Leijona, astrologisen eläinradan kuninkaallinen tulee vastaamme viidentenä, Ravun jälkeen. Kun Leijona syntyy, eletään vuoden kuuminta ja aurinkoisinta aikaa ja tämä heijastaa myös hänen persoonaansa. Tässä postauksessa tutustutaan Leijonaan perin pohjin käyden läpi kaiken aina luonteesta ja rakkauselämästä työhön ja elämäntyyliin.
Leijona-faktoja
Elementti: TuliPlaneetta/Taivaankappale: Aurinko
Hallitsee kehossa: Sydäntä ja verenkiertoa
Onnenpäivä: Perjantai
Onnennumerot: 5, 8, 100
Onnenvärit: Liekehtivän punainen, oranssi, kulta
Onnenkivi: Rubiini
Metalli: Kulta
Puu: Palmu
Kukka: Auringonkukka
Vastakkainen tähtimerkki: Vesimies
Toteemieläin: Leijona
Luonne
Leijona on astrologisen eläinradan kuninkaallinen, jolle jumalat ovat suoneet kadehdittavan määrän luontaista viehätysvoimaa. Maailma on Leijonan estradi, jolla hän tahtoo loistaa pääosassa. Ensivaikutelma Leijonasta onkin yleensä pöyhkeilevä, itsekäs ja huomionkipeä, mutta turhan usein ihmiset tuomitsevat hänet liian nopeasti. Leijona on nimittäin yksi rakastettavimpia ihmisiä, johon kukaan voisi törmätä.Leijonat rakastavat huomiota, niin hyvässä kuin pahassa ja yleensä he ovat valmiita tekemään kyseenalaisiakin asioita saavuttaakseen tavoitteensa - hyvän maun rajoissa tietenkin. Leijona on laumaeläin, hän tarvitsee kannustajia ja ihailijoita tunteakseen itsensä tarpeelliseksi. Hän ei kylläkään koskaan tule myöntämään tätä muille kuin itselleen sillä Leijonalla on iso tarve olla itsenäinen ja vahva muiden silmissä.
Leijonalla on säteilevän energinen luonne. Mihin tahansa hän ryhtyykin, hänellä on aina sata lasissa. Ikuisena optimistina Leijona jaksaa uskoa auringon paistavan risukasaankin, onhan Aurinko sentään häntä ohjaava taivaankappale. Leijonalla on suuri tarve toteuttaa itseään ja usein he ovatkin jollain tavalla luovassa työssä. Ellei Leijona saa toteuttaa itseään ja luovuuttaan hänestä tulee rutiineihin jämähtänyt ja tylsistynyt tyyppi, joka on valmis purkamaan turhautumisensa ensimmäiseen vastaantulijaan, joka valitettavan usein on joko hänen kumppaninsa tai muu perheenjäsen.
Leijona rakastaa haasteita ja sellaisia kohdatessaan hän voi tuntea todella elävänsä. Kun innostuksen liekki kerran pääsee roihahtamaan Leiojonan sisimmässä, häntä ei pysäytä mikään eikä kukaan.
Leijona kantaa itsensä aina itsevarmasti ja arvokkaasti, sillä hän tahtoo kaikkien paikallaolijoiden tietävän kuka hän on. Itsevarman kuorensa sisällä Leijonat kuitenkin piilottelevat piilevää epävarmuuttaan, jota hän ei näytä muille kuin niille joihin todella luottaa. Se, joka tämän luottamuksen rikkoo on kirjaimellisesti tuhon oma. Leijonan piilevä epävarmuus juontaa juurensa hänen näyttämisen tarpeestaan. Hänen on pakko saada näyttää kaikille, perheelleen, kumppanilleen ja koko maailmalle, mihin hän pystyy ja mistä hänet on tehty. Leijona voi lunastaa täydellisen itsevarmuutensa vasta, kun on onnistunut tässä tavoitteessa. Täydellisen itsevarmuuden saavuttaessaan Leijonasta tulee säteilevä kuningas tai kuningatar, joka vähät välittää siitä, mitä kukaan hänestä ajattelee.
Rakkaidensa keskuudessa Leijonasta tulee esiin kaikki hänen parhaat puolensa. Leijona on nimittäin anteliain ja jalomielisin perheenjäsen ja ystävä, jonka voi saada. Rakkaimpiaan kohtaan Leijona on myös erittäin suojeleva. Hän puolustaa laumaansa viimeiseen asti ja perhe ja tosiystävät ovat Leijonalle jotain sellaista, joiden puolesta hän uhraisi mitä vain.
Leijonan tunne-elämä on hyvin värikästä ja aktiivista. Hän on impulssiivinen ja oli hänen vallitseva tunnetilansa sitten mikä hyvänsä, hän on aina suorapuheinen. Varsinkin vääryyksiä kohdatessaan. Suorapuheisuudestaan huolimatta Leijona tarkoittaa aina hyvää, vaikka hänen menetelmänsä hankkia oikeutta itselleen tai ystävilleen eivät puhuisikaan sen puolesta. Leijonan sisällä elää ikuinen lapsi, joka salaa toivoo, että elämä olisi pelkkää leikkiä ja tätä kuvitelmaa hän monesti toteuttaa aikuisenakin. Tunteilijaksi Leijonaa ei kuitenkaan voi sanoa, sillä hän pyrkii aina peittämään syvimmät tunteensa, jotta voisi säilyttää itsevarmuutensa.
Koko komeudessaan Leijona on aurinkoinen, luova, jalo ja avarakatseinen ihminen, jolla on erittäin iso ego, jota hän myös itsevarmuudeksi nimittää. Tämän positiivisen kuoren alla on lämmin ja herkkä sydän, joka on erittäin haavoittuvainen. Leijona vain sattuu olemaan mestari heikkoutensa peittämisessä.
Huonot puolet
Leijonan huonot puolet ovat jotain sellaista, mistä monella olisi varmasti sananen sanottvana. Mahtaileva ja ego edellä kulkeva Leijona ei aina onnistu antamaan itsestään parasta mahdollista kuvaa, mutta se ei tunnu häntä paljoa hetkauttavan. Vihaajat vihaa ja rakastajat rakastaa, näin Leijona vain yksinkertaisesti ajattelee.Yksi Leijonan suurimmista heikkouksista on ehdottomasti se, että hänen on aivan äärettömän vaikea myöntää virheensä. Hän ei haluaisi tehdä virheitä ja ne saavat hänet tuntemaan itsensä huonoksi ja epäonnistuneeksi. Virheet eivät ole ainoa asia, mitä Leijonan on vaikea myöntää. Hänen on vaikea myöntää myös esimerkiksi tarvitsevansa apua. Leijona kun on niin ylpeä ja arvokas, ettei hänen egonsa kärsi anoa almuja keneltäkään. Leijonan on myöskin hyvin vaikea ottaa vastaan kritiikkiä, oli se miten rakentavaa tahansa.
Leijona ei myöskään kovinkaan usein onnistu piilottelemaan sisällään asuvaa snobia. Leijonan tulisikin muistaa, että käytös puhuu aina puolestaan ja nokan nyrpistely ei ole ehkä se paras tapa saada huomiota. Riippuen tietenkin siitä, millaista huomiota haluaa. Leijonalle on niin luonteenomaista talloa muut jalkoihinsa, ettei hän aina edes tajua tekevänsä niin. Leijonan on myöskin hankala jakaa valokeilaa kenenkään kanssa, sillä hän tahtoo loistaa aina itse päätähtenä joka paikassa. Leijonalta voikin mennä aikaa, ennen kuin hän oivaltaa, että se, jos antaa joskus toisellekin vuoron loistaa, ei vähennä hänen valovoimaisuuttaan.
Hallitseva taivaankappale, Aurinko
Leijonaa hallitsee Aurinko, joka symboloi ihmisen henkisiä ja tietoisia päämääriä. Leijona on synnynnäisesti päämäärähakuinen, ja sen vuoksi jokaisella Leijonalla tuleekin olla se oma juttu, jota toteuttaa elämässä. Ilman selkeää päämäärää Leijona kokee elämänsä tyhjäksi ja turhauttavaksi. Turhautunut Leijona onkin sitten jotain sellaista, mitä kannattaa varoa. Tämän tietää varsinkin hänen kumppaninsa ja muut perheenjäsenensä.Aurinko on kuitenkin viimekädessä se, mikä selittää Leijonan luontaisen valovoimaisuuden.
Terveys
Leijona hallitsee ihmiskehossa sydäntä. Kunnianhimossaan kiehuessaan Leijona stressaantuu hyvin helposti ja tämä ilmenee muun muassa rinnanpistelynä ja selkäkipuina. Leijonien tulisikin huolehtia erityisen hyvin elämäntavoistaan, sillä he ovat muita merkkejä alttiimpia sydän -ja verisuonitaudeille. Myös kuumetaudit ovat Leijonalle hyvin tyypillisiä.Koska Leijona kunnianhimonsa vuoksi stressaantuu helposti, hänen tulisi antaa itselleen lupa levätä säännöllisesti. Eteenpäin kaasuttaessaan Leijona nimittäin ajaa helposti itsensä piippuun ja siitä ei koskaan seura mitään hyvää. Hermoromahduksen partaalla oleva Leijona on kuin aikapommi vailla purkajaa.
Työ ja harrastukset
Kun Leijona keksii, millainen työ häntä kiinnostaa hän talloo epäröimättä jalkoihinsa niin kollegat kuin pomotkin, haistattaen samalla pitkät epäilijöilleen. Päästessään paistattelemaan johtajan pallille, Leijona suosii niitä työntekijöitä, jotka taitavat imartelun.Leijona sopii mainiosti tehtäviin, joissa itsevarmuus ja edustustaidot ovat tärkeitä. Leijonalla on luontainen auktoriteetti, eli johtoportaan tehtävät sopivat hänelle erinomaisesti. Leijonat ovat usein myös tavalla tai toisella taiteellisia, joten yleensä jokin tietty taiteenlaji imaisee hänet helposti maailmaansa. Esillä olemista rakastavasta Leijonasta voikin tulla kuuluisa näyttelijä tai laulaja.
Leijona sopii mainiosti myös seuraaviin ammatteihin: malli, muotisuunnittelija, valmentaja, opettaja, poliitikko, edustaja, yritysjohtaja.
Sanonta kuuluu, että Leijonat ovat hyviä kaikessa mihin ryhtyvät, ja loppu onkin hoidettu päättäväisyydellä ja kunnianhimolla. Luksusta rakastava Leijona harrastaa usein matkustelua ja kulttuurielämyksiä. Taiteellisen Leijonan saattaakin löytää maalaamaasta mitä värikkäämpiä taideteoksia suosikkimusiikkinsa soidessa taustalla tai sitten soittamasta tai laulamasta rock-klubilta.
Elämäntyyli
Leijona rakastaa rahaa ja luksusta ja nämä kaksi asiaa viitoittavat hänen elämäänsä hyvin pitkälle. Leijona haluaa hyvän ammatin, jossa on korkea palkka ja sen lisäksi hän tahtoo nauttia ruhtinaallisesta elämästä myös kotonaan. Leijona luo oman valtakuntansa kaikkialle, missä ikinä pitääkään majaa.Merkkivaatteet ja hienot autot ovat myös Leijonan juttu, kuten yleensäkin kaikki, millä voi näyttää vihaajilleen että hänellä menee aivan helkkarin hyvin. Tämän kaiken luksuksen Leijona on valmis jakamaan tosiystäviensä, perheensä ja rakkaansa kanssa. Hän todellakin on niin jalomielinen, että antaa omasta runsaudestaan muillekin, mutta vain niille, jotka ovat osoittaneet hänelle lojaaliutensa.
Matkustelu ja kaikenlaiset kulttuurielämykset ovat myös kiinteästi osa Leijonan elämää. Myös kaikenlaiset taiteenlajit jaksavat kiinnostaa Leijonaa läpi hänen elämänsä ja yleensä hän harjoittaakin jotain taiteenmuotoa vähintään harrastuksenaan.
Tyyli ja ulkomuoto
Naispuolisen Leijonan tunnistaa helposti hiuksista. Ne olivatpa ne sitten tuuheat tai ohuet, ne ovat aina näyttävät. Useimmiten Leijona-naisen hiukset kuitenkin ovat pitkät ja paksut. Leijonan tunnistaa helposti myös silmistä, jotka muistuttavat hieman puolikuuta ja ovat yleensä harmaat, ruskeat tai vihreät. Naispuolinen Leijona on hyvin kaunis ilmestys ja hänelle on suotu suorastaan yliannostus luontaista seksikkyyttä.Leijona-mies puolestaan on karismaattinen ja osaa ottaa tilan ja ihmiset haltuunsa missä ikinä onkin. Hänellä on todennäköisesti hyvä fyysinen kunto ja mukavasti lihasmassaa, sillä hän tahtoo näyttää hyvältä kosijoiden silmissä.
Tyyliltään Leijona on hyvin näyttävä. Hän on erittäin merkkitietoinen ja pukeutuu aina viimeisimpien trendien mukaisesti. Pukeutumistyyliltään Leijona muistuttaa suuren muotitalon mainosta. Leijona tahtoo herättää tyylillään huomiota. Sen vuoksi hänen tyylinsä voi olla hyvinkin räväkkä. Leijona on se ystävä, joka kannattaa ottaa mukaan shoppailureissulle, sillä hänellä on silmää ja hän antaa mielellään tyylivinkkejä ystävilleen. Leijona ahdistaa ajatus massaan sekoittumisesta, tämä selittää hänen tarpeensa pukeutua mahdollisimman näyttävästi.
Ihmissuhteet
Leijona tahtoo näyttäytyä mieluiten arvovaltaisten ihmisten seurassa, sillä hän uskoo sen lisäävän myös hänen omaa arvokkuuttaan. Leijonalla on vain harvoja tosiystäviä, sillä monella menee nopeasti hermo hänen ainaiseen oman peilikuvan palvomiseensa. Niinpä näille ihmisille harvoin tulee tilaisuutta nähdä Leijonan todellista sisintä.Leijonaa täytyy osata käsitellä oikealla tavalla, jotta pääsee hänen suosioonsa. Leijona tahtoo olla ihailtu ja arvostettu ystäviensä keskuudessa ja niille, jotka jaksavat kerta toisensa jälkeen muistuttaa Leijonaa siitä, että hän on mahtava, ihana ja kaunis, hän on todella avokätinen ja jalo. Leijonasta saa helposti pöyhkeän ja itsekkään ensivaikutelman, mutta hän on todella lojaali niille, jotka ovat osoittaneet olevansa sen arvoisia. Leijonalla on tapana osoittaa kiintymystään hyvin ruhtinaallisesti kalliilla lahjoilla. Leijona osaa myös olla kannustava ja rohkaista ystäviään eteenpäin. Jos Leijonan ystävä on joskus saanut sanoillaan Leijonan tuntemaan itsensä tärkeäksi ja hyväksi, Leijona tekee tässä asiassa varmasti myös vastapalveluksen. Leijona ei koskaan unohda sitä, kuka oli hänen rinnallaan silloin kun muut käänsivät selkänsä. Tätä vastoin hän ei koskaan unohda myöskään niitä, jotka käänsivät selkänsä.
Rakkaus ja perhe
Leijona hallitsee ihmiskehossa sydäntä, joka jo itsessään antaa hänelle kaikki valmiudet rakkauteen. Se, miten Leijona tätä valmiutta käyttää, onkin sitten asia erikseen. Et tule näkemään päivää, jolloin Leijonaa voisi sanoa tunteelliseksi, mutta rakastaa hän osaa ja sen hän tekee koko sydämestään. Suhteen alkuvaiheessa kumppani on Leijonalle kuin tuki hänen omalle paremmuudelleen. Leijonan kumppani onkin yleensä joku sellainen, joka on esimerkiksi hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa tai muulla tavalla menestynyt. Kumppani on etuoikeutetussa asemassa Leijonan elämässä vain silloin, jos hän on joissain asioissa parempi kuin Leijona itse.Leijonan elementti on tuli, mikä tekee hänen rakkaudestaan hyvin voimakasta ja leimuavaa. Tuli on keskeisessä osassa Leijonan elämässä sillä hän kaipaa huomiota kumppaniltaan, ja mitä enemmän hän sitä saa, sitä paremmalla tuulella hän pysyy. Leijona on kuitekin samaan aikaan koko astrologisen eläinradan itsekkäin merkki, ja hän voi jopa tahtomattaan onnistua karkottamaan kumppaninsa tiehensä tekemällä tästä kynnysmattonsa.
Sekä nais että -miespuoliset Leijonat ovat parantumattomia flirttailijoita ja aina silloin tällöin heille iskee aivan valtava huvitteluvietti, jolloin he vain jahtaavat seuraavaa saalista lakanoidensa väliin. Leijona rakastaa valloittamista, mutta hänelle ei kannata antaa sydäntään heti kättelyssä sillä hän hyvin suurella todennäköisyydellä särkee sen, riippuen tietysti suhteen laadusta.
Voi sitä onnekasta, joka onnistuu rengastamaan Leijonan. Kun Leijona marssii alttarille se tarkoittaa ehdottomasti sitä, että hän on päättänyt sitoutua loppuelämäkseen, eikä hän tahdo enää hurvitella ja valloittaa sydämiä. Hääpäivästä eteenpäin Leijona tahtoo valloittaa vain ja ainoastaan yhden sydämen ja se sykkii hänen kumppaninsa rinnassa ja rakkaansa eteen Leijona on valmis tekemään aivan mahdottomiakin uhrauksia. Leijona rakastaa täysillä ja osoittaa alati kiintymystään sydämensä valitulle. Kalliit lahjat ja yhteiset luksusmatkat ovat Leijonan tapa osoittaa ehdoton rakkautensa.
Vanhempana ja yleensäkin perheenjäsenenä Leijona on korvaamaton. Leijona-äiti on tyypillinen Leijonaemo, joka taistelee lastensa oikeuksien puolesta tuli vastaan mitä hyvänsä. Leijona-isät puolestaan ovat ylisuojelevia ja saattavat suojella lapsiaan jopa elämältä itseltään. Leijona on myös lapsiaan ja sisaruksiaan kohtaan hyvin avokätinen, ja varsinkin hänen lapsensa saavat säännöllisesti hemmottelua arjen keskellä.
Leijonan lojaaliutta ja jalomielisyyttä ei kuitenkaan saa koskaan ottaa itsestäänselvyytenä. Häntä tulee muistaa kiittää joko sanallisesti tai jollain kauniilla, imartelevalla eleellä. Sen lisäksi, että se kuuluu hyviin tapoihin, Leijona edellyttää sitä kaikilta läheisiltään.
Älä koskaan särje Leijonan sydäntä, sillä haavoittunut Leijona on arvaamaton ja vaarallinen. Leijona osaa rakastaa täysillä, mutta usko vaikka huviksesi että hän osaa myös vihata täysillä ja Leijonan kosto on aina jotain hyvin kylmää ja ilkeää.
Seksuaalisuus
Leijonan seksuaalisuus on yhtä tulista ja leimahtelevaa kuin hän itsekin on. Leijonalla on hallussaan kaikki aseet kumppanin viettelemiseksi ja yleensä hän saa aina keneltä tahansa pään pyörälle eroottisilla taidoillaan. Leijona on valloittaja myös seksuaalisessa mielessä ja varsinkin Leijona-mies mittaa miehuutensa tason herkästi seksikumppaneiden määrällä.Leijona tahtoo ehdottomasti olla kumppanilleen numero yksi ja tämä pätee myös seksiin. Hän tahtoo kulloisenkin kumppaninsa jakamattoman huomion, jotta voi tuntea itsensä halutuksi. Torjutuksi tuleminen on aina kova kolaus Leijonan egolle, vaikka hän ei todellakaan tule ikinä sitä myöntämään. Leijona on seksuaalinen narsisti, joka kaikkein mieluiten ottaisi kaiken mielihyvän vain itselleen, mutta luotettavan ja kiinnostavan kumppanin löytyessä Leijonastakin paljastuu varsinainen rakkauden lähettiläs, joka on valmis tekemään mitä vain kumppanin tyydytyksen eteen.
Erot miehissä ja naisissa
Leijona-nainen on itsenäinen ja vapaa oman elämänsä valtiatar, joka ei tarvitse miestä (tai naista) tunteakseen olevansa elossa. Hän kyllä nauttii täysin siemauksin huomiosta jota kosiskelijoiltaan saa, se on hänelle kuin bensaa, joka pitää hänet käynnissä, mutta onko hän riippuvainen siitä? Ei. Leijona-nainen kerää aina katseita. Miehet katsovat häntä haluten hänet omakseen ja naiset toivovat salaa, eikä aina niin salaakaan, että heilläkin olisi se viehätysvoima, joka Leijona-naiselle on suotu.Miespuolinen Leijona on charmikas keikari, joka valloittaa ja särkee sydämiä siellä, missä kulkeekin. Hän tietää kuka on, mutta tarvitsee siitä kuitenkin säännöllistä muistutusta huomion ja ihailun muodossa. Valloitettujen sydänten määrä on Leijona-miehelle buustausta hänen omalle egolleen.
Yhteensopivia tähtimerkkejä
Leijonan kanssa hyvän parivaljakon luovat Oinas, Kaksoset ja Vaaka, jotka ovat yksiä harvoja ihmisiä, jotka todella ymmärtävät Leijonaa ja osaavat katsoa hänen sisimpäänsä. Myös Jousimies on erittäin varteenotettava elämänkumppani ja ystävä. Leijonan täydellinen vastakohta on hänen vastakkainen tähtimerkkinsä eli Vesimies, jonka kanssa hän ottaa joko rajusti yhteen tai sitten heistä tulee hengenheimolaisia ensitapaamisesta lähtien.Kuuluisia Leijonia
Barack Obama, Jennifer Lopez, Jennifer Lawrence, Daniel Radcliffe, Madonna, Whitney Houston, J.K. Rowling, Chris Hemsworth, Steve Carell, Arnold Schwarzenegger, Sandra Bullock, Halle Berry, Ben Affleck, Mick Jagger, Robert De Niro, Alfred Hitchcock, Bill Clinton, Lynda Carter, Charlize Theron, Steve Martin, Patrick Swayze, Jason Momoa, Neil Armstrong, Benito Mussolini, Sebastian Stan, Andrew Garfield, Bill Skarsgård, Joe Jonas, Shawn Mendes, Matthew Perry, Matt LeBlanc, Jason Statham, Paul Wesley, Demi Lovato, Mila Kunis, Lisa Kudrov, Dua Lipa, Cher Lloyd, Christina Perri, Taylor Momsen, Hayden Panettiere, Herttuatar Meghan, Elizabeth Gillies, Jari Sillanpää, Jasmin Voutilainen, Anssi Kela, Johanna Tukiainen, Ressu RedfordKatso myös
Leijonan vuosi 2019Leijona ja yhteensopivat tähtimerkit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti