24. maaliskuuta 2019

Horoskooppi: Skorpioni ja yhteensopivat tähtimerkit


Yhteensopivuus-sarjan kahdeksannessa osassa tutkitaan syvällisen ja intohimoisen Skorpionin sosiaalista elämää. Sekä Skorpionin mieli että sosiaaliset suhteet ovat hyvin mielenkiintoisia jo merkin itsensä vuoksi. Tänään pureudutaan aiheeseen tarkemmin.

Skorpioni, olen antanut jokaiselle tähtimerkille arvosanan asteikolla 1-10, joka kertoo, kuinka hyvin kyseinen tähtimerkki sopii yhteen kanssasi. Lisäksi olen listannut suhteen hyviä ja huonoja puolia.

Skorpioni ja Kauris - 10 pistettä

Olette molemmat rakkauden suhteen yhtä epäluuloisia, mutta siitä huolimatta haaveilette jostain pysyvästä. Kauris on turvallinen ja luotettava kumppani, joka pysyy omiensa tukena joka tilanteessa. Kauris on myös erittäin älykäs ja sivistynyt. Omistautuvana merkkinä ymmärrät ja arvostat Kauriin sitoutumista uraansa. Hän on työnarkomaani, ja ura on hänen elämänsä ykkösprioriteetti. Olet kannustava, ja vaikka Kauris ei sitä ääneen sanoisi, hänelle on tärkeää, että hänen vaivannäköään arvostetaan. Sinulle työ on vähintään yhtä tärkeää kuin Kauriille, joten ymmärrät häntä tässä ja monessa muussakin asiassa. Sinun seurassasi Kauris voi myös rentoutua ja oletkin yksi harvoista ihmisistä, joiden seurassa hän voi antaa itselleen luvan tuulettua. Vaikka työ on teille yhtä tärkeä, teette sitä eri syistä - Kauris rahasta ja sinä intohimosta. Kun vaihdatte vapaalle, se tapahtuu yleensä jonkin yhteisen matkan merkeissä. Te molemmat rakastatte matkustelua ja vaaditte myös hyvää tasoa. Yhteiset luksusmatkat maailman äärin ovat teidän tapanne nauttia elämästä.
Sinä olet yleensä Skorpionina epäileväinen kumppanin lojaaliuden ja uskollisuuden suhteen, mutta Kauriin kanssa huolesi on turha. Häntä lojaalimpaa ja sitoutuvampaa kumppania on vaikea löytää. Jaatte samoja mielenkiinnonkohteita ja arvoja. Te kaksi myös tasapainotatte toisianne sopivassa suhteessa. Tasainen ja viileän rauhallinen Kauris tasoittaa sinun roihuavaa ja intohimoista luonnettasi. Hänen seurassaan sinun olosi on luottavainen ja rauhallinen.
Seksuaalisesti olette aika erilaisia, sinä innokas ja intensiivinen ja Kauris taas pidättyväinen ja varovainen. Kun olette oppineet tuntemaan toisianne, Kauriskin rentoutuu ja antautuu lopulta tunteen vietäväksi. Vauhtiin päästyänne välisenne kemia löytää aivan uuden ulottuvuuden.
Olette kaksi vahvaa luonnetta yhdessä, joka voi aiheuttaa suhteeseenne jännitteitä. Olette kuitenkin kumppaneina tasavertaisia joten yleensä suhteenne säästyy suuremmilta kriiseiltä. Kauris ei ole kovin tunteellinen merkki, jonka vuoksi sinun voi olla vaikea vakuuttua hänen rakkautensa syvyydestä. Kauriilla on kyllä tunteet, hän tuo ne esiin eri tavalla. Sinä koet kaikki aallonpohjat ja vuorenhuiput päätähuimaavina joten siitä syystä Kauriin tasaisuus saattaa tuntua sinusta aluksi loukkaavalta.
Kauriista on ainesta loppuelämän kumppaniksi, varsinkin sinulle, joka haluat sitoutuvan ja lojaalin rakastajan. Sovitte mainiosti yhteen myös ystävinä ja kollegoina.

Skorpioni ja Rapu - 9 pistettä

Tämä suhde on elinvoimainen ja täynnä syviä tunteita. Rapu on herkkä ja intuitiivinen kodin hengetär joka kaipaa ympärilleen turvallisuutta ja pysyvyyttä. Perhekeskeinen Rapu onnistuu luomaan kodikkaan tunnelman melkeinpä mihin vain. Hän haaveilee suuresta perheestä ja rakastaa kodin sisustamista ja puutarhan hoitoa. Kaunis kukkakimppu piristää aina Ravun päivää ja hän puolestaan yllättää sinut kokkaamalla teille jotain herkullista. Linnoittaudutte mielellänne toistenne seuraan yhteiseen kotiinne ja kuhertelette kaikessa rauhassa. Rapu ei varmasti myöskään kavahda salaperäisyyttäsi, kuten monet muut. Ravun elämän tarkoitus on rakentaa turvallinen ja vakaa koti, mennä naimisiin ja perustaa perhe. Puheet avioliitosta ja lapsista saattavatkin suhteessanne tulla kuvaan melko nopeasti. Vaikka olette molemmat intuitiivisia ja tunteellisia, teillä on silti paljon opittavaa toisiltanne. Sinä opetat Rapua pohtimaan syntyjä syviä unohtamatta pienintäkään herkkää yksityiskohtaa ja Rapu taas opettaa sinulle, ettei tunteidensa kohtaaminen ole pelottavaa.
Yhteiset hetkenne makuuhuoneessa ovat ainutlaatuisia, intohimoisia ja aistillisia. Rapu on aluksi varovainen mutta päästyään vapautumaan hänestä kuoriutuu oikea rakkauden lähettiläs!
Sinä olet vaativa parisuhteessa. Mikään rakkaudenosoitus kumppaniltasi ei tunnu riittävän, tämä johtuu siitä että omat hellyydenosoituksesi ovat yleensä melkoisen mahtipontisia ja niihin voi olla vaikea vastata samalla mitalla. Rapu haluaa tuntea itsensä tärkeäksi, joten mitä jos vain sanoisit sen hänelle mahtavien lahjojen ostamisen sijaan? Ailahtelevina merkkeinä otatte välillä rajusti yhteen, kun tunteet alkavat kuumentua. Rapu on tietenkin rakastava ja lämmin, mutta loukatuksi jouduttuaan kylmempää pohjoistuulta ei ole nähtykään. Olette myös kummatkin ainaisen omistushaluisia ja mustasukkaisia. Ennen kuin suunnittelette tulevaisuuttanne kovin pitkälle, istukaa alas jutelkaa asiat halki.
Rapu on sinulle oivallinen kumppani. Mikään suhde ei vahvistu itsestään, mutta tämä tarina kaiken vaivannäön arvoinen.

Skorpioni ja Neitsyt - 8 pistettä

Neitsyt on monella tavalla hyvin erilainen kuin sinä, mutta teillä on selkeästi hyvin voimakas kemia keskenänne. Sovitte mainiosti yhteen niin ystävyydessä kuin parisuhteessa. Työpaikalla olette terävä ja tehokas tiimi. Neitsyen kanssa sinun on vaivatonta luoda onnellinen ja tyydyttävä elämä. Haluatte kummatkin saavuttaa hyvän taloudellisen aseman sekä menestyä urallanne, joten päämääränne elämässä ovat samat. Tämä suhde tekee hyvää teille molemmille. Neitsyt on reipas ja itsenäinen, ja antaa mielellään ohjakset sinulle. Vaikka Neitsyt ei ole järin tunteellinen merkki, hän on taitava tulkitsemaan erilaisia tunteita muissa ihmisissä. Sinua saattaakin aluksi pelottaa hänen kykynsä lukea toiveitasi kuin avointa kirjaa. Ajan mittaan tulet kuitenkin huomaamaan, että Neitsyt on arvokas ihminen, jota ei kannata menettää. Neitsyt saattaa myös aina välillä olla hiljainen ja vetäytyvä, mutta sinun tulinen ja voimakas rakkautesi saa hänen sydämensä halkeamaan ihastuksesta silloinkin kun ette ole toistenne lähellä. Osaat antaa arvoa vankalle perustalle, jonka Neitsyt rakentaa tulevaisuudellenne. Silloin kun sinun Skorpionimaiset tunnemyrskyt saavat vallan, osaa Neitsyt ohjata laivanne takaisin oikeaan kurssiin. Hän on sitkeä tyyppi, eikä säikähdä tunteenpurkauksiasi kovin helpolla, tosin hän voi kyllä aluksi hämmästyä äkkipikaisuudestasi.
Makuuhuoneessa Neitsyt näyttää sinulle, miten itsevarma onkaan herkän kuorensa alla. Hän on kuitenkin hyvin säädyllinen, joten ehkei kannata ehdottaa aivan mitä tahansa ainakaan heti suhteen alussa. Seksuaalinen energianne on vertaansa vailla.
Olette hyvin erilaisia riitelijöitä. Sinä olet uhmakas ja aina suhtaudut arvoihisi hyvin kiihkeästi. Neitsyt on rationaalinen keskustelija ja sovittelee erimielisyydet mieluiten sivistyneessä hengessä. Suorasukaisuutesi voi saada Neitsyen kuvittelemaan että et kunnioita häntä lainkaan. Hillitse itsesi ja kerro hänelle aikuismaiseen tyyliin, miksi olet vihainen tai mikä sinua on loukannut. Näin hän ymmärtää paremmin. Olette kummatkin hyvin vahvoja luonteita joka väistämättä aiheuttaa myös haasteita suhteeseenne. Neitsyt voi joskus tuntua etäiseltä ja kylmältä käytännöllisyytensä vuoksi. Teitä yhdistää kuitenkin vahva side, ja vaalimalla suhdettanne sekä keskustelemalla asioista avoimesti saatte siitä katkeamattoman.

Skorpioni ja Kalat - 8 pistettä

Oletko törmännyt eläinradan ikuiseen haaveilijaan? Kalat on romanttinen ja herkkä ja välisenne kemia on jotain niin taianomaista, että se voi tuntua jopa epätodelliselta. Runollisen romanttinen Kalat osaa viestiä kanssasi ilman sanojakin. Häneltä eivät salaisimmatkaan tunteesi jää huomaamatta. Kalat on luonteeltaan erittäin kiltti, mikä voi herättää sinun suojeluvaistosi häntä kohtaan. Kaloilla on myös ikuinen tarve ymmärtää ja auttaa kaikkia. Vaikka sinä kuinka äksyilisit, tuntuu hän aina ymmärtävän ja tulevan vastaan. Sinun terävä älykkyytesi ja järkevyytesi tasoittaa Kalojen haaveilevaa luonnetta ja tuo hänen elämäänsä enemmän tolkkua. Kalat ei halua leikkiä johtajaa, joten hän antaa sinun ohjata yhteistä venettänne ilomielin. Osaat lohduttaa Kaloja, kun hänellä on paha olla sekä tiedät miten hänen ajatuksensa saa muualle. Kalojen hellyys taas tasoittaa sinun myrskyisää luonnettasi.
Suhtaudutte Seksiin samalla periaatteella; se ei ole kummallekaan pelkkää fyysistä kanssakäymistä vaan tapa osoittaa tunteet toiselle.
Haasteita suhteeseenne tuo Kalojen ainainen tarve rakastaa koko maailmaa yhtä aikaa. Joudut siis kilpailla, hänen huomiostaan kaikkien maailman kärsivien sielujen kanssa. Koska Kalat on häilyväinen ja helposti suostuteltavissa, saatat pelätä että hän jättää sinut jonkun toisen vuoksi. Sinun täytyykin oppia luottamaan häneen. Hän on kiltti, mutta ei tyhmä. Kalat ei pidä riitelemisestä mutta jää herkästi huonoon suhteeseen ajatellessaan että ei ole ansainnut parempaa tai pelätessään ettei ole antanut parastaan. Älä käytä häntä hyväksesi, sillä kun Kalat saa tarpeekseen, hän ui karkuun eikä palaa. Suhteenne on kuitenkin yksi koko eläinradan onnistuneimmista, joten teillä on hyvät mahdollisuudet luoda onnellinen tulevaisuus.

Skorpioni ja Härkä - 7 pistettä

Erilaisuudestanne huolimatta olette loistava pari sekä ystävinä että rakastavaisina. Toisella on juuri ne piirteet, jotka toiselta puuttuu. Härän avulla uskaltaudut tuomaan luonteesi pehmeämmän puolen esiin. Sinä taas pistät vauhtia Härän hidastempoiseen puurtamiseen ja tuot väriä hänen tasaiseen elämäänsä. Teistä kumpikaan ei ole kovin sosiaalinen ja vietättekin aikaa mieluiten vain toistenne seurassa viinilasin ja netflixin ääressä. Yhteiset rutiinit antavat teille molemmille turvallisen tunteen ja varmuuden suhteenne tulevaisuudesta. Olette eläinradalla vastapäätä toisianne, mikä tarkoittaa että tunnette voimakasta vetoa toisiinne jo ensitapaamisella. Merkkienne vastakkaisuus aiheuttaa myös sen, että kun teillä menee hyvin, niin asiat suhteessanne ovat todella hyvin, ja kun teillä menee huonosti, niin helvetti on irti.
Vedätte toisianne puoleenne myös seksuaalisesti ja välisenne intohimo on järisyttävän voimakas. Härkä on aistillinen ja nautiskeleva rakastaja.
Olette kummatkin omistushaluisia parisuhteessa ja mustasukkaisuuden tunteet kalvavat teitä molempia. Härkä on lojaali, eikä ikinä pettäisi rakastettunsa luottamusta, joten hänen kanssaan voit olla huoleti. Olette myös kummatkin erittäin jääräpäisiä ja haluaisitte aina päästä sanomaan viimeisen sanan. Joistakin asioista olette vankkumattomasti samaa mieltä mutta toiset asiat taas aiheuttavat kitkaa koko ajan. Härkä arvostaa suoruutta, mutta sinulla on tapana leikkiä arvausleikkejä, kun olet loukkaantunut jostain.
Tässä suhteessa on monia haasteita, mutta välisenne side on vahva, kunhan muistatte puhaltaa yhteen hiileen.

Skorpioni ja Skorpioni - 6 pistettä

Kaksi saman tähtimerkin edustajaa yhdessä ovat joko taivasta hipova yhdistelmä tai sitten jutusta ei tule mitään. Plussaksi voi sanoa ainakin sen, että kaipaatte suhteelta ja ystävyydeltä samoja asioita. Fyysistä vetovoimaa suhteestanne ei ainakaan puutu. Tämä suhde ei myöskään koskaan ole mitenkään tasainen tai neutraali, sillä teidän molempien tunneskaalat vaihtelevat jääkylmän ja tulikuuman välillä alituisesti. Mielikuvanne toisistanne voi olla jopa niin täydellinen, että ette uskalla paljastaa heikkouksianne toisillenne. Kun olette kärsivällisiä ja annatte suhteellenne aikaa kypsyä, onnistutte luomaan välillenne ainutlaatuisen ja vahvan siteen. Olette kummatkin äkkipikaisia, mikä väistämättä aiheuttaa kitkaa suhteeseenne. Opetelkaa kääntämään taistelut yhteisiksi sen sijaan, että sotisitte toisianne vastaan. Välillänne vallitsee sähköinen lataus ja intohimonne on käsin kosketeltavaa. Kahden Skorpionin välinen romanssi saattaa edetä melko suurellakin rytinällä. Ajan mittaan kuitenkin rakastutte toisiinne aidosti ja parhaassa tapauksessa teistä tulee erottamattomat.
Makuuhuoneessa rakkautenne roihuaa. Kaksi intohimoista Skorpionia yhdessä ei voi tarkoittaa muuta kuin ilotulitusta peiton alla. Yhteiset hetket ja fyysinen läheisyys ovat teille tärkeitä.
Tunnekuohut kuuluvat arvaamattakin kahden Skorpionin suhteeseen. Sanan säilä raikuu ja astiat lentelevät kun saatte tarpeeksenne toisistanne. Silloin voi myös tuntua, että olette aivan liian samanlaisia. Olette myös erittäin mustasukkaisia toisistanne, älkää antako sen tukahduttaa ainutlaatuista yhteyttänne.
Voi olla, että olette liian samanlaisia viettääksenne loppuelämän toistenne kanssa, mutta kärsivällisyydellä ja vaivannäöllä saatte suhteestanne kestävän.


Seuraavaksi keskitymme hieman huonommin yhteensopiviin tähtimerkkeihin, jotka löytyvät ilma ja -tulimerkkien edustajista. Nämä suhteet vaativat yleensä enemmän panostusta, mutta eivät ole mahdottomia.

Skorpioni ja Oinas - 5 pistettä

Tulinen ja spontaani Oinas on joko juuri sitä mitä elämääsi kaipaat tai sitten olette verivihollisia. Intohimoisina ja päättäväisinä luonteina kiehdotte toisianne ja välillänne saattaa väreillä myös voimakas seksuaalinen lataus. Parhaassa tapauksessa rohkaisette ja innostatte toisianne eteenpäin haasteiden koittaessa. Teillä molemmilla on taipumus ottaa riskejä ja teistä saattaakin yhdessä kuoriutua varsinaisia yllytyshulluja. Ihailet Oinaan kykyä tarttua hetkeen ja elää kuin huomista ei olisikaan. Voit oppia hänen spontaanisuudestaan paljon. Sinä puolestaan voit auttaa kärsimätöntä Oinasta keskittymään päämääriinsä.
Tämä suhde toimii yleensä parhaiten ystävyydessä ja työpaikalla, mutta parisuhteessa sen eteen on tehtävä enemmän töitä.

Skorpioni ja Vesimies - 4 pistettä

Olette erittäin erilaisia, mutta se voi tässä suhteessa olla myös hyvästä. Vesimiehen älykkäät ja visiot ja into hyväntekeväisyyttä kohtaan herättävät mielenkiintosi. Hän on jääräpäinen, boheemi ja vilkas. Työpaikalla loistatte tehokkuudella ja ystävinä keskustelette tuntikausia maailman ongelmista ja sopivista ratkaisuista milloin mihinkin pulmaan. Vesimies arvostaa aitoutta, joten älä teeskentele mitään mitä et ole. Hänestä on rohkeaa, kun joku uskaltaa näyttää todelliset tunteensa ja olla oma itsensä. Kumpikaan teistä ei pelkää haasteita ja se saattaakin pitää suhteenne hengissä. Kunhan vain uskallatte luopua ennakkoluuloista toisianne kohtaan, voitte saada aikaan kukoistavan kumppanuuden, joka kestää läpi elämän. Jos olette parisuhteessa, sinä olet suhteenne tunteet, ja Vesimies on järki. Tunnekuohusi ärsyttävät Vesimiestä, joka itse on rationaalinen ja harvoin näyttää syvimpiä tuntemuksiaan ulospäin. Sinusta Vesimies voikin juuri sen takia tuntua kylmältä ja etäiseltä.
Tämä ei ehkä ole se vuosisadan rakkaustarina, mutta ainutlaatuinen ja vaivan arvoinen joka suhteessa!

Skorpioni ja Kaksonen - 4 pistettä

Kuka on tuo veikeä ilopilleri, joka ei tunnu osaavan pitää suutaan kiinni sekuntiakaan? Hän on Kaksonen, sosiaalinen seurapiiriperhonen, jonka seurassa hiljaiset hissukat tallaantuvat jalkoihin. Suhteen alussa erilaisuutenne saattaa olla magneettisen puoleensavetävää, mutta toisaalta näette toisissanne myös paljon sellaisia piirteitä, joita ette vain voi sietää. Kaksoset on sinne tänne suhaava pälpättäjä, ja hänen rauhattomuutensa saattaa ajoittain ahdistaa sinua. Hän tuntuu olevan aina menossa. Kaksosen kanssa et myöskään voi välttyä mustasukkaisuuden tunteilta, sillä hänen älykäs ja leikkisä seuransa on erittäin kysyttyä tavaraa treffimarkkinoilla. Kaksosen kanssa varma virhe on kahlitseminen. Hän haluaa tuntea olevansa vapaa tekemään mitä huvittaa, erikoista kyllä, mutta vain siten voit voittaa hänen lojaalisuutensa. Anna hänen mennä ja tulla, niin ennen pitkää huomaat, että hän ei enää tahdo muita kuin sinut. Tämä suhde toimii erinomaisesti työpaikoilla, mutta ystävyydessä ja parisuhteessa joudutte olemaan kärsivällisempiä.

Skorpioni ja Leijona - 3 pistettä

Tämä suhde se vasta onkin erikoinen ja vaikeasti tulkittava. Olette molemmat voimakkaita persoonia ja haasteilta ei tässä suhteessa vältytä. Toisinaan saatte toistenne veren kohisemaan raivosta ja silloin riidellään niin äänekkäästi että naapuritkaan eivät voi olla kuulemasta sitä näytelmää. Ovia paiskotaan ja kiroukset lentelevät, mutta sopuun päästyänne olette mitä suloisin pari. Lämmin ja antelias Leijona antaa sinulle kaiken mistä olet uskaltanut haaveilla - mutta sinun on ensin ansaittava se. Leijona ei anna toiselle mitään, mitä ei itse saa. Hänelle rakkaus tarkoittaa vuorovaikutusta ja antamista ja sen on oltava molemminpuolista, muuten jutusta ei tule mitään.

Skorpioni ja Vaaka - 2 pistettä

Sensuelli ja älykäs Vaaka hurmaa kenet tahansa. Hän on samaan aikaan herkkä, mutta silti niin älyttömän vahva. Vaaka nauttii taiteesta ja älykkäistä keskusteluista. Hänen kanssaan on helppoa jutella melkeinpä mistä vain. Sinulle ei ole lainkaan tyypillistä avata sydäntäsi liian pian kenellekään, mutta Vaa'alla on taipumus saada ihmiset puhumaan syvimmistä tuntemuksistaan. Sinulla on tapana märehtiä tunteitasi ja aiheuttaa dramaattisia tunnekuohuja, mutta harmoniaa ja tasapainoa rakastava Vaaka tasoittaa tätä piirrettä sinussa. Haasteita tuo sinun mustasukkaisuutesi, mutta toisaalta Vaaka saa sinut myös vakuuttuneeksi uskollisuudestaan. Ette ole eläinradan klassisin pari, mutta aina kannattaa yrittää, vai mitä?

Skorpioni ja Jousimies - 1 piste

Tässäpä vasta mielenkiintoinen parivaljakko. Jousimies on elämäniloinen ja nauttii jokaisesta hetkestä ottaen pienimmistäkin asioista kaiken irti. Tämä elämänilo taisi tarttua sinuunkin, eikä ihme, sillä Jousimiehen seurassa on vaikea olla hymyilemättä. Tämän suhteen varjopuoli on tietenkin se, että niin ihastuttava persoona kuin Jousimies onkin, hän on myös älyttömän ärsyttävä. Omasta mielestään aina oikeassa, aina äänessä ja puhuu jatkuvasti itsestään... tältä se ainakin sinun korvaasi kuulostaa. Anna tälle positiiviselle ilopillerille mahdollisuus ja lähde hänen kanssaan vaikka juhlimaan, sen hän nimittäin osaa ja Jousimies pitää takuulla viihdyttämisen ammattilaisena huolen siitä, että sinäkin viihdyt. Tässä suhteessa on ainesta elinikäiseen ystävyyteen ja kumppanuuteen, jos vain annat sille mahdollisuuden.


Saatat pitää myös näistä:






Jos pidit tästä postauksesta, niin ota seurantaan blogin facebook-sivu, jonne päivitän kaikki postaukset reaaliajassa. Löydät sivuni myös instagramista.

Petra

20. maaliskuuta 2019

Horoskooppi - Vaaka ja yhteensopivat tähtimerkit


Tervetuloa lukemaan yhteensopivuus-sarjan seitsemättä osaa! Tänään ihmissuhdeanalyysejä tehdään harmonisen ja elegantin Vaa'an sosiaalielämästä.

Vaaka, olen antanut jokaiselle tähtimerkille arvosanan asteikolla 1-10, joka kertoo, kuinka hyvin kyseisen tähtimerkin edustaja sopii yhteen kanssasi. Lisäksi olen listannut suhteen hyviä ja huonoja puolia.

Vaaka ja Kaksonen - 10 pistettä

Kaksosesta löydät kumppanin, jolla on paitsi yhtenevä arvomaailma, myös samanlaisia mielenkiinnonkohteita kuin sinulla. Sinusta saattaakin Kaksosen kanssa keskustellessasi tuntua, ettei kukaan ymmärrä sinua niin kuin hän. Ja se on todennäköisesti totta. Te kummatkin luotatte järkeen ennemmin kuin tunteisiin. Ulospäin saattaakin vaikuttaa siltä, kuin suhteestanne puuttuisi tunteet kokonaan vaikka todellisuudessa yhteytenne on niin vahva, että sitä on vaikea selittää yksittäisillä tunteilla. Olette kummatkin loistavia kommunikoijia ja sosiaalisesti älykkäitä. Ette riitele turhista asioista muuten kuin erittäin turhautuneina. Rakastat kumppanisi nokkelaa huumorintajua ja veikeitä juttuja. Hän on loistava tarinankertoja ja hurmaakin sinut kerta toisensa jälkeen toinen toistaan hurjemmilla tarinoilla seikkailuistaan. Kaksonen puolestaan ihailee sinun kykyäsi sulautua mihin tahansa ihmisporukkaan. Ihmiset viihtyvät teidän ympärillänne, sillä olette positiivisia ja huumorintajuisia. Myös ystävyydessä tämä suhde pelaa loistavasti. Olette vaihtelunkaipuisia. Matkustelu on yhteinen lempiharrastuksenne ja matkoillanne vierailette tunnetuilla nähtävyyksillä nauttien taiteesta ja kulttuurista. Rauhallisempaa menoa kaivatessanne käperrytte toistenne syleilyyn takkatulen ääreen juomaan viiniä ja kenties katsomaan yhteistä suosikkisarjaanne.
Kemianne toimii odotetusti myös makuuhuoneessa, jossa välisenne yhteys saa aivan uuden ulottuvuuden. Olette seksuaalisesti avoimia, joten teille ei myöskään ole vaikea kertoa toisillenne mieltymyksistänne.
Kaikessa menevyydessään Kaksonen voi välillä tuntua sinulle jopa liiankin rauhattomalta. Eikö välillä voisi vain olla kotona tekemättä mitään maata mullistavaa? Kaksosella on usein niin monta rautaa tulessa, että sinun voi olla vaikea saada häneen kontaktia. Hän on WhatsAppissa jatkuvasti paikalla, mutta ei tunnu keskittyvän keskusteluunne. Sinä vaalit sopua ja rauhaa, kun taas Kaksonen on kova väittelemään asioista, joskus jopa ihan kiusallaan. Kaikkea hänen sanomaansa ei kuitenkaan kannata ottaa tosissaan, hän ei voi sietää nokannyrpistelijöitä!
Vaaka ja Kaksonen ovat yksi eläinradan toimivimmista pareista, ja tähtikartan veikeästä Kaksosesta voitkin löytää itsellesi Sen Oikean!

Vaaka ja Leijona - 10 pistettä

Leijona on huomattavasti tulisempi kuin sinä, mutta hänen energisyytensä saa sinutkin aina hyvälle tuulelle. Sovitte yhteen loistavasti niin parisuhteessa, ystävyydessä kuin työpaikoillakin. Rakkaussuhteena tämä yhtälö on erittäin toimiva ja liittonne saattaa kestää pitkäänkin. Ehkä jopa loppuelämän. Teillä on paljon opittavaa toisiltanne ja olette molemmat erittäin sosiaalisia. Leijona tutustuu mielellään sinunkin ystäviisi ja saa heidät tuntemaan olonsa rentoutuneiksi. Leijona on luontainen viihdyttäjä. Charmantti ja älykäs, sen vuoksi sinä todennäköisesti iskit silmäsi häneen. Osa hänen tuulesta temmatuista extempore-päähänpistoistaan voi tuntua sinusta aivan järjettömiltä, mutta mikäli haluat vakuuttaa Leijonan suhteestanne, tee jotain repäisevää hänen mielikseen. Hän arvostaa spontaanisuutta ja heittäytymiskykyä. Leijonan vie sinut mukanaan huikeisiin illanistujaisiin ja bileisiin, tai sitten järjestätte sellaisia yhdessä ystävillenne. Leijona tahtoo aina olla johtaja, ja toisinaan hän on myös määräilevä, mutta sinun kanssasi tämä piirre tasoittuu, sillä sinä istut mieluummin kyydissä nauttien matkasta, kuin ohjaat venettä.  Taloudellisuus ei ole teidän kummankaan vahvin puoli mutta hetkessä eläminen ja elämästä nauttiminen onkin enemmän teidän heiniänne. Tasapainotatte toistenne ominaisuuksia. Sinun harmonisuutesi ja harkitsevaisuutesi rauhoittaa Leijonan tulista luonnetta ja hänen päättäväisyydestään sinäkin saat potkua projekteihin, joissa olet epävarmempi.
Leijona on todellinen rakkauden ammattilainen. Merkkinne ovat ilma ja tuli, joka takaa välillenne intohimoisen kemian myös makuuhuoneessa. Leijonan kanssa mikään ei ole tylsää tai yksitoikkoista!
Leijonan suorasukaisuus saa sinun täydellisen harmoniasi ajoittain horjumaan erittäin pahasti. Hänen käytöksensä on pahimmillaan itsekästä, loukkaavaa ja manipuloivaa. Sinä kuitenkin teidät arvosi, ja se on Leijonan kanssa hyvä tietääkin, sillä hiljaisemmat hissukat tallautuvat helposti hänen jalkoihinsa.
Leijona on uskollinen niille jotka ovat uskollisia hänelle. Kun pysyt hänen vierellään, niin puolustaa sinua laumansa jäsenenä antamatta koskaan periksi.

Vaaka ja Vesimies - 9 pistettä

Vilkas ja älykäs Vesimies laittaa kenen tahansa pään pyörälle. Tässä on sinulle sielunkumppani vailla vertaa. Vesimies on boheemi, älykäs, itsenäinen ja omalaatuinen. Hän on avoimesti oma itsensä eikä häpeile tai selittele erilaisuuttaan missään tilanteessa. Te kaksi sovitte mainiosti yhteen niin ystävinä kuin rakastavaisina, ja myös työpaikalla olette erittäin tehokas kaksikko. Olette kummatkin ilmamerkkejä, mikä takaa, että välillänne on selittämätön yhteys jo ensitapaamisella. Luotatte kummatkin järkeenne. Vesimies on kiinnostunut kaikenlaisesta humaanisesta ja esimerkiksi hyväntekeväisyys ja vapaaehtoistyö ovat hänelle lähellä sydäntä. Saatattekin viettää tuntikausia keskustellen eläinten ja eri ihmisryhmien oikeuksista. Vesimiehelle nämä ovat hyvin henkilökohtaisia aiheita, joiden kritisoiminen  menee helposti ihon alle. Olette kummatkin hyvin sosiaalisia ja tutustutte mielellänne uusiin ihmisiin. Vesimiehen huolehtivaisuus kanssaihmisiä kohtaan lämmittää sydäntäsi ja myös Vesimies ihailee sinun tasaista ja järkevää luonnettasi. Kaikista suurimman vaikutuksen taisi kuitenkin tehdä hymysi ja sosiaaliset taitosi.
Ennen kuin viette suhteenne intiimimmälle tasolle, haluatte tutustua toisiinne kunnolla. Sängyssä Vesimies on leikkisä ja arvaamaton ja sinun herkkä hellyytesi tuo soppaan sopivasti maustetta.
Sinä Vaakana kaipaat suhteelta jatkuvuutta. Vesimies on itsenäinen ikisinkku, joka ei sitoudu kovin mielellään. Hänen on saatava tuntea olevansa vapaa vaikka olisikin vakiintuneessa suhteessa. Tämän suhteen hän odottaa sinulta kärsivällisyyttä niin paljon kuin sitä vain löytyy ja jos onnistut olemaan sitomatta häntä paikoilleen niin ehkäpä hän vielä joskus kesyyntyy.

Vaaka ja Jousimies - 8 pistettä

Tässä suhteessa kohtaa kaksi ikuista optimistia. Te kaksi sovitte yhteen niin ystävinä kuin rakastavaisina ja kenties ehditte ystävystyä ennen kuin rakkautenne oikein kunnolla roihahti. Sinulla on tapana jahkailla ja vaihtaa kurssia, jos tahti ei miellytä, mutta se ei haittaa Jousimiestä lainkaan. Hän rakastaa vaihtelua! Sinä Vaakana nautit ystäviesi seurasta ja hienoista juhlista kun taas Jousimiestä kiehtoo matkustelu. Taidetta ja kulttuuria rakastavana innostut usein hänen matkaehdotuksistaan ja yhdessä koette uskomattomia seikkailuita, joista kerrot ystävillesi kotiin palattuanne. Yhteiselonne ei ole koskaan tylsää, sillä olette kummatkin meneviä ja sosiaalisia. Alkuhuumakaan ei tässä suhteessa aivan heti pääse sammumaan, sillä keksitte jatkuvasti uusia asioita, joista innostua. Teidän kahden välinen yhteisymmärrys on erittäin vahva ja vaikka Jousimies on suorasukainen ja kertoo kaikki totuudet mitään kaunistelematta, saatte yhdessä aikaan loistavia ja älykkäitä keskusteluita. Jousimiehen filosofinen lähestymistapa eri aiheisiin kiehtoo sinua ja Jousimies puolestaan ihailee sinun oikeudentajuasi.
Seksuaalisesti Jousimies on yhtä riehakas kuin muutenkin. Olette kummatkin mestareita flirttailussa ja hurmaattekin toisenne kerta toisensa jälkeen myös makuuhuoneessa.
Sinä olet harmoniaa rakastava diplomaatti, ja sen vuoksi Jousimies-rakkaasi sensuroimattomat lausahdukset särähtävät välillä ikävästi korvaasi. Jousimies osaa loukata, hän tietää sen itsekin, ja välillä sinusta saattaa tuntua siltä, että hän oikeuttaa itselleen muiden arvostelemisen, vaikka niin ei ole. Jousimies on luonteeltaan suorapuheinen, mutta hän osaa kyllä katua ja pyytää anteeksi tajutessaan että on ollut kohtuuton.
Olette kaikesta huolimatta toisianne täydentävä pari, jolla on myös paljon yhteistä. Teissä kahdessa on todellakin ainesta vuosisadan rakkaustarinaan!

Vaaka ja Oinas - 7 pistettä

Oinas on sinua vastapäätä eläinradalla ja tästä syystä vedätte toisianne puoleenne kuin magneetit. Toisinaan Oinaan impulsiivisuus myös ärsyttää sinua ja ajoittaen Oinas-rakkaasi räjähdysherkkä luonne horjuttaa sinun uskoasi suhteeseenne. Ystävinä sovitte yhteen erinomaisesti, sillä täydennätte toisianne täydellisesti. Ihastuit kumppanissasi todennäköisesti hänen rohkeuteensa. Oinas tarttuu eteensä tuleviin haasteisiin empimättä. Välillä Oinaan riskejä ottava luonne hirvittää sinua, vaikka se on juuri se piirre, jota samaan aikaan ihailet hänessä. Sinun analyyttinen ja tasapainoon pyrkivä luonteesi tasoittaa Oinaan räiskyvää persoonaa. Teillä on uskomaton yhteinen huumorintaju ja yhteys jota ulkopuolisten on vaikea ymmärtää. Oinas on vähän kuin hiomaton timantti. Ainutlaatuinen, vaikkakin joskus hieman hyökkäävä ja radikaali.  Häntä on kuitenkin vaikea olla rakastamatta.
Viimeistään makuuhuoneeseen päästyänne huomaat että sinua todellakin onnisti, kun sait haaviisi intohimoisen Oinaan, joka suhtautuu seksiin hyvin intensiivisesti. Välisenne kemia on selittämätöntä. Suhteestanne on vaikea saada täydellisen harmonista, mutta anna Oinaalle aikaa. Älä sulje häntä häkkiin äläkä yritä rajoittaa häntä, sillä se saa hänet tuntemaan, ettet hyväksy häntä sellaisenaan. Anna Oinaalle aikaa ja tule vastaan. Se palkitaan myöhemmin.

Vaaka ja Vaaka - 6 pistettä

Kaksi saman tähtimerkin edustajaa sopivat yhteen joko täydellisesti tai ei ollenkaan. Aluksi kumppanisi voi tuntua pelottavan samanlaiselta, mutta oikeastaan se vain auttaa teitä ymmärtämään toisianne paremmin. Näette paljon vaivaa, jotta suhteessanne säilyisi tasapaino. Olette kummatkin esteettisiä, joten todennäköisesti pidätte huolta ulkonäöstä ja satsaatte kotona kauniiseen sisustukseen. Romanttisena Vaakana tahdot sekä rakastaa että tulla rakastetuksi. Haluat kumppanin, joka on sinun silmissäsi maailman upein tyyppi. Tässä asiassa ainakin olette samoilla linjoilla. Teidän on helppo ennakoida toisianne ja siksi osaatte myös antaa tilaa, kun toinen sitä tarvitsee.
Te kaksi osaatte tarjota toisillenne hellyyttä. Seksuaalisesti olette hyvin herkkiä joten aistitte toistenne tarpeet helposti. Ette kumpikaan halua hätäillä seksin suhteen vaan sen on tultava kuvioon luonnollisesti.
Haastavan suhteestanne tekee teidän kummankin taipumus jahkailla. Ollako vai eikö olla? Luotatte mieluummin järkeen kuin tunteisiin ja siksi suhteenne tunteellinen puoli voikin jäädä varjoon. Varokaa lakaisemasta asioita maton alle. Pohtikaa tunteitanne ja kertokaa niistä toisillenne.
Tällä suhteella on mahdollisuus onnistua, mutta ehkäpä kuitenkin olette enemmän ystäviä kuin rakastavaisia?

Seuraavaksi analysoidaan hieman huonommin yhteensopivia tähtimerkkejä, jotka löytyvät Maa ja -Vesielementin edustajista. Näillä suhteilla on tietenkin mahdollisuus onnistua, mutta ne vaativat lujaa tahtoa olla yhdessä, sekä kärsivällisyyttä.

Vaaka ja Härkä - 5 pistettä

Taisit todellakin kaivata elämääsi rauhaa ja harmoniaa, kun päädyit Härän leiriin? Härkä on maanläheinen ja rauhallinen, sekä taitaa romantiikan salat, joka taisikin olla voi olla yllättävää. Te kummatkin pidätte erilaisten huomionosoitusten saamisesta ja antamisesta ja ainakin tämä puoli suhteessanne on kunnossa. Härkä rakastaa lahjoja ja yllätyksiä. Sinut hän yllättää romanttisella illallisella tai hauskalla road dripillä hienolla autollaan. Älykkyytesi ja kauneutesi viehättävät Härkää. Vaikka Härkä nauttiikin seurastasi, hän kaipaa poikkeuksellisen paljon omaa rauhaa, mikä saattaa tuntua sinusta loukkaavalta. Härkä ei myöskään jaksa papattaa kaikesta mahdollisesta vaan hän nauttii hiljaisuudesta. Härkä on myös järkähtämätön ja itsepäinen, joka voi sinusta olla uuvuttavaa. Miten voi olla niin vaikeaa tulla vähän vastaan?
Ette ole se eläinradan klassisin pari, mutta suhteenne ei ole tuhoon tuomittu. Istukaa alas ja keskustelkaa aidoista haluistanne ja toiveistanne! Ystävinä luotte myös hyvän tiimin ja työpaikalla olette voittamattomia yhdessä!

Vaaka ja Rapu - 4 pistettä

Erilaisuutenne ei välttämättä ihan heti häiritse teitä, sillä isoista luonne-eroista huolimatta teillä on yllättävän paljon samoja mielipiteitä. Perhe ja ystävät ovat tärkeitä kummallekin. Rakastatte taidetta ja arvostatte kaunista kotia. Sinä olet kuitenkin seurapiirien kuninkaallinen ja Rapu on kotihiiri. Haluatte kuitenkin molemmat löytää vakaan ja turvallisen suhteen ja tulla kunnioitetuksi. Erilaisuutenne voi olla myös hyvä asia sillä toisella tuntuu olevan se mikä toiselta puuttuu.
Rapu on äkkipikainen ja Vaakana sinun on vaikea ymmärtää hänen yhtäkkisiä tunteenpurkauksiaan. Et myöskään pidä siitä, jos kaikki selitetään tunteilla. Touhussa pitää olla jotain tolkkuakin. Myös Ravun mustasukkaisuus voi tuntua sinusta ahdistavalta. Et haluaisi tuntea oloasi vangituksi.
Tämä suhde toimii kaikista parhaiten työpaikoilla, joissa erilaisuudestanne on kaikista eniten hyötyä molemmille. Ystävinä ja rakastavaisina tarvitsette enemmän aikaa, jotta suhteesta saadaan kummankin ihanteiden mukainen.

Vaaka ja Kauris - 4 pistettä

Kurinalainen Kauris ei välttämättä saa polviasi tutisemaan heti ensitapaamisella. Olette kuitenkin molemmat älykkäitä ja kulturelleja. Sinä et koskaan ole lahjottavissa ja tätä piirrettä Kauris arvostaa. Olette myös oikeudenmukaisia ja rationaalisia. Esteettisenä ihmisenä pidät huolta ulkonäöstäsi, mikä miellyttää Kaurista. Saat aivan vapaasti satsata ulkonäköösi niin kauan kuin pankkitili pysyy kurissa. Kauris takaa sinulle taloudellisesti turvatun tulevaisuuden. Hän on myös kylmähköstä kuorestaan huolimatta lämmin ja ymmärtäväinen ja kuuntelee murheitasi mielellään.
Kauris on parantumaton työnarkomaani, mikä väistämättä verottaa yhteistä aikaanne. Ura on Kauriin elämänrakkaus, ja sinä olet sen rinnalla valitettavasti sijalla 2. Pystytkö kestämään sen vai tyydytkö siihen mitä saat? Kauris on kuitenkin aidosti välittävä ja huomioiva.
Tämä rakkaustarina ei ole se kaikkein klassisin, mutta ystävinä ja työparina olette voittamaton tiimi!

Vaaka ja Kalat - 3 pistettä

Tämä suhde joko roihahtaa liekkeihin jo ensimmäisestä katseesta, tai sitten ette ymmärrä toisianne alkuunkaan. Kalat on sympaattinen romantikko, jolla tuntuu olevan aina pää pilvissä. Kalat on myös luova ja syvällinen. Hän arvostaa tasapainoa, jota tuot hänen elämäänsä. Pidätte kummatkin kauniista asioista ja saatoittekin viehättyä toistenne ulkonäöstä. Kaloista saat myös aina seuralaisen konserttiin tai taidenäyttelyyn. Ja mikä parasta, hänellä on silmää taiteen suhteen, kuten sinullakin. Saatattekin keskustella taiteesta ja kulttuureista tuntikausia viinilasin äärellä. Kalat viehättyy sivistyneisyydestäsi ja ihailee kauneudentajuasi.
Kompastuskiviltä ei kuitenkaan tässäkään suhteessa vältytä, sillä samoista mielenkiinnonkohteista huolimatta olette todella erilaisia. Kalat haaveilee, ja sinä elät kuitenkin tässä todellisuudessa, vaikka unelmiasi seuraisitkin. Et myöskään oikein ymmärrä Kalojen tarvetta huolehtia koko maailmasta ja kantaa kaikkien murheet niskassaan. Lisäksi olette kummatkin kovia jahkailemaan, joka voi aiheuttaa vaikeuksia pidemmällä tähtäimellä.
Tämä pari ei ole se kaikkein klassisin, mutta ystävinä olette erittäin hyvä yhdistelmä!

Vaaka ja Skorpioni - 2 pistettä

Arvoituksellinen Skorpioni nauttii saalistamisesta, ja piirittää sinua sitä kiivaammin, mitä vähemmän paljastat itsestäsi. Olette hyvin erilaisia, mutta sen olettekin jo varmasti huomanneet. Sinulla on uskomaton kyky saada epäilevä Skorpioni rentoutumaan seurassasi ja paljastamaan tunteensa. Skorpioni ei puhu tunteistaan avoimesti, mutta sinun seurassasi hän pystyy rentoutua. Rakastat kumppanisi syvällisyyttä ja terävää älyä. Skorpioni tuo suunnitelmiisi vauhtia ja hän potkii sinua eteenpäin päätöksenteossa. Konfliktitilanteessa teidän tulee muistaa että on parempi puhaltaa yhteen hiileen kuin kilpailla.
Skorpioni elää kaiken suurten tunteidensa kautta, mitä sinun järkeilevänä ihmisenä voi olla vaikea ymmärtää. Myöskään mykkäkoulut ja sairaalloinen mustasukkaisuus eivät vakuuta sinua suhteen kestävyydestä. Te kaksi sovittekin parhaiten yhteen työparina. Ylimpiä ystäviä teistä tuskin koskaan tulee, ja parisuhteenkin eteen on tehtävä kovasti töitä.

Vaaka ja Neitsyt - 1 piste

Kiinnititkö Neitsyessä huomiosi hyviin, suorastaan moitteettomiin käytöstapoihin, vai partaveitsen terävään älyyn? Olette kummatkin analyyttisiä, mutta eri tavoilla. Voisittekin keskustella näkemyksistänne vaikka loputtomiin. Neitsyt pyrkii aina täydellisyyteen, kuten sinäkin, mutta käsitätte sanan "täydellisyys" eri tavoilla. Neitsyelle se tarkoittaa virheettömyyttä, sinulle ainutlaatuisuutta. Rakastatte kulttuuria ja kauneutta ja satsaattekin aina hyvään laatuun ja ulkonäköön. Neitsyellä on tapana avata suunsa joka kerta, kun jossain on jotain kritisoitavaa ja tämä ärsyttää sinua välillä vietävästi. Neitsyt taas ei aina ymmärrä jahkailuasi ja hän saattaa nähdä jotkut valintasi pinnallisina.
Ette ole se eläinradan klassisin pari, mutta saatatte menestyä ystävinä. Työpaikalla olette erittäin tehokas tiimi, jolta ei ideat lopu kesken!

Saatat pitää myös näistä:







Jos tykkäsit tästä postauksesta, ja haluat lukea samankaltaisia horoskooppijuttuja jatkossakin, ota seurantaan blogin facebook-sivu. Löydät sivuni myös instagramista.

Petra

10. maaliskuuta 2019

Horoskooppi - Neitsyt ja yhteensopivat tähtimerkit


Hei, ja tervetuloa uuden horoskooppi-postauksen pariin. Kyselin viime viikolla horoskooppiblogini instasivulla, että kumman postauksen lukijat haluavat seuraavaksi; Neitsyen yhteensopivuus-postauksen vai Oinaan luonneanalyysin. Tässä näette kumpi vei voiton! :)

Tässä postaussarjassa siis keskitytään horoskooppimerkkien yhteensopivuuteen. Tänään vuorossa on Neitsyt, eläinradan järjestelmällinen älykkö!

Neitsyt, olen antanut jokaiselle tähtimerkille arvosanan asteikolla 1-10, joka kertoo, kuinka hyvin kyseisen tähtimerkin edustaja sopii yhteen kanssasi. Lisäksi olen listannut suhteen hyviä ja huonoja puolia.

Neitsyt ja Rapu - 10 pistettä

Sovitte yhteen sekä rakkaudessa että ystävyydessä. Jos olette parisuhteessa, rakkautenne todennäköisesti syttyi hyvin hitaasti, mutta ajan saatossa se on kasvanut (tai kasvaa) harmoniseksi ja tasapainoiseksi. Rapu jos kuka osaa olla oikukas, sinun tasainen luonteesi tasapainottaa häntä. Ravulla on myös sinua enemmän vaikeuksia luottaa ihmisiin, mutta sinuun hän voi luottaa kuin vuoreen. Te kummatkin teette yhtä paljon töitä suhteenne eteen. Rapu on taitava järjestämään romanttisia yllätyksiä ja sinä taas osaat yllättää hänet silloin kun hän vähiten sitä odottaa. Yhdessä rakennatte vakaan kodin, jossa kasvatatte lapsenne ja teette muistoja. Vaalitte kotianne ja parisuhdettanne. Vaikka olette kummatkin perhekeskeisiä, niin ura on molemmille tärkeä. Teillä kummallakin saattaa olla ura nousukiidossa, mutta kuin ihmeen kaupalla onnistutte järjestämään aikaa parisuhteesta ja perheestä huolehtimiseen. Talous pysyy tässä suhteessa myös kurissa, sillä olette molemmat tarkkoja rahankäytöstä.
Tässä suhteessa seksi on enemmänkin tapa osoittaa välittämistä ja rakkautta kuin vain toiminta, jolla ylläpidetään parisuhdetta. Välisenne seksuaalinen side on hyvin romanttinen.
Haasteena tässä suhteessa on Ravun ailahteleva luonne, johon sinulla menee hermot aina silloin tällöin. Hän luottaa, ei luota, luottaa, ja sitten ei tiedä luottaisiko vai eikö. Tämä voi saada sinut Neitsyenä kyseenalaistamaan suhteenne syvyyden. Rapua taas voi loukata sinun tapasi analysoida aivan kaikkea. Opettele tulemaan vastaan, kun Ravun tunnetilat heittelevät, anna tilaa miettiä asioita ja osoita hänelle pohjatonta rakkauttasi silloinkin, kun hän on maailman vaikein tyyppi. Kuulostaa uhrautumiselta, mutta se palkitaan myöhemmin. Näin Rapu oppii, että sinuun todellakin voi luottaa. Älä analysoi kaikkea mitä hän tekee ja sanoo, tai ainakin pehmennä kommenttejasi.
Olette suloinen ja harmoninen pari, joka voi löytää toisistaan Sen Oikean.

Neitsyt ja Kauris - 10 pistettä

Jos suhteesi Ravun kanssa oli harmoninen, niin Kauriin kanssa se on harmoninen kerrottuna kymmenellä. Kauriin kanssa sinulla on erittäin yhtenevä arvomaailma ja haluatte elämältä samoja asioita. Omaatte kummatkin korkean moraalin, ja teille on jo nuorella iällä selkeää, mitä elämältä haluatte. Työ on molemmille tärkeä, mutta panostatte siihen eri syistä; Kauris rahasta ja sinä työn itsensä vuoksi. Olette periaatteellisia ja vakaita luonteiltanne, joten suhteessa vältytään turhalta draamalta ainakin suurimmaksi osin. Taloutenne on a aina hallinnassa ja saatattekin säästää tai sijoittaa rahaa yhteistä tulevaisuutta varten. Kauriilla on ulospäin hyvin kova kuori eikä hän ole järin tunteellista sorttia. Sinä kuitenkin olet yksi harvoista, joka näkee, mitä tuon kuoren alla on. Kauriin on myös helppo luottaa sinuun ja rentoutua seurassasi sillä keskinäinen yhteytenne ja kunnioituksenne on luja. Saat Kauriista esiin myös hänen räväkämmän puolensa, ja vaikka ulospäin näytätte melko arkiselta parilta, niin harva arvaisi, miten hulvattoman hauskaa teillä on yhdessä. Kauris puolestaan herättää sinun sisäisen romantikkosi. Teidän suhteenne on hyvin kestävä ja luja, kunnioitatte ja ymmärrätte toisianne paremmin kuin kukaan muu.
Kun olette päässeet vapautumaan pidättyväisyyden tunteista, välisenne liekki roihahtaa ja seksielämän kautta suhteenne on aivan uudella tasolla. Vaaditte kummatkin täydellistä luottamusta toiseen, ja haluatte olla varmoja vakiintuneisuudestanne, ennen kuin etenette suhteen intiimimmälle tasolle.
Suhteenne haasteena on kiireinen arki. Välillä saatatte muistuttaa enemmän yhtiökumppaneita kuin rakastavaisia. Muistakaa pyhittää aikaa toisillenne ja parisuhteellenne. Sinulla on myös taipumusta kritisointiin ja pikkuasioista huomautteluun, joka voi saada Kauriin tunteet kylmenemään, mikäli kritiikki kohdistuu häneen.
Teidän suhteenne on yksi koko eläinradan parhaista, voitte hyvinkin löytää toisistanne loppuelämän kumppanin.

Neitsyt ja Härkä - 9 pistettä

Tässä suhteessa on jotain hyvin taianomaista, taisitte tuntea sen yhteyden välillänne jo ensitapaamisella? Tunnutte tietävän automaattisesti, mitä toinen haluaa ja milloin toisella ei ole hyvä olla. Teidän molempien elementti on maa, mikä tuo tähän suhteeseen vakautta oikein kerta heitolla. Härällä on kyky saada sinut rentoutumaan ja sinä puolestasi pehmennät hänen kovapäistä luonnettaan. Teidän on helppo löytää yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Niitä ovat ainakin taide, muoti ja ruuanlaitto. Härän mielitiettynä saat tottua loputtomiin huomionosoituksiin, hän on yksi hellimmistä rakastajista, jota voit toivoa. Härkä on taipuvainen pieneen tuhlailuun, sillä hän rakastaa tavaroita ja asioiden omistamista. Hän on kuitenkin myös säästäväinen, eikä koskaan anna tilinsä mennä miinukselle. Härkä-rakkaallasi saattaakin olla tapana muistaa sinua pienellä lahjalla aina silloin tällöin. Osoitatte rakkauttanne toisillenne sanoin ja elein.
Seksuaalisesti olette molemmat aistillisia ja helliä. Osaatte ottaa toistenne tarpeet huomioon, ja välillänne on myös suuri eroottinen lataus.
Haasteita tässä suhteessa aiheuttaa sinun kriittisyytesi, Härkä ei nimittäin aina kestä kritiikkiä ja ottaa herkästi itseensä. Härässä on hieman erakon vikaa, älä loukkaannu, jos hän vastaa treffikutsuun kieltävästi tai torjuu keskusteluyrityksesi - hän ei halua loukata, mutta ei ole kovin sosiaalinen.
Ollakseen varma suhteen jatkosta, sinä Neitsyenä tarvitset tunteen siitä, että kumppanisi on luottamuksesi arvoinen, ja että hän on Se Oikea. Härästä löydät rakkaan, joka etsii suhteesta juuri näitä samoja asioita.


Neitsyt ja Skorpioni - 8 pistettä

Skorpionissa jos jossain on särmää. Skorpioni suhtautuu ihmisiin melkoisen skeptisesti, joten sinun tasaisuutesi ja luotettavuutesi auttaa häntä hieman yli tästä asiasta. Ihailet kumppanisi riehakkuutta ja intohimoisuutta. Miten intensiivisesti voikaan ihminen keskittyä päämääränsä tavoitteluun? Skorpioni puolestaan saa elämäänsä tasapainoa sinun kauttasi. Hänen on helppo luottaa siihen, että pysyt hänen rinnallaan. Skorpioni tiedostaa erinomaisesti sekä vahvuutensa että heikkoutensa. Sinä tavoittelet elämässä täydellistä järjestystä ja Skorpioni taas valtaa. Te kummatkin näette vaivaa sekä suhteenne että uranne eteen. Skorpioni on tottunut näkemään jos jonkinlaisia petoksia, ja siksi hän osaa arvostaa nöyrää luonnettasi. Yhteisessä kodissanne panostatte laatuun, mutta osaatte myös säästää päättäväisesti yhteisiin hankintoihinne. Teitä ei paljoa näe ostareilla hengailemassa tai klubeilla juhlimassa, ainakaan yhdessä. Sen sijaan käytätte yhteisen laatuaikanne matkusteluun. Se on tapanne paeta ympäröivää maailmaa ja nollata hetkeksi.
Skorpioni jos kuka ymmärtää erotiikan päälle. Hän on koko eläinradan seksuaalisin merkki. Skorpioni-kultasi kaipaa sängyssä sekä fyysistä että henkistä yhteyttä ja kun vain pääset yli varovaisuudestasi nautinto saa sanavarastossasi aivan uuden merkityksen.
Erilaisuutenne toimii suhteessanne magneettina, mutta toisaalta on myös hetkiä, kun ette vain voi ymmärtää toisianne. Suhtaudutte elämään aika eri tavoin, sinä keskityt todellisuuteen ja Skorpioni taas ui syvissä vesissä paneutuen kaikkeen tekemäänsä pohjamutia myöden. Sinulle Skorpioni saattaa ajoittain vaikuttaa kylmältä ja etäiseltä, sillä hän ei paljoa puhu tunteistaan. Lisäksi Skorpioni suhtautuu kumppaniinsa omistavasti, mikä voi aluksi ahdistaa sinua. Skorpionia taas voi ärsyttää sinun pikkutarkkuutesi ja liika kiinnostuksesi hänen yksityisiin asioihinsa. Opetelkaa antamaan tilaa toisillenne vaikkapa pitämällä yhteisen ajan lisäksi myös omaa minä-aikaa.
Kun olette päättäneet sitoutua toisiinne, saatte toisistanne lojaalin ja ymmärtäväisen kumppanin loppuelämän ajaksi.

Neitsyt ja Kalat - 7 pistettä

Olette varmasti jo huomanneet tämän, mutta olette todella eri planeetoilta. Kalat haaveilee niin, että välillä sinusta vaikuttaa, että hän elää enemmän unelmissaan kuin vallitsevassa todellisuudessa. Juuri Kalojen käsittämättömän haaveellisuuden vuoksi saatat epäillä suhteenne onnistumista, mutta eläinradan vastakkaisina merkkeinä vastakohtaiset luonteenne luovat eheän kokonaisuuden. Siinä missä sinä näet edessäsi haasteita, näkee Kalat loputtomia mahdollisuuksia. Kaloilta voitkin oppia rohkeutta unelmoida villisti. Kalat-rakkaallasi puolestaan riittää haaveita, mutta hänelle on haastavampaa toteuttaa niitä. Sinun päättäväisyydelläsi ja järjestelykyvylläsi Kalojenkin unelmat saadaan toteen. Kalat arvostaa käytännön neuvojasi, joiden avulla hän saa potkua haaveidensa toteuttamiseen. Vaikka olette kamalan erilaisia, niin kiintymyksenne on aitoa. Kalat on erittäin kiltti ja valitettavan usein sitä piirrettä käytetään hyväksi. Sinulla onkin erityinen suojeluvaisto Kaloja kohtaan. Sinun rinnallasi hän on turvassa. Saat unelmoivalta rakkaaltasi valtavasti energiaa. Yhteinen kiinnostuksenkohteenne on taide ja kulttuuri ja saatattekin matkustella aina silloin tällöin tutkimaan maailman tuulia.
Seksin suhteen olette kummatkin varovaisia, sillä teille se merkitsee paljon enemmän kuin vain fyysistä kontaktia. Kumppaniin täytyy olla syvällinen yhteys. Mitä enemmän sitoudutte toisiinne, sitä enemmän luottamuksenne kasvaa ja pääsette vapautumaan myös seksuaalisesti.
Teidän näkemyksenne esimerkiksi taloudellisissa asioissa ovat hyvin erilaisia. Kalat tuhlaa rahansa heti, kun sitä saa ja sinä taas säästät sukan varteen. Olette kummatkin empaattisia, mutta eri tavalla, Kalat ei odota vastapalveluksia keneltäkään, ja tätä sinun on hyvin vaikea ymmärtää. Välillä Kalojen hyväuskoisuus saattaa jopa korventaa sinua. Kalat on erittäin herkkä, ja sinun terävät kommenttisi haavoittavat häntä pitkän aikaa. Opettele muotoilemaan kritiikkisi niin, ettei Kalat säiky ja ui pois.
Tämä suhde vaatii kärsivällisyyttä ja tahtoa olla yhdessä kummaltakin. Teissä on kuitenkin hyvin ainesta sekä puolisoiksi että ystäviksi.

Neitsyt ja Neitsyt - 6 pistettä

Olette hyvin tehokas pariskunta ja saatattekin sopia yhteen paremmin bisnesmielessä kuin rakkaudessa. Jos kuitenkin päädytte yhteen romanttisessa mielessä, on suhteenne hyvin käytännöllinen ja rehellinen. Nautitte sekä yksin olemisesta että asioiden tekemisestä yhdessä. Yhteiset suunnitelmanne kantavat takuuvarmasti hedelmää. Myös suhteenne taloudellinen puoli pysyy kunnossa, sillä teillä ei ole tapana tuhlailla. Toisaalta suhteellenne voisi tehdä ihan hyvää, jos vaikka ostaisitte pienet lahjat toisillenne.
Seksielämäänne saattaa ainakin suhteen alussa vaivata varautuneisuus ja kainostelu, mutta ajan myötä opittuanne tuntemaan toisianne enemmän pystytte myös olla seksuaalisesti vapaita toistenne seurassa.
Olette kummatkin urakeskeisiä ja ellette muista huolehtia parisuhteesta, se saattaa unohtua pyykkivuoren alle. Neitsyt on perfektionisti ja saatatte olla jopa liian täydellisiä toisillenne. Peilaatte helposti omaa luonnettanne kumppaniin ja oman kriittisyyden näkeminen voi kirpaista.
Tämä suhde toimii kyllä rakkaudessakin, mutta se vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Parhaiten tämä yhdistelmä toimii työelämässä.

Seuraavaksi perehdytään huonommin yhteensopiviin tähtimerkkeihin, jotka löytyvät ilma ja -tulimerkkien edustajista. Nämä suhteet eivät ole mahdottomia, mutta vaativat enemmän suhteeseen panostamista ja vaivannäköä.

Neitsyt ja Kaksonen - 5 pistettä

Kuka on tämä Hulda Huoleton, joka ei osaa pitää suutaan kiinni? Kaksonen on taitava sosiaalisissa tilanteissa, ja lisäksi hänen päänsä välkkyy ideoista kuin mikäkin majakka. Tämä piirre todennäköisesti kiinnitti huomiosi. Ihailet Kaksosen kykyä sulattautua porukkaan kuin porukkaan. Luotatte molemmat mieluummin järkeen kuin tunteisiin. Kaksosella on uskomaton huumorintaju ja hän saa sinut aina nauramaan. Hän taipuvainen pieniin valkoisiin valheisiin, mutta on kuitenkin pohjimmiltaan rehellinen ja pyrkii totuuteen. Kaksonen on menevä ja se tekee hänestä joskus hermostuneen, sinä voitkin tarjota hänelle turvallisen ja mukavan kodin, jonne palata matkoiltaan. Toisinaan Kaksosella menee hermo sinun pikkutarkkuuteesi, joka on hänestä tarpeetonta. Sinä taas hermostut Kaksosen levottomuudesta. Tämä suhde toimii loistavasti ystävyydessä ja työpaikoilla, mutta parisuhteessa sen eteen joutuu yleensä näkemään enemmän vaivaa.

Neitsyt ja Vesimies - 4 pistettä

Tämä pari saa esiin joko toistensa hyvät tai huonot puolet. Vesimiehen humaani ja oikeudenmukainen asenne vetää sinua puoleensa. Toisaalta teillä voi olla aika erilainen käsitys oikeasta ja väärästä. Vesimies on kekseliäs seikkailija ja sinä taas analyyttinen ja pohdiskeleva. Tutkitte kummatkin maailmaa, mutta aivan erilaisista näkökulmista. Teillä kahdella on aina puhuttavaa ja saatte toisiltanne paljon uusia näkökulmia tarkasteltavaksi. Pariskuntana täydennätte mukavasti toisianne, mutta toisaalta tällä suhteella on paremmat mahdollisuudet ystävyydessä ja työpaikoilla.

Neitsyt ja Jousimies - 4 pistettä

Missä oikein törmäsit tähän onnetarten lempilapseen? Jousimies on energinen ja optimistinen, mutta hänen tapansa töksäytellä omia totuuksiaan saa korvasi hörölle. Kuka hän oikeastaan kuvittelee olevansa? Teillä on monia yhteisiä piirteitä, joista yksi on suorapuheisuus. Sinä tosin perustelet näkemyksesi lukemasi tiedon perusteella kun taas Jousimiehen mielipiteet pohjautuvat hänen henkilökohtaisiin kokemuksiinsa. Nautitte älyllisistä keskusteluista ja mikäli päädytte yhteen, voi siitä pienellä vastaan tulemisella ja ymmärtämisellä tulla jotain kaunista. Ystävinä sovitte myös loistavasti yhteen!

Neitsyt ja Oinas - 3 pistettä

Tässä suhteessa toisella on ne piirteet, jotka toiselta puuttuvat. Saatoit viehättyä Oinaan rohkeudesta ja spontaanisuudesta, mutta toisaalta et vain voi ymmärtää hänen tarvettaan hankkia itselleen ongelmia. Olette molemmat kunnianhimoisia ja siksi ymmärrätte toistenne venyvät työpäivät. Oinas kyllä pursuaa ideoita, mutta joskus hänen kärsimättömyytensä koituu kohtaloksi, kun ideoita pitäisi toteuttaa. Sinulta taas löytyy kärsivällisyyttä ja tarkkuutta senkin edestä. Erilaisuutenne sekä ihastuttaa että vihastuttaa teitä. Oinaan ego ei aina kestä ihan kaikkea kritiikkiä ja Oinaan varomattomuus taas aiheuttaa sinulle päänsärkyä. Tämä suhde toimiikin parhaiten työympäristössä, jossa teillä on mahdollisuus hyötyä erilaisuudestanne. Parisuhteessa ja ystävyydessä tämä yhdistelmä vaatii enemmän vaivannäköä.

Neitsyt ja Vaaka - 2 pistettä

Siinä missä sinä haluat tehdä töitä siihen pisteeseen asti, että kaikki on prikulleen niin kuin pitääkin, tahtoo Vaaka, että aikaa jää myös huvitteluun. Tässä suhteessa ette voisi olla erilaisempia. Parisuhteelta haette kummatkin hoivaa ja huolenpitoa, ja samaa teissä on myös se, että osaatte tarkastella asioita monista eri näkökulmista. Vastakohtaiset luonteenne voivat kuitenkin tuoda paljon hyvää teidän kummankin elämään. Vaaka tuo sinun elämääsi hauskuutta ja huveja ja sinä hänen elämäänsä päättäväisyyttä ja johdonmukaisuutta. Erilaisuutenne aiheuttaa teille kuitenkin myös harmaita hiuksia, sillä Vaa'an spontaanit ratkaisut eivät oikein istu sinun tarkkaan aikatauluusi. Lisäksi Vaa'an ainainen jahkailu voi olla sinusta ärsyttävää. Tämä suhde toimiikin yleensä paremmin ystävyydessä kuin parisuhteessa.

Neitsyt ja Leijona - 1 piste

Tässä suhteessa yhdistyvät kaksi vastakohtaa - pessimisti ja optimisti. Leijona on intohimoinen ja spontaani mikä vetää sinua puoleensa, mutta ARGH! Tyyppihän puhuu vain itsestään eikä ota muita huomioon ollenkaan! Jos olette parisuhteessa, edessänne on varmasti monen monta keskustelua ja sovittelua. Tämä suhde vaatii paljon vaivannäköä. Ystävyydessä teillä on paremmat mahdollisuudet, ja voitte oppia toisiltanne paljon. Tässä suhteessa sinä olet joustavampi, ja Leijonan valinnat ja teot voivatkin tuntua sinusta itsekkäiltä. Tämä suhde ei ole sinun kannaltasi kovin oikeudenmukainen, sillä joudut sietämään Leijonan parrasvaloja rakastavaa luonnetta ja itsekeskeisyyttä. Saatte suhteestanne enemmän irti ystävinä tai kollegoina työpaikalla.

Saatat pitää myös näistä:






Jos hauskat horoskooppijutut kiinnostavat jatkossakin, niin käy ottamassa seurantaan blogini facebook-sivu, jonne päivitän kaikki postaukset reaaliajassa. Löydät sivuni myös instagramista.

Petra

Nousumerkki Kaksosissa