tilanteen kohdalla.

Marraskuu

Kortti: Maljojen 10
Maljojen kympin merkityksiä ovat: yhteisö, rakkaus, sielunkumppanuus, harmonia ja täyttymys. Tämä kortti edustaa usein perhettä, mikä tekee siitä hyvän enteen esimerkiksi perheenlisäykselle, jos olet suunnitellut tai haaveillut sellaisesta. Kortti voi myös olla enne muille onnellisille tapahtumille ja virstanpylväille perhepiirissä. Edelliseen korttiin soveltaen, vastaus sinua mahdollisesti hankalaan tilanteeseen saattaa löytyä perheestä.

Joulukuu

Kortti: Lanttien Ässä
Lanttien Ässän merkityksiä ovat: uusi projekti tai tehtävä, uudet ideat, menestyksen alku, manifestointi, uudet tavoitteet ja vauraus. Kortti on enne uusien tavoitteiden asettamiselle. Se on hyvä enne tulevaisuuden menestykselle. Joskus kortti voidaan yhdistää perintöön tai muuhun yllättävään tulonlähteeseen. Edelliseen korttiin soveltaen, tämä mahdollinen menestys, projekti tai tulonlähde saattaa liittyä perheeseen, kenties johonkin perheyhteisön sisällä tapahtuvaan asiaan.

Saatat pitää myös näistä:




Seuraa blogia täällä:




Petra

10. tammikuuta 2024

Skorpionin vuosi 2024

 


Hei, ja tervetuloa uuteen postaukseen. Tämä postaus on jatkoa vuosihoroskoopit 2024 -sarjalle, ja vuorossa on Skorpioni.

Olen toteuttanut postauksen aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan tarot-pakkaa käyttäen. Ennustus on tehty siten, että vuoden jokaiselle kuukaudelle on yksi tarot-kortti. Pakka, jota käytän ennustuksiin tänä vuonna on nimeltään The Light Seer's Tarot.

Skorpioni, sinulla on edessäsi tapahtumarikas vuosi, lue siitä lisää alta.

Tammikuu

Kortti: Miekkojen Kuningatar
Miekat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy vastoinkäymisiin ja selviytymiseen. Miekkojen Kuningatar puolestaan on yksi hovikorteista. Hovikortit voivat edustaa elämässäsi olevia ihmisiä tai itseäsi ja omaa toimintaasi. Miekkojen Kuningatar on älykäs ja mietteliäs ihminen, mahdollisesti naisoletettu. Hän on rehellinen ja suora sekä toimissaan hyvin looginen. Miekkojen Kuningatar enteilee (olet sitten mies tai nainen), että sinulla on paljon mielessäsi heti vuoden alusta. Pohdit ehkäpä toimintatapoja jonkin tilanteen suhteen. Ihmissuhdeasioissa on syytä miettiä oikeita tapoja kommunikoida, ja jotkut voivat pitää sinua kylmänä ja/tai etäisenä.

Helmikuu

Kortti: Miekkojen 9
Miekkojen ysi kertoo painajaisista, ahdistuksesta ja valvotuista öistä. Mikä valvottaa Skorpioni? Sinä murehdit murehtimasta päästyäsi etkä tunnu saavan ahdistavilta ajatuksiltasi rauhaa. Kortti voi myös viestiä vaikeuksista siirtyä eteenpäin jonkin asian suhteen. Yleensä miekkojen ysin osoittamat murheet ovat sellaisia, joille ei enää voi mitään. Jos näin on, kortti neuvoo keskittymään sellaisiin asioihin, joille voit tehdä jotain, tai vaihtoehtoisesti asioihin, jotka ovat tällä hetkellä hyvin. 

Maaliskuu

Kortti: Lanttien Lähetti
Lantit ovat tarot-pakan maa, joka liittyy rahaan, työhön ja opiskeluun. Maljojen Lähetti on myös yksi hovikorteista. Edellisiin kortteihin viitaten näyttää siltä, että olet päättänyt kääntää katseesi tulevaisuuteen. Miekkojen Lähetti on taitava ja potentiaalinen ihminen, joka yleensä on uuden äärellä jossain asiassa. Lanttien Lähetti voi enteillä uutta työpaikkaa, harrastusta tai esimerkiksi opiskelupaikkaa. Lanttien Lähetti on joku, joka uskaltaa unelmoida ja uskoo itseensä, siksi hänellä on kaikki mahdollisuuden onnistua tavoitteissaan.

Huhtikuu

Kortti: Lanttien 2
Elät kiireistä aikaa. Kalenterisi tuntuu olevan täyteen bookattu ja velvollisuudet painavat päälle. Kortti neuvoo ottamaan aikaa itselle tai vähintäänkin aikatauluttamaan menoja sillä tavalla, että jaksaa paremmin. Kortti voi myös vihjata, että jokin tai jotkin elämäsi osa-alueet eivät ole balanssissa keskenään, ja se vaikuttaa jaksamiseesi. Tämän kortin ilmestyessä voit hyvällä omalla tunnolla pitää vapaa-päivän.

Toukokuu

Kortti: Sauvojen 3
Sauvat ovat tarot-pakan maa joka liittyy toimintaan ja energiaan. Olet nähnyt paljon vaivaa päästäksesi tähän pisteeseen elämässäsi. Sauvojen kolmonen on kortti, johon liittyy paljon tulevaisuuden suunnittelua. Kortissa on positiivisella tavalla odottava tunnelma. Nyt kun olen päässyt tänne, niin mitä seuraavaksi? Suhtaudut tulevaisuuteen optimistisesti samalla kun jatkat kehittymistä. Kortti viestii, että valitsemasi suunta on oikea.

Kesäkuu

Kortti: Vaunut
Vaunut on yksi kohtalonkorteista. Kortin piirteitä ovat: voitto, vauhti, nopeus, toiminta, päättäväisyys, menestys, matka, tahdonvoima ja kontrolli. Kortti on hyvä enne unelmille ja menestykselle. Sinä pusket täysillä eteenpäin. Kortti voi joskus merkitä myös saavutusta. Kortti muistuttaa myös, että matkalla kohti maaliviivaa on hyvä miettiä päätöksiä niiden moraaliselta kannalta. Kortti myös neuvoo tekemään valintoja siltä pohjalta, millaiseksi ihmiseksi haluat tulla. Miten haluat, että sinut muistetaan? 

Heinäkuu

Kortti: Lanttien 6
Lanttien kutosen merkityksiä ovat: antaminen ja saaminen, hyväntekeväisyys, auttaminen, anteliaisuus, avun saaminen tai antaminen. Lanttien kutonen liitetään vahvasti auttamiseen ja hyväntekeväisyyteen. Vaikka kyseessä lanttien maa, kortti ei välttämättä liity suoraa rahalliseen auttamiseen, vaan se voi olla mitä tahansa apua. Voit olla joko avun saaja tai antaja, joskus myös molempia. Kortti voi myös merkitä, että olet avainasemassa jossain tilanteessa.

Elokuu

Kortti: Lanttien 5
Tämä kortti kehottaa kääntämään katseen omaan hyvinvointiin. Kortti enteilee rahaan tai terveydentilaan liittyvistä murheista. Olet ehkä tilanteessa, jossa mahdollisuutesi tai resurssisi ovat rajalliset. Kortti voi myös merkitä pelkoa siitä, että pahin tapahtuu tai että jää jostain paitsi.

Syyskuu

Kortti: Maljojen Kuningas
Maljat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy tunne-elämään. Maljojen Kuningas puolestaan on yksi hovikorteista. Tämän Kuningas on rakastava, älykäs ja kärsivällinen. Hän saattaa olla taiteellinen sielu. Hänellä on kokemusta ja hän on diplomaattinen. Kortti voi edustaa sekä naista että miestä, sillä tarot-kortit ovat pääasiassa energioita. Maljojen Kuningas pysyy rauhallisena sellaisessa tilanteessa, jossa joku muu joutuisi paniikin valtaan. Mikäli elämässäsi on myrskyjä tällä hetkellä, Maljojen Kuningas neuvoo sinua navigoimaan tilanteessa huolellisesti, välittävästi ja diplomaattisesti.

Lokakuu

Kortti: Sauvojen 8
Kun sauvojen kasi ilmestyy, se on merkki, että nyt alkaa tapahtua. Kortin piirteitä ovat vauhti, matkat, positiivinen tulos tai ratkaisu sekä uutiset. Tämä on inspiroivaa aikaa. Kortti viestii, että jos sinulla on mutu-tuntuma tai intuitio jostain asiasta, sinun on toimittava sen mukaan. Edellisiin kortteihin viitaten kortti voi myös enteillä nopeaa ratkaisua tilanteeseesi.

Marraskuu

Kortti: Maljojen Lähetti
Maljojen Lähetti on myös yksi hovikorteista. Tämä lähetti on villisti unelmoiva visionääri. Kortti voi merkitä uuden inspiraation ja/tai motivaation syttymistä. Maljojen lähetti kehottaa olemaan avoin kaikille mahdollisuuksille ja ideoille. Kortti myös muistuttaa, että joskus parhaat ideat ja mahdollisuudet tulevat eteen silloin, kun niitä vähiten odottaa.

Joulukuu

Kortti: Maljojen 6
Maljojen kutosen energia on nostalginen. Usein se liitetään menneisyyteen ja erityisesti lapsuuteen. Kortti viestii tilanteesta, jossa triggeröidytään tai altistutaan muistoille. Joskus kortti voi olla kehotus antaa anteeksi itselle tai jollekin toiselle. Kortti myös kertoo, että tämä on henkisen kasvun aikaa.

Saatat pitää myös näistä:




Seuraa blogia täällä:




Petra

9. tammikuuta 2024

Vaa'an vuosi 2024

 


Hei, ja tervetuloa uuteen postaukseen. Tänään jatkuu vuosihoroskoopit 2024 -sarja, ja vuorossa on Vaaka.

Olen toteuttanut postauksen aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan tarot-pakkaa käyttäen. Ennustus on tehty siten, että vuoden jokaiselle kuukaudelle on yksi tarot-kortti. Pakka, jota käytän ennustuksiin tänä vuonna on nimeltään The Light Seer's Tarot.

Vaaka, sinulla on edessäsi mielenkiintoinen vuosi, lue siitä lisää alta:

Tammikuu

Kortti: Sauvojen 3
Sauvat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy toimintaan ja energiaan. Sauvojen kolmonen näyttää tilanteen, jossa on oivallettu omat kyvyt ja mahdollisuudet. Kortissa on odottava tunnelma. Tämä on aikaa, jona odotat innoissasi tulevaisuutta ja uusia mahdollisuuksia. Tämä kortti on merkki, että olet oikealla tiellä. Olet nähnyt vaivaa päästäksesi tähän pisteeseen elämässäsi, ja nyt sinua odottaa uudet mahdollisuudet.

Helmikuu

Kortti: Kohtuus
Kohtuus on yksi kohtalonkorteista. Kortin piirteitä ovat: harmonia, balanssi, meditaatio, kärsivällisyys, neutraalisuus ja kultainen keskitie. Tämä on hyvin spirituaalinen kortti. Kortti kehottaa kääntämään katseen omaan sisimpään. Onko kaikki elämässäsi sellaisessa tasapainossa, jota toivot? Onko jotain, mihin et ehkä ole tyytyväinen? Kortti kehottaa olemaan tekemättä isoja päätöksiä helmikuussa.

Maaliskuu

Kortti: Vaunut
Vaunut on myös yksi kohtalonkorteista. Kortin piirteitä ovat: voitto, vauhti, nopeus, päättäväisyys, menestys, matka, tahdonvoima ja kontrolli. Vaunut on kortti, joka enteilee saavutuksia. Se on mahdollisuus tulla siksi ihmiseksi, joka haluat sisimmässäsi olla. Edelliseen korttiin soveltaen olet kenties kääntänyt täysin uuden lehden elämässäsi. Olet ottanut ohjat omiin käsiisi. Kortti myös kehottaa tekemään sellaisia valintoja, jotka tuntuvat sisimmässäsi oikeilta.

Huhtikuu

Kortti: Aurinko
Aurinko on yksi kohtalonkorteista, ja samalla yksi pakan parhaista korteista. Kortin piirteitä ovat: ilo, onnellisuus, inspiraatio, täyttymys, runsaus, rakkaus, positiivisuus ja unelmat. Huhtikuu on sinulle kenties koko vuoden paras kuukausi. Huhtikuu tuo tullessaan paljon onnentunteita, positiivisuutta ja uutta inspiraatiota. Joskus aurinko-kortti voi myös merkitä matkaa jonnekin lämpimään, tämä ei ole täysin mahdoton ajatus edellisen kortin huomioon ottaen. 

Toukokuu

Kortti: Sauvojen 4
Sauvojen nelonen osoittaa eräänlaisen virstanpylvään. Yleensä kortti liitetään juhliin. Joskus kortti voi merkitä myös avioliittoa. Tämä on kortti, jossa kaikki on hyvin. Toukokuu on läheisillesi ja perheellesi omistettua aikaa. Tämä on kortti, jossa nautitaan elämästä ja ollaan kiitollisia kaikesta, mitä se on tiellemme suonut.

Kesäkuu

Kortti: Lanttien 2
Lantit ovat tarot-pakan maa, joka liittyy rahaan, työhön ja opiskeluun. Lanttien kakkonen puolestaan liittyy velvollisuuksiin ja kiireeseen. Sinulla saattaa olla aika monta rautaa tulessa tällä hetkellä, tai sitten kaipaisit elämääsi balanssia jostain muusta syystä. Sinulta odotetaan ja vaaditaan paljon, tai siltä sinusta ainakin tuntuu. Todennäköisesti kalenterisi on täyteen bookattu ja olet kaikkien menojesi ja velvollisuuksiesi johdosta hyvin stressaantunut. Kortti kehottaa ottamaan omaa aikaa.

Heinäkuu

Kortti: Tuomio
Tuomio on yksi kohtalonkorteista. Kortin piirteitä ovat: herääminen, yleensä spirituaalisessa mielessä, itsensä ymmärtäminen, sisäinen muutos. Tuomio-kortti kertoo tilanteesta, jossa ollaan ehkä itse tuomittu joku tai jotain tai ollaan tuomitsemisen kohteena. Kortti muistuttaa, että ainoa hyväksyntä, minkä tarvitset elämässä on omasi. Joskus kortti voi myös vihjata, että päästäksesi eteenpäin, sinun on annettava anteeksi, joko jollekin ihmiselle tai itsellesi, mutta ennen kaikkea itsellesi. Joka tapauksessa henkisyys on isosti läsnä heinäkuussa.

Elokuu

Kortti: Sauvojen 7
Sauvojen seiska kertoo haasteista. Koet ehkä tarvetta piiloutua suojamuuriesi taakse. Tässä kortissa tunnetaan haavoittuvaisuutta, mutta pusketaan siitä huolimatta eteenpäin. On mahdollista, että kaikki eivät ole niin kannustavia, kuin olisit toivonut, mutta sinä menet pää pystyssä eteenpäin. Kortti merkitsee itsensä toteuttamista rohkeasti, vaikka saisi osakseen vähättelyä. Mahdollisesti joku tai jotkut ovat kateellisia sinulle. 

Syyskuu

Kortti: Maljojen 4
Maljat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy tunne-elämään. Maljojen nelosessa puolestaan on sellainen tunne, että jää jostain paitsi. Kortin edustamia tunteita ovat tyytymättömyys ja tylsyys. Kortti vihjaa, että elämässäsi on jotain, mihin et ole tyytyväinen tai jota et ehkä juuri nyt osaa arvostaa. Elämässäsi on joku osa-alue tai tilanne, mihin olet tyytymätön ja turhautunut.

Lokakuu

Kortti: Maljojen 3
Tämä on niin sanottu "ystävyyskortti". Maljojen kolmonen merkitsee ystävyyttä, sisaruutta, läheisyyttä, kommunikaatiota ja juhlia. Kortti edustaa ystävistä muodostuvaa perhettä, jonka olet valinnut itsellesi. Edelliseen korttiin soveltaen, ehkä ratkaisu tilanteeseesi löytyy ystäväpiiristä. Joka tapauksessa ihmissuhteet ovat avainasemassa lokakuussa. 

Marraskuu

Kortti: Maljojen Kuningas
Maljojen Kuningas on yksi hovikorteista. Hovikortit ovat elämässämme olevia ihmisiä, mutta ne voivat myös edustaa itseämme ja omaa toimintaamme. Vaikka kortti tulee kuninkaana, se ei ole suora viittaus sukupuoleen, sillä tarot-kortit ovat pääasiassa energioita. Maljojen Kuningas näyttää rakastavan ja älykkään ihmisen (mahdollisesti miesoletetun). Tämä Kuningas on luova, diplomaattinen, kannustava, ja hänellä on elämän tuomaa viisautta ja kokemusta. Tämä Kuningas on myös täysin harmoniassa itsensä ja omien tunteidensa kanssa. Maljojen Kuningas on ihmisenä sellainen, joka ei horju elämän myrskyissä vaan pysyy tyynenä ja vakaana. 

Joulukuu

Kortti: Maljojen 2
Maljojen kakkosta sanotaan pakan "parisuhdekortiksi". Tämä kortti on siis hyvä enne sinkuille, jotka etsivät parisuhdetta. Parisuhteessa oleville Vaa'oille kortti on puolestaan hyvä enne uudesta askeleesta parisuhteessa. Maljojen kakkonen näyttää ihanteellisen parisuhteen, jossa tunnetaan yhteenkuuluvuutta. On mahdollista, että olette melko erilaisia, mutta yksi kortin merkityksistä onkin vastakohtien viehätys. Mikäli et ole parisuhteessa, kortti antaa sinulle mahdollisuuden sellaiseen, mikäli sitä haluat. Joskus kortti voi myös merkitä uuden yhteyden löytymistä omaan sisimpään.

Saatat pitää myös näistä:




Seuraa blogia täällä:




Petra

8. tammikuuta 2024

Neitsyen vuosi 2024

 


Hei, ja tervetuloa uuteen postaukseen. Tänään jatkuu vuosihoroskoopit 2024 -sarja, ja vuorossa on Neitsyt.

Olen toteuttanut postauksen aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan tarot-pakkaa käyttäen. Ennustus on tehty siten, että vuoden jokaiselle kuukaudelle on yksi tarot-kortti. Pakka, jota käytän ennustuksiin tänä vuonna on nimeltään The Light Seer's Tarot

Neitsyt, sinulla on edessäsi muutoksia vuonna 2024, lue siitä lisää alta:

Tammikuu

Kortti: Sauvojen Ritari
Sauvat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy toimintaan ja energiaan. Sauvojen Ritari taas on yksi hovikorteista. Hovikortit edustavat elämässäsi olevia ihmisiä, mutta ne voivat myös edustaa itseäsi ja omaa toimintaasi. Sauvojen Ritarin piirteitä ovat: karisma, intohimo, spontaanisuus, innokkuus, rohkeus ja seikkailumielisyys. Olet kenties innoissasi alkaneesta vuodesta ja valmis uusiin haasteisiin. Sauvojen Ritarin energia on inspiroitunut ja kaikkeen valmis. Sauvojen Ritari on myös erittäin toiminnallinen ja rauhaton sielu, kenties sinulla on kädet täynnä kaikenlaista heti alkuvuodesta. 

Helmikuu

Kortti: Maljojen 5
Maljat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy tunne-elämään. Asiat, jotka yhdistetään maljojen vitoseen ovat: suru, menetys, pettymys ja katkeruus sekä näissä tunteissa vellominen. Jokin asia harmittaa sinua. Maljojen vitoseen liitetään usein myös vanhat katkeruudet ja tunteet, jotka ovat jääneet jäytämään. Kortti voi myös merkitä, että jokin asia tai ihminen ei ollut sitä, mitä odotit. Kortti kehottaa avaamaan sydämen uusille mahdollisuuksille sen sijaan, että vatvoo vanhoja. 

Maaliskuu

Kortti: Lanttien 8
Lantit ovat tarot-pakan maa, joka liittyy rahaan, työhön ja opiskeluun. Lanttien kasia kutsutaankin "opiskelukortiksi", koska se enteilee vaivannäköä tulevan hyödyn eteen. Lanttien kasiin yhdistetään opiskelu, uusien taitojen oppiminen, projektit ja kärsivällinen vaivannäkö. Sinä paiskit töitä maaliskuussa. Olet täynnä tarmoa ja päättäväisyyttä, sillä tiedät, että vain kovalla työllä tulet pääsemään sinne, minne elämässä tahdot päästä.

Huhtikuu

Kortti: Lanttien Ritari
Lanttien Ritari on myös yksi hovikorteista. Lanttien Ritarin piirteitä ovat: päättäväisyys, keskittyminen ja ahkeruus. Sinä olet erittäin varma uudesta projektistasi ja olet päättänyt saattaa sen kunnialla loppuun. Maljojen Ritari näyttää älykkään ja potentiaalisen ihmisen, joka näkee kovasti vaivaa tulevaisuutensa eteen. Tämä Ritari on päättänyt onnistua. Hän kylvää kärsivällisesti tulevaisuutensa siemeniä, jotta voi vielä joskus nauttia niiden hedelmistä. Sinä uskot asiaasi ja tiedät mitä teet, olethan Lanttien Ritari.

Toukokuu

Kortti: Narri
Narri on yksi kohtalonkorteista. Kortin merkityksiä ovat: uudet alut, potentiaali, seikkailut, viattomuus ja optimismi. Toisaalta kortti myös varoittaa olemasta huoleton ja naiivi. Tässä yhteydessä Narri tulee kuitenkin positiivisessa valossa. Joskus kortti voi myös ilmestyä vihjaamaan, että kaiken rehkimisen keskellä sinulla on myös lupa ottaa rennosti ja nauttia elämästä. Tulevaisuus kiiltää kirkkaana silmissäsi ja sinä olet hyvin optimistinen mahdollisuuksiesi suhteen.

Kesäkuu

Kortti: Sauvojen 6
Sauvojen kutonen enteilee menestystä ja saavutuksia. Se on etappi, jonka eteen on paiskittu kovasti töitä. Muita kortin merkityksiä ovat nähdyksi tuleminen, kunnia, voitto ja muiden inspiroiminen. Sinä olet ihaillussa asemassa yhteisössäsi ja menestyksesi on huomattu. Saat kiitosta kovasta työstäsi ja olet muille inspiraation lähteenä. 

Heinäkuu

Kortti: Sauvojen 2
Tämä kortti kertoo tulevaisuuden suunnittelusta. Kaiken saavuttamasi jälkeen olet jälleen tilanteessa, jossa mietit tulevaa. Minne mennä, mitä tehdä. Kortissa tiedostetaan omat mahdollisuudet ja pohditaan seuraavaa askelta. Kortti myös muistuttaa, että joskus suurin kehitys tapahtuu oman mukavuusalueen ulkopuolella.

Elokuu

Kortti: Maljojen 3
Tämän kortin piirteitä ovat ystävyys, sisaruus, yhteisöllisyys, kommunikaatio ja joskus myös juhlat. Kortti on hyvä enne ystävien tai sisarusten kesken vietetylle ajalle. Korttiin voidaan liittää esimerkiksi jälleennäkemiset, tyttöjen illat, yhteys samanhenkisiin ihmisiin. Mikäli et konkreettisesti tee jotain ystäviesi kanssa, ihmissuhteet pyörivät mielessäsi elokuussa.

Syyskuu

Kortti: Miekkojen Lähetti
Miekat ovat tarot-pakan maa, joka edustaa vastoinkäymisiä ja selviytymistä. Miekkojen Lähetti taas on yksi hovikorteista. Kortin piirteitä ovat: rauhattomuus, uteliaisuus, uuden oppiminen ja uudet ideat. Miekkojen lähettiä pidetään tarotissa eräänlaisena viestintuojana. Kortti tietää uutisia. Edelliseen korttiin soveltaen kortti voi myös näyttää petollisen ystävän. Miekkojen lähetin negatiivisia ominaisuuksia ovat juoruilu, epärehellisyys ja selkäänpuukotus. Toki kortti voi myös merkitä uusia tilaisuuksia, mutta varautuisin myös epärehelliseen ystävään.

Lokakuu

Kortti: Sauvojen 5
Sauvojen vitonen näyttää konfliktitilanteen. Tilanne, jossa kommunikoiminen on vaikeaa. Kortti mitä todennäköisimmin liittyy ihmissuhteisiisi. Sinulla on joku toksinen ihmissuhde, ja tilanne on sinulle painostava ja ahdistava. Kortti neuvoo pitämään kiinni omista rajoistasi.

Marraskuu

Kortti: Miekkojen 6
Miekkojen kutonen osoittaa tilanteen, jossa siirrytään eteenpäin. Olit tilanteessa, jossa et voinut muutakaan. Kortti merkitsee muutosta. Miekkojen kutonen tuo ratkaisun tilanteeseesi. Kortti kertoo, että tästä alkaa uusi matka. Sinä olet kokenut jotain järkyttävää, ja nyt siirryt elämässä eteenpäin. 

Joulukuu

Kortti: Hallitsijatar
Hallitsijatar on yksi kohtalonkorteista. Tämä on erittäin hyvä kortti uudelle alulle, sillä Hallitsijattaren merkityksiä ovat: feminiinisyys, luovuus, hedelmällisyys, äitiys, runsaus, empatia ja rakkaus. Hallitsijatar on vahva feminiininen nainen, joka luo itse oman tulevaisuutensa ja elämänsä. Hänessä itsessään on kaikki se, mitä tulevaisuuden luomiseen tarvitaan. Kortti voi joskus enteillä myös perheen perustamista, mutta kortin hedelmällisyys voi liittyä mihin tahansa elämän osa-alueeseen. Ennen kaikkea kortti merkitsee, että olet siirtymässä täysin uuteen aikaan elämässäsi.


Saatat pitää myös näistä: 




Seuraa blogia täällä: 




Petra

Nousumerkki Kaksosissa