Tervetuloa lukemaan yhteensopivuus-sarjan seitsemättä osaa! Tänään ihmissuhdeanalyysejä tehdään harmonisen ja elegantin Vaa'an sosiaalielämästä.
Vaaka, olen antanut jokaiselle tähtimerkille arvosanan asteikolla 1-10, joka kertoo, kuinka hyvin kyseisen tähtimerkin edustaja sopii yhteen kanssasi. Lisäksi olen listannut suhteen hyviä ja huonoja puolia.
Vaaka ja Kaksonen - 10 pistettä
Kaksosesta löydät kumppanin, jolla on paitsi yhtenevä arvomaailma, myös samanlaisia mielenkiinnonkohteita kuin sinulla. Sinusta saattaakin Kaksosen kanssa keskustellessasi tuntua, ettei kukaan ymmärrä sinua niin kuin hän. Ja se on todennäköisesti totta. Te kummatkin luotatte järkeen ennemmin kuin tunteisiin. Ulospäin saattaakin vaikuttaa siltä, kuin suhteestanne puuttuisi tunteet kokonaan vaikka todellisuudessa yhteytenne on niin vahva, että sitä on vaikea selittää yksittäisillä tunteilla. Olette kummatkin loistavia kommunikoijia ja sosiaalisesti älykkäitä. Ette riitele turhista asioista muuten kuin erittäin turhautuneina. Rakastat kumppanisi nokkelaa huumorintajua ja veikeitä juttuja. Hän on loistava tarinankertoja ja hurmaakin sinut kerta toisensa jälkeen toinen toistaan hurjemmilla tarinoilla seikkailuistaan. Kaksonen puolestaan ihailee sinun kykyäsi sulautua mihin tahansa ihmisporukkaan. Ihmiset viihtyvät teidän ympärillänne, sillä olette positiivisia ja huumorintajuisia. Myös ystävyydessä tämä suhde pelaa loistavasti. Olette vaihtelunkaipuisia. Matkustelu on yhteinen lempiharrastuksenne ja matkoillanne vierailette tunnetuilla nähtävyyksillä nauttien taiteesta ja kulttuurista. Rauhallisempaa menoa kaivatessanne käperrytte toistenne syleilyyn takkatulen ääreen juomaan viiniä ja kenties katsomaan yhteistä suosikkisarjaanne.
Kemianne toimii odotetusti myös makuuhuoneessa, jossa välisenne yhteys saa aivan uuden ulottuvuuden. Olette seksuaalisesti avoimia, joten teille ei myöskään ole vaikea kertoa toisillenne mieltymyksistänne.
Kaikessa menevyydessään Kaksonen voi välillä tuntua sinulle jopa liiankin rauhattomalta. Eikö välillä voisi vain olla kotona tekemättä mitään maata mullistavaa? Kaksosella on usein niin monta rautaa tulessa, että sinun voi olla vaikea saada häneen kontaktia. Hän on WhatsAppissa jatkuvasti paikalla, mutta ei tunnu keskittyvän keskusteluunne. Sinä vaalit sopua ja rauhaa, kun taas Kaksonen on kova väittelemään asioista, joskus jopa ihan kiusallaan. Kaikkea hänen sanomaansa ei kuitenkaan kannata ottaa tosissaan, hän ei voi sietää nokannyrpistelijöitä!
Vaaka ja Kaksonen ovat yksi eläinradan toimivimmista pareista, ja tähtikartan veikeästä Kaksosesta voitkin löytää itsellesi Sen Oikean!
Vaaka ja Leijona - 10 pistettä
Leijona on huomattavasti tulisempi kuin sinä, mutta hänen energisyytensä saa sinutkin aina hyvälle tuulelle. Sovitte yhteen loistavasti niin parisuhteessa, ystävyydessä kuin työpaikoillakin. Rakkaussuhteena tämä yhtälö on erittäin toimiva ja liittonne saattaa kestää pitkäänkin. Ehkä jopa loppuelämän. Teillä on paljon opittavaa toisiltanne ja olette molemmat erittäin sosiaalisia. Leijona tutustuu mielellään sinunkin ystäviisi ja saa heidät tuntemaan olonsa rentoutuneiksi. Leijona on luontainen viihdyttäjä. Charmantti ja älykäs, sen vuoksi sinä todennäköisesti iskit silmäsi häneen. Osa hänen tuulesta temmatuista extempore-päähänpistoistaan voi tuntua sinusta aivan järjettömiltä, mutta mikäli haluat vakuuttaa Leijonan suhteestanne, tee jotain repäisevää hänen mielikseen. Hän arvostaa spontaanisuutta ja heittäytymiskykyä. Leijonan vie sinut mukanaan huikeisiin illanistujaisiin ja bileisiin, tai sitten järjestätte sellaisia yhdessä ystävillenne. Leijona tahtoo aina olla johtaja, ja toisinaan hän on myös määräilevä, mutta sinun kanssasi tämä piirre tasoittuu, sillä sinä istut mieluummin kyydissä nauttien matkasta, kuin ohjaat venettä. Taloudellisuus ei ole teidän kummankaan vahvin puoli mutta hetkessä eläminen ja elämästä nauttiminen onkin enemmän teidän heiniänne. Tasapainotatte toistenne ominaisuuksia. Sinun harmonisuutesi ja harkitsevaisuutesi rauhoittaa Leijonan tulista luonnetta ja hänen päättäväisyydestään sinäkin saat potkua projekteihin, joissa olet epävarmempi.
Leijona on todellinen rakkauden ammattilainen. Merkkinne ovat ilma ja tuli, joka takaa välillenne intohimoisen kemian myös makuuhuoneessa. Leijonan kanssa mikään ei ole tylsää tai yksitoikkoista!
Leijonan suorasukaisuus saa sinun täydellisen harmoniasi ajoittain horjumaan erittäin pahasti. Hänen käytöksensä on pahimmillaan itsekästä, loukkaavaa ja manipuloivaa. Sinä kuitenkin teidät arvosi, ja se on Leijonan kanssa hyvä tietääkin, sillä hiljaisemmat hissukat tallautuvat helposti hänen jalkoihinsa.
Leijona on uskollinen niille jotka ovat uskollisia hänelle. Kun pysyt hänen vierellään, niin puolustaa sinua laumansa jäsenenä antamatta koskaan periksi.
Vaaka ja Vesimies - 9 pistettä
Vilkas ja älykäs Vesimies laittaa kenen tahansa pään pyörälle. Tässä on sinulle sielunkumppani vailla vertaa. Vesimies on boheemi, älykäs, itsenäinen ja omalaatuinen. Hän on avoimesti oma itsensä eikä häpeile tai selittele erilaisuuttaan missään tilanteessa. Te kaksi sovitte mainiosti yhteen niin ystävinä kuin rakastavaisina, ja myös työpaikalla olette erittäin tehokas kaksikko. Olette kummatkin ilmamerkkejä, mikä takaa, että välillänne on selittämätön yhteys jo ensitapaamisella. Luotatte kummatkin järkeenne. Vesimies on kiinnostunut kaikenlaisesta humaanisesta ja esimerkiksi hyväntekeväisyys ja vapaaehtoistyö ovat hänelle lähellä sydäntä. Saatattekin viettää tuntikausia keskustellen eläinten ja eri ihmisryhmien oikeuksista. Vesimiehelle nämä ovat hyvin henkilökohtaisia aiheita, joiden kritisoiminen menee helposti ihon alle. Olette kummatkin hyvin sosiaalisia ja tutustutte mielellänne uusiin ihmisiin. Vesimiehen huolehtivaisuus kanssaihmisiä kohtaan lämmittää sydäntäsi ja myös Vesimies ihailee sinun tasaista ja järkevää luonnettasi. Kaikista suurimman vaikutuksen taisi kuitenkin tehdä hymysi ja sosiaaliset taitosi.
Ennen kuin viette suhteenne intiimimmälle tasolle, haluatte tutustua toisiinne kunnolla. Sängyssä Vesimies on leikkisä ja arvaamaton ja sinun herkkä hellyytesi tuo soppaan sopivasti maustetta.
Sinä Vaakana kaipaat suhteelta jatkuvuutta. Vesimies on itsenäinen ikisinkku, joka ei sitoudu kovin mielellään. Hänen on saatava tuntea olevansa vapaa vaikka olisikin vakiintuneessa suhteessa. Tämän suhteen hän odottaa sinulta kärsivällisyyttä niin paljon kuin sitä vain löytyy ja jos onnistut olemaan sitomatta häntä paikoilleen niin ehkäpä hän vielä joskus kesyyntyy.
Vaaka ja Jousimies - 8 pistettä
Tässä suhteessa kohtaa kaksi ikuista optimistia. Te kaksi sovitte yhteen niin ystävinä kuin rakastavaisina ja kenties ehditte ystävystyä ennen kuin rakkautenne oikein kunnolla roihahti. Sinulla on tapana jahkailla ja vaihtaa kurssia, jos tahti ei miellytä, mutta se ei haittaa Jousimiestä lainkaan. Hän rakastaa vaihtelua! Sinä Vaakana nautit ystäviesi seurasta ja hienoista juhlista kun taas Jousimiestä kiehtoo matkustelu. Taidetta ja kulttuuria rakastavana innostut usein hänen matkaehdotuksistaan ja yhdessä koette uskomattomia seikkailuita, joista kerrot ystävillesi kotiin palattuanne. Yhteiselonne ei ole koskaan tylsää, sillä olette kummatkin meneviä ja sosiaalisia. Alkuhuumakaan ei tässä suhteessa aivan heti pääse sammumaan, sillä keksitte jatkuvasti uusia asioita, joista innostua. Teidän kahden välinen yhteisymmärrys on erittäin vahva ja vaikka Jousimies on suorasukainen ja kertoo kaikki totuudet mitään kaunistelematta, saatte yhdessä aikaan loistavia ja älykkäitä keskusteluita. Jousimiehen filosofinen lähestymistapa eri aiheisiin kiehtoo sinua ja Jousimies puolestaan ihailee sinun oikeudentajuasi.
Seksuaalisesti Jousimies on yhtä riehakas kuin muutenkin. Olette kummatkin mestareita flirttailussa ja hurmaattekin toisenne kerta toisensa jälkeen myös makuuhuoneessa.
Sinä olet harmoniaa rakastava diplomaatti, ja sen vuoksi Jousimies-rakkaasi sensuroimattomat lausahdukset särähtävät välillä ikävästi korvaasi. Jousimies osaa loukata, hän tietää sen itsekin, ja välillä sinusta saattaa tuntua siltä, että hän oikeuttaa itselleen muiden arvostelemisen, vaikka niin ei ole. Jousimies on luonteeltaan suorapuheinen, mutta hän osaa kyllä katua ja pyytää anteeksi tajutessaan että on ollut kohtuuton.
Olette kaikesta huolimatta toisianne täydentävä pari, jolla on myös paljon yhteistä. Teissä kahdessa on todellakin ainesta vuosisadan rakkaustarinaan!
Vaaka ja Oinas - 7 pistettä
Oinas on sinua vastapäätä eläinradalla ja tästä syystä vedätte toisianne puoleenne kuin magneetit. Toisinaan Oinaan impulsiivisuus myös ärsyttää sinua ja ajoittaen Oinas-rakkaasi räjähdysherkkä luonne horjuttaa sinun uskoasi suhteeseenne. Ystävinä sovitte yhteen erinomaisesti, sillä täydennätte toisianne täydellisesti. Ihastuit kumppanissasi todennäköisesti hänen rohkeuteensa. Oinas tarttuu eteensä tuleviin haasteisiin empimättä. Välillä Oinaan riskejä ottava luonne hirvittää sinua, vaikka se on juuri se piirre, jota samaan aikaan ihailet hänessä. Sinun analyyttinen ja tasapainoon pyrkivä luonteesi tasoittaa Oinaan räiskyvää persoonaa. Teillä on uskomaton yhteinen huumorintaju ja yhteys jota ulkopuolisten on vaikea ymmärtää. Oinas on vähän kuin hiomaton timantti. Ainutlaatuinen, vaikkakin joskus hieman hyökkäävä ja radikaali. Häntä on kuitenkin vaikea olla rakastamatta.
Viimeistään makuuhuoneeseen päästyänne huomaat että sinua todellakin onnisti, kun sait haaviisi intohimoisen Oinaan, joka suhtautuu seksiin hyvin intensiivisesti. Välisenne kemia on selittämätöntä. Suhteestanne on vaikea saada täydellisen harmonista, mutta anna Oinaalle aikaa. Älä sulje häntä häkkiin äläkä yritä rajoittaa häntä, sillä se saa hänet tuntemaan, ettet hyväksy häntä sellaisenaan. Anna Oinaalle aikaa ja tule vastaan. Se palkitaan myöhemmin.
Vaaka ja Vaaka - 6 pistettä
Kaksi saman tähtimerkin edustajaa sopivat yhteen joko täydellisesti tai ei ollenkaan. Aluksi kumppanisi voi tuntua pelottavan samanlaiselta, mutta oikeastaan se vain auttaa teitä ymmärtämään toisianne paremmin. Näette paljon vaivaa, jotta suhteessanne säilyisi tasapaino. Olette kummatkin esteettisiä, joten todennäköisesti pidätte huolta ulkonäöstä ja satsaatte kotona kauniiseen sisustukseen. Romanttisena Vaakana tahdot sekä rakastaa että tulla rakastetuksi. Haluat kumppanin, joka on sinun silmissäsi maailman upein tyyppi. Tässä asiassa ainakin olette samoilla linjoilla. Teidän on helppo ennakoida toisianne ja siksi osaatte myös antaa tilaa, kun toinen sitä tarvitsee.
Te kaksi osaatte tarjota toisillenne hellyyttä. Seksuaalisesti olette hyvin herkkiä joten aistitte toistenne tarpeet helposti. Ette kumpikaan halua hätäillä seksin suhteen vaan sen on tultava kuvioon luonnollisesti.
Haastavan suhteestanne tekee teidän kummankin taipumus jahkailla. Ollako vai eikö olla? Luotatte mieluummin järkeen kuin tunteisiin ja siksi suhteenne tunteellinen puoli voikin jäädä varjoon. Varokaa lakaisemasta asioita maton alle. Pohtikaa tunteitanne ja kertokaa niistä toisillenne.
Tällä suhteella on mahdollisuus onnistua, mutta ehkäpä kuitenkin olette enemmän ystäviä kuin rakastavaisia?
Seuraavaksi analysoidaan hieman huonommin yhteensopivia tähtimerkkejä, jotka löytyvät Maa ja -Vesielementin edustajista. Näillä suhteilla on tietenkin mahdollisuus onnistua, mutta ne vaativat lujaa tahtoa olla yhdessä, sekä kärsivällisyyttä.
Vaaka ja Härkä - 5 pistettä
Taisit todellakin kaivata elämääsi rauhaa ja harmoniaa, kun päädyit Härän leiriin? Härkä on maanläheinen ja rauhallinen, sekä taitaa romantiikan salat, joka taisikin olla voi olla yllättävää. Te kummatkin pidätte erilaisten huomionosoitusten saamisesta ja antamisesta ja ainakin tämä puoli suhteessanne on kunnossa. Härkä rakastaa lahjoja ja yllätyksiä. Sinut hän yllättää romanttisella illallisella tai hauskalla road dripillä hienolla autollaan. Älykkyytesi ja kauneutesi viehättävät Härkää. Vaikka Härkä nauttiikin seurastasi, hän kaipaa poikkeuksellisen paljon omaa rauhaa, mikä saattaa tuntua sinusta loukkaavalta. Härkä ei myöskään jaksa papattaa kaikesta mahdollisesta vaan hän nauttii hiljaisuudesta. Härkä on myös järkähtämätön ja itsepäinen, joka voi sinusta olla uuvuttavaa. Miten voi olla niin vaikeaa tulla vähän vastaan?
Ette ole se eläinradan klassisin pari, mutta suhteenne ei ole tuhoon tuomittu. Istukaa alas ja keskustelkaa aidoista haluistanne ja toiveistanne! Ystävinä luotte myös hyvän tiimin ja työpaikalla olette voittamattomia yhdessä!
Vaaka ja Rapu - 4 pistettä
Erilaisuutenne ei välttämättä ihan heti häiritse teitä, sillä isoista luonne-eroista huolimatta teillä on yllättävän paljon samoja mielipiteitä. Perhe ja ystävät ovat tärkeitä kummallekin. Rakastatte taidetta ja arvostatte kaunista kotia. Sinä olet kuitenkin seurapiirien kuninkaallinen ja Rapu on kotihiiri. Haluatte kuitenkin molemmat löytää vakaan ja turvallisen suhteen ja tulla kunnioitetuksi. Erilaisuutenne voi olla myös hyvä asia sillä toisella tuntuu olevan se mikä toiselta puuttuu.
Rapu on äkkipikainen ja Vaakana sinun on vaikea ymmärtää hänen yhtäkkisiä tunteenpurkauksiaan. Et myöskään pidä siitä, jos kaikki selitetään tunteilla. Touhussa pitää olla jotain tolkkuakin. Myös Ravun mustasukkaisuus voi tuntua sinusta ahdistavalta. Et haluaisi tuntea oloasi vangituksi.
Tämä suhde toimii kaikista parhaiten työpaikoilla, joissa erilaisuudestanne on kaikista eniten hyötyä molemmille. Ystävinä ja rakastavaisina tarvitsette enemmän aikaa, jotta suhteesta saadaan kummankin ihanteiden mukainen.
Vaaka ja Kauris - 4 pistettä
Kurinalainen Kauris ei välttämättä saa polviasi tutisemaan heti ensitapaamisella. Olette kuitenkin molemmat älykkäitä ja kulturelleja. Sinä et koskaan ole lahjottavissa ja tätä piirrettä Kauris arvostaa. Olette myös oikeudenmukaisia ja rationaalisia. Esteettisenä ihmisenä pidät huolta ulkonäöstäsi, mikä miellyttää Kaurista. Saat aivan vapaasti satsata ulkonäköösi niin kauan kuin pankkitili pysyy kurissa. Kauris takaa sinulle taloudellisesti turvatun tulevaisuuden. Hän on myös kylmähköstä kuorestaan huolimatta lämmin ja ymmärtäväinen ja kuuntelee murheitasi mielellään.
Kauris on parantumaton työnarkomaani, mikä väistämättä verottaa yhteistä aikaanne. Ura on Kauriin elämänrakkaus, ja sinä olet sen rinnalla valitettavasti sijalla 2. Pystytkö kestämään sen vai tyydytkö siihen mitä saat? Kauris on kuitenkin aidosti välittävä ja huomioiva.
Tämä rakkaustarina ei ole se kaikkein klassisin, mutta ystävinä ja työparina olette voittamaton tiimi!
Vaaka ja Kalat - 3 pistettä
Tämä suhde joko roihahtaa liekkeihin jo ensimmäisestä katseesta, tai sitten ette ymmärrä toisianne alkuunkaan. Kalat on sympaattinen romantikko, jolla tuntuu olevan aina pää pilvissä. Kalat on myös luova ja syvällinen. Hän arvostaa tasapainoa, jota tuot hänen elämäänsä. Pidätte kummatkin kauniista asioista ja saatoittekin viehättyä toistenne ulkonäöstä. Kaloista saat myös aina seuralaisen konserttiin tai taidenäyttelyyn. Ja mikä parasta, hänellä on silmää taiteen suhteen, kuten sinullakin. Saatattekin keskustella taiteesta ja kulttuureista tuntikausia viinilasin äärellä. Kalat viehättyy sivistyneisyydestäsi ja ihailee kauneudentajuasi.
Kompastuskiviltä ei kuitenkaan tässäkään suhteessa vältytä, sillä samoista mielenkiinnonkohteista huolimatta olette todella erilaisia. Kalat haaveilee, ja sinä elät kuitenkin tässä todellisuudessa, vaikka unelmiasi seuraisitkin. Et myöskään oikein ymmärrä Kalojen tarvetta huolehtia koko maailmasta ja kantaa kaikkien murheet niskassaan. Lisäksi olette kummatkin kovia jahkailemaan, joka voi aiheuttaa vaikeuksia pidemmällä tähtäimellä.
Tämä pari ei ole se kaikkein klassisin, mutta ystävinä olette erittäin hyvä yhdistelmä!
Vaaka ja Skorpioni - 2 pistettä
Arvoituksellinen Skorpioni nauttii saalistamisesta, ja piirittää sinua sitä kiivaammin, mitä vähemmän paljastat itsestäsi. Olette hyvin erilaisia, mutta sen olettekin jo varmasti huomanneet. Sinulla on uskomaton kyky saada epäilevä Skorpioni rentoutumaan seurassasi ja paljastamaan tunteensa. Skorpioni ei puhu tunteistaan avoimesti, mutta sinun seurassasi hän pystyy rentoutua. Rakastat kumppanisi syvällisyyttä ja terävää älyä. Skorpioni tuo suunnitelmiisi vauhtia ja hän potkii sinua eteenpäin päätöksenteossa. Konfliktitilanteessa teidän tulee muistaa että on parempi puhaltaa yhteen hiileen kuin kilpailla.
Skorpioni elää kaiken suurten tunteidensa kautta, mitä sinun järkeilevänä ihmisenä voi olla vaikea ymmärtää. Myöskään mykkäkoulut ja sairaalloinen mustasukkaisuus eivät vakuuta sinua suhteen kestävyydestä. Te kaksi sovittekin parhaiten yhteen työparina. Ylimpiä ystäviä teistä tuskin koskaan tulee, ja parisuhteenkin eteen on tehtävä kovasti töitä.
Vaaka ja Neitsyt - 1 piste
Kiinnititkö Neitsyessä huomiosi hyviin, suorastaan moitteettomiin käytöstapoihin, vai partaveitsen terävään älyyn? Olette kummatkin analyyttisiä, mutta eri tavoilla. Voisittekin keskustella näkemyksistänne vaikka loputtomiin. Neitsyt pyrkii aina täydellisyyteen, kuten sinäkin, mutta käsitätte sanan "täydellisyys" eri tavoilla. Neitsyelle se tarkoittaa virheettömyyttä, sinulle ainutlaatuisuutta. Rakastatte kulttuuria ja kauneutta ja satsaattekin aina hyvään laatuun ja ulkonäköön. Neitsyellä on tapana avata suunsa joka kerta, kun jossain on jotain kritisoitavaa ja tämä ärsyttää sinua välillä vietävästi. Neitsyt taas ei aina ymmärrä jahkailuasi ja hän saattaa nähdä jotkut valintasi pinnallisina.
Ette ole se eläinradan klassisin pari, mutta saatatte menestyä ystävinä. Työpaikalla olette erittäin tehokas tiimi, jolta ei ideat lopu kesken!
Saatat pitää myös näistä:
Jos tykkäsit tästä postauksesta, ja haluat lukea samankaltaisia horoskooppijuttuja jatkossakin, ota seurantaan blogin facebook-sivu. Löydät sivuni myös instagramista.
Petra
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti