30. joulukuuta 2019

Kaksosen vuosi 2020


Tervetuloa lukemaan Kaksosen vuosihoroskooppia 2020! Tämä postaus on toteutettu samalla tavalla kuin viime vuonna, eli ennustamalla Tarot-korteista. Tekstiä ei siis ole kopioitu mistään, vaan se on kokonaan itse ennustamani.

Kaksonen, olen nostanut sinulle yhden Tarot-kortin vuoden jokaiselle kuukaudelle. Kortti osoittaa, mitä kunakin kuukautena tulee tapahtumaan.

Vuoden avainsanasi on: Oivallukset

Tammikuu

Kortti: Maailma
Tämä on pakan paras kortti, ja se osoittaa, että aloitat vuotesi hyvin toiveikkaana ja onnellisena. Jokin tärkeä vaihe elämässäsi on tullut päätökseensä ja nyt on aika aloittaa uusi luku. Sinä olet tietoinen tulevaisuudessasi häämöttävistä mahdollisuuksista ja teet suunnitelmia. Jos aloitat tässä kuussa jonkin uuden projektin, kortti enteilee sille menestystä.

Helmikuu

Kortti: Sauvojen kuningatar
Sinulla tosiaan on suuria suunnitelmia tulevaisuuttasi varten. Helmikuussa nautit elämästä täysin rinnoin ja pidät hauskaa. Sinulla on juuri nyt kaikki hyvin. Tunnet itsesi eheäksi, energiseksi ja sensuelliksi ja otat hyvästä olostasi kaiken irti. Sinulla on elämäsi langat käsissäsi ja sisälläsi vallitsee hallinnan tunne omasta elämästäsi. Jos olet miespuolinen Kaksonen, elämässäsi on hyvin voimakastahtoinen ja eloisa nainen, jonka pauloihin olet jäänyt. Varaudu jo maaliskuuhun, sillä näen siellä pienen varjon lankeavan yllesi. Älä luota uusiin tuttavuuksiin.

Maaliskuu

Kortti: Miekkojen lähetti
Tämä kortti ei lupaa koskaan mitään hyvää. Miekkojen lähetti on henkilö, johon ei voi luottaa, huomiohan, että voit olla tämä henkilö myös itse. Mikäli sinulla on meneillään projekti, johon liittyy muitakin ihmisiä, pidä silmällä epäilyttävää henkilöä, hän pelaa omaan pussiinsa. Mutta ei itselläsikään täysin puhtaat jauhot pussissa ole. Olisiko sinulla kenties syytä miettiä muidenkin tunteita hetkisen?

Huhtikuu

Kortti: Lanttien 2
Taloudellinen tilanteesi ei ole paras mahdollinen. Elät aikaa, jona menot ovat yhtä suuret kuin tulot ja sinun olisi hyvä myös asennoitua siihen eikä tuhlailla. Tämä aika elämässäsi loppuu vielä, mutta nyt sinun on oltava maltillinen. Voi myöskin olla, että sinulla on aivan liian monta rautaa tulessa, taas kerran, etkä oikein tiedä, mihin keskittyisit. Pelkäät menettäväsi tilanteen hallinnan, mutta pallo on kyllä vielä hallussasi. Neuvoisin sinua aikatauluttamaan menojasi ja projektejasi ja toimimaan suunnitelmallisesti.

Toukokuu

Kortti: Sauvojen 6
Toukokuussa tilanteesi helpottuu. Olet sitoutunut johonkin tehtävään ja näen, että suoritat sen kyllä kunnialla loppuun. Tämä on niin sanottu ryhmädynamiikan kortti, eli oli kyse sitten työstä, perheestä tai ystäväpiiristä, toukokuu on niiden kannalta oikein hyvää ja menestyksekästä aikaa. Varo olemasta vilpillinen, sellainen peli ei koskaan pääty hyvin.

Kesäkuu

Kortti: Miekkojen 3
Tässä kuussa kohtaat sydänsuruja ja tunteesi ovat pinnassa. Vaikka sinulla on juuri nyt vaikeaa ja olet alamaissa, olet tämän kokemuksen jälkeen ehjempi ja kokonaisempi. Käyt läpi tunteitasi ja näen, että käsittelet niitä hyvin tiiviisti. Älä toimi tunteidesi vastaisesti, sillä se tulee vain vahingoittamaan sinua enemmän. Samoin käy, jos torjut tunteesi. Näen kuitenkin, että pohdiskelet asioita hyvin syvällisesti ja paremmat ajat koittavat nopeammin kuin uskotkaan.

Heinäkuu

Kortti: Tuomio
Sinä kadut jotain tekemääsi hyvin syvästi. Jos sinua vastaan on toimittu väärin, koet tarvetta antaa anteeksi, sillä tiedät, että se on omankin toipumisesi kannalta paras vaihtoehto. Sinä olet nyt tilanteessa, jossa sinun on pakko olla rehellinen itsellesi. Kuuntele, mitä sisimmälläsi on kerrottavana, ja löydät vielä tien, jota lähteä kulkemaan. Edessä on paremmat ajat.

Elokuu

Kortti: Erakko
Sinä koet tarvetta olla itseksesi omien ajatustesi kanssa. Ota aikalisä, ja tee juuri niin kuin tuntuu hyvältä. Harkitset seuraavaa askeltasi elämässäsi ja etsit vastauksia sisältäsi. Sinä suoritat elokuussa hyvin perusteellista itsetutkiskelua ja sen jälkeen olet paljon onnellisempi kuin kuukausiin. Sinä olet matkalla kohti parempaa itseäsi ja ensi kuussa asiat ovat jo paljon paremmin.

Syyskuu

Kortti: Sauvojen 4
Kortti edustaa odottamatonta onnea. Se on tullut nyt kohdallesi ja löydät nyt rohkeuden murtautua ulos jostain sellaisesta, joka on kahlinnut sinua pitkään. Kortti enteilee myös onnellisia hetkiä perheen kesken. Sinä luotat elämään voimakkaammin kuin aiemmin ja mikäli olet parisuhteessa, nyt on aika ottaa suhteen seuraava askel. Sinä olet inspiroitunut ja onnellinen. Tässä kuussa asiat saavat onnellisen lopputuloksen.

Lokakuu

Kortti: Lanttien 10
Et ole hetkeen ollut yhtä onnellinen, kuin olet helmikuussa. Sinusta tuntuu, että olet viimein löytänyt elämän tarkoituksen. Saavutat menestystä ja kunniaa ja myös raha-asiasi ovat nyt mallillaan. Tämä kortti voi olla myös enne sukuperinteen jatkamisesta, eli se on oivallinen kortti myös avioliitolle ja perheen perustamiselle. Sinulle on matkasi varrella kertynyt huomattavasi elämänviisautta ja sinä olet nyt paljon luottavaisempi myös tulevaisuuden suhteen. Jos osaat tarkastella elämäsi palasia oikeasta kulmasta, näet, että sinulla on juuri nyt kaikki, mitä onneen tarvitset.

Marraskuu

Kortti: Hirtetty
Sinä yrität sopeutua johonkin uuteen tilanteeseen. Koet ehkä jopa menettäneesi jotain, mutta sinun olisi nyt hyvä keskittyä siihen hyvään, mitä elämässäsi on. Tunnet sekä hämmennystä että helpotusta jonkin tilanteen tultua päätökseen. Sinusta tuntuu, kuin maailmasi olisi hieman ylösalaisin, mutta ota rennosti, se tunne menee kyllä ohi. Pysähdy hetkeksi ja katsele elämääsi ja ole kiitollinen kaikesta siitä hyvästä, mitä sinulla on.

Joulukuu

Kortti: Lanttien kuningatar
Jos olet naispuolinen Kaksonen, tämä kuningatar edusta sinua ja olotilaasi. Seikkailtuasi ja jopa harhailtuasi elämäsi polulla tiedät nyt tismalleen mitä haluat ja menet uhmaavasti unelmiasi kohti. Sinä tiedät oman arvosi ja se on tullut selväksi myös kanssaihmisillesi. Olet järkevä, mutta sinulla on myös sydän paikallaan. Sinä voit joulukuussa erinomaisesti ja teet suunnitelmia tulevaisuutesi varalle. Jos taas olet miespuolinen Kaksonen, tämä kuningatar edustaa naista, joka hallitsee elämääsi, tai naista, jota arvostat suuresti.


Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:

Oinaan vuosi 2020 
Härän vuosi 2020 
Kaksoset 21.5. - 21.6. 
Kaksonen ja yhteensopivat tähtimerkit 
Horoskooppi: Millainen ystävä olet 


Petra

 

27. joulukuuta 2019

Härän vuosi 2020


Tervetuloa lukemaan Härän vuosiennustusta vuodelle 2020! Tämä postaus on toteutettu samalla tavalla kuin viime vuonna, eli Tarot-korteista ennustamalla. Tekstiä ei siis ole kopioitu mistään vaan se on täysin itse ennustamani.

Härkä, olen nostanut sinulle yhden Tarot-kortin vuoden jokaiselle kuukaudelle. Kortti osoittaa, mitä kunakin kuukautena tulee tapahtumaan. Ole hyvä, tässä tulee sinun vuotesi 2020!

Vuoden avainsanasi on: Itsetutkiskelu

Tammikuu

Kortti: Erakko
Aloitat uuden vuosikymmenen hyvin harkitsevaisesti, kuten sinulla on tapana. Kaipaat omaa rauhaa menneen Joulun ja uudenvuoden jälkeen ja keskityt tutkimaan sisintäsi, mikä on tietenkin vain hyväksi. Sinä et kaipaa tammikuussa elämääsi mitään erityistä. Haluat vain olla itseksesi ja suunnitella tulevan vuoden asioita kaikessa rauhassa.

Helmikuu

Kortti: Tuomio
Tämä kortti tuo mukanaan sekä hyviä että huonoja käänteitä. Mikäli olet menneisyydessäsi toiminut väärin jotain toista ihmistä tai tahoa kohtaan, Karman laki tuo sinulle rangaistuksesi tässä kuussa. Mikäli omatuntosi on puhdas, edessä on jonkin ikävän tosiasian kohtaaminen. Kortin tuoman muutoksen hyväksyminen tulee viemään sinulta aikansa, mutta pian olet taas valmis ottamaan tulevaisuuden tarjoamat mahdollisuudet vastaan.

Maaliskuu

Kortti: Paholainen
Elämässäsi vallitsee kaaos, jonka korjaamiseksi et voi juuri nyt tehdä mitään. Kaikki johtuu huonosta, ulkoapäin tulevasta vaikutteesta. Sinun sisälläsi vallitsee tunnesolmu ja nyt jos koskaan on aika alkaa käsitellä piilossa pitämiäsi tunteita, ellet halua pahan olosi pitkittyvän. Myös materialistisen maailman houkutukset vetävät sinua puoleensa tässä kuussa, sillä epämukavan tilanteesi vuoksi kaipaat ymmärrettävästi pieniä mukavuuksia tasapainottamaan elämääsi. Vastaus ongelmiin ei kuitenkaan löydy materiasta, ainakaan tällä kertaa.

Huhtikuu

Kortti: Lanttien lähetti
Tässä kuussa kortit lupaavat mukavampia käänteitä elämääsi. Raha-asiasi ovat kunnossa ja sinulla on sen myötä mielenrauha. Tässä kuussa kohtaat myös jonkin uuden mahdollisuuden, mutta kehotan sinua etenemään harkiten ja katsomaan keneen luotat, sillä kaikki uuteen projektiisi liittyvät ihmiset eivät ole liikenteessä puhtain paperein.

Toukokuu

Kortti: Miekkojen kuningas
Tämän tulkinnan mukaan Miekkojen kuningas ei tuo mukanaan hyviä uutisia. Varo luottamasta korkeassa asemassa olevaan mieshenkilöön, sillä hänen aikomuksensa ovat arveluttavat. Hänellä on tarve olla oikeassa tässäkin asiassa eikä hän aio antaa periksi. Jos olet Härkä-nainen, tämä mies tulee hankaloittamaan elämääsi merkittävästi, jos annat hänen sanomisilleen mitään painoarvoa. Jos taas olet Härkä-mies, sinulla on syytä katsoa peiliin aikeidesi suhteen.

Kesäkuu

Kortti: Miekkojen ritari
Härkä-naisen elämään tämä kortti lupaa hurmurimaista sydäntensärkijää. Älä astu hänen kelkkaansa, mikäli et halua katua tekoasi lopunelämääsi. Tämä keikari on miestyyppinä sellainen, joka tupsahtaa ensin elämääsi antaen sinulle valheellisen, ruusuisen kuvan tulevaisuudestanne ja lähtee matkoihinsa aivan yhtä yllättäen kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunut. Jos taas olet Härkä-mies, tämä ritari olet sinä, ja sinun aikeesi jonkun naisen valloittamisen suhteen eivät ole täysin puhtaat.

Heinäkuu

Kortti: Rakastavaiset
Mitä rakkauselämääsi tulee, heinäkuussa liikut vaarallisilla vesillä. Älä heitä koko sydäntäsi tähän touhuun vaan pidä järki päässäsi. Sinä koet suhteesi onnellisena ja hurmiollisena, mutta nyt jos koskaan sinun on itsesi kannalta parasta olla rehellinen itsellesi ja tarkastella asioita syvällisemmin. Kaikki kuvitelmasi ovat valheellisia, kumppanisi jota pidät ihanana ja rakastettavana ei ole täysin luotettava. Laita hänet tilille todellisista tunteistaan ja aikeistaan. Jos hän on arvoisesi, hän on rehellinen.

Elokuu

Kortti: Kuu
Kuu-kortti kehottaa varovaisuuteen, ja olet nyt itsekin vaistonnut jotain, mikä on saanut sinut varpaillesi. Tämä kortti varoittaa petollisesta kumppanista tai ystävästä. Sinun on viimeistään nyt katsottava totuutta silmiin, kun se on aivan nenäsi edessä, eikä nähdä vain sitä minkä haluat nähdä, kuten olet tähän asti tehnyt. Tämän kokemuksen jälkeen tunnet itsesi hetken verran eksyneeksi ja hämmentyneeksi, mutta se menee kyllä ohi aikanaan.

Syyskuu

Kortti: Ylipapitar
Tämä on merkittävää aikaa varsinkin Härkä-naiselle. Sinä löydät sisäisen rauhan kesän draamojen ja tunnemyrskyjen jälkeen. Olet jälleen valmis seuraamaan intuitiotasi ja unelmiasi. Kuuntelet itseäsi ja sisintäsi nähdäksesi piilossa olevat mahdollisuutesi. Syyskuu on Härkä-naiselle henkisen kehityksen aikaa ja kaikki itsetutkiskelu tulee sinulle vielä jossain vaiheessa tuplana takaisin. Syyskuun jälkeen olet viisaampi ja valmiimpi tulevaisuudellesi.

Lokakuu

Kortti: Sauvojen 4
Sinä olet löytänyt sisältäsi voimaa ja rohkeutta murtautua ulos sinua pidättelevistä asioista ja tilanteista. Tässä kuussa viime aikaiset tapahtumat saavat onnellisen päätöksen ja voit olla tyytyväinen elämääsi kaikin puolin. Sinua kohtaa odottamaton onni, jollaista et olisi voinut osata kuvitellakaan vielä muutama kuukausi sitten. Sinä luotat elämään ja mahdollisuuksiisi jälleen ja siitä saat kiittää vain ja ainoastaan viisasta sydäntäsi. Kortti vihjaa myös. että luvassa saattaa olla erityisiä hetkiä perheen keskuudessa.

Marraskuu

Kortti: Sauvojen ässä
Ässät ovat Tarot-pakassa yhteydessä uusiin alkuihin ja sellainen on koittanut sinunkin kohdallesi. Sauvojen ässä on yhteydessä menestyksekkäisiin projekteihin ja uusiin, lupaaviin ihmissuhteisiin, kuten ystävyyssuhteisiin tai parisuhteisiin. Sinä olet periaatteellinen ihminen, joka toimii aina arvojensa mukaisesti ja tässä kuussa arvosi ja periaatteesi poikivat sinulle uusia, lupaavia mahdollisuuksia. Sinä olet tietoinen kyvyistäsi, ja olet päättänyt tehdä ne selväksi muillekin.

Joulukuu

Kortti: Miekkojen 2
Joulukuussa joudut tilanteeseen, jossa haluaisit toimia tietyllä tavalla tai avata suusi jostain asiasta, mutta jokin sisälläsi saa sinut vaikenemaan. Omien tunteidesi suojeleminen on tuonut sinut epätasapainoiseen tilanteeseen ja yrität turhaan järkeillä tunteilun sijaan. Yrität tavallaan toimia järkevästi sen sijaan, että pysähtyisit kuuntelemaan sydäntäsi. Olet niin keskittynyt ylläpitämään läpäisemätöntä suojamuuriasi, että se saa sinut puolustuskannalle. Ota aikaa itsellesi, äläkä ajattele liikaa. Anna asioiden edetä omalla painollaan, ja jos sinulla on jotain sanottavaa, niin avaa suusi. Se on parempi kuin vaieta siitä, mitä todellisuudessa tuntee.


Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:

Oinaan vuosi 2020
Härkä 21.4. - 20.5.
Härkä ja yhteensopivat tähtimerkit
Paras puolesi horoskooppimerkkisi perusteella
Horoskooppimerkkisi harrastukset

Petra

19. joulukuuta 2019

Oinaan vuosi 2020


Jälleen on tullut aika ensivuoden vuosihoroskoopeille! Tässä postauksessa käydään läpi Oinaan vuosi 2020 kuukausi kerrallaan. Postaus on toteutettu samalla tavalla kuin viime vuonna, eli käyttäen Tarot-korttipakkaa vuosiennustuksen tekemiseen. Tekstiä ei siis ole kopioitu mistään, vaan se on alusta loppuun itse ennustettua.

Oinas, olen nostanut sinulle yhden Tarot-kortin vuoden jokaiselle kuukaudelle. Kortti osoittaa, mitä kunakin kuukautena tulee tapahtumaan. Oletko valmis kurkistamaan tulevaan vuoteen?

Vuoden avainsanasi on: Tasapaino

Tammikuu

Kortti: Kohtalon pyörä
Päätät heti vuoden alussa aloittaa puhtaalta pöydältä. Sinulla on suuria suunnitelmia tulevalle vuodelle etkä malta odottaa, että pääset toteuttamaan niitä. Toteuttaaksesi nämä suunnitelmat sinun on kuitenkin muutettava jotain oleellista elämässäsi ja sisimmässäsi tiedät sen itsekin. Kohtalon pyörä enteilee myös sitä, että kaikilla tässä kuussa tekemilläsi valinnoilla tulee olemaan kauaskantoisia vaikutuksia.  Älä siis tee mitään hätiköityä vaan ole suunnitelmallinen ja maltillinen.

Helmikuu

Kortti: Sauvojen kuningas
Ei sinulta ainakaan tahdonvoimaa puutu. Olet päättänyt jotain suurta ja Sauvojen kuningas kertoo, että et todellakaan aio luovuttaa. Naispuoliselle Oinaalle Sauvojen kuningas voi tuoda uutisia liittyen töihin. Hän on mies, joka on hyvin ratkaisevassa asemassa johonkin sinuun liittyvän asian suhteen. Saatat myös olla hieman ihastunut häneen, sillä hänen karismansa on pettämätön. Mikäli tämä mies liittyy työkuvioihin, voit luottaa häneen. Jos olet Oinas-mies, tämä kuningas viittaa sinuun. Sinun apuasi tarvitaan, pidä huoli siitä että pussissasi on puhtaat jauhot sillä nyt ollaan tärkeiden asioiden äärellä.

Maaliskuu

Kortti: Lanttien 6
Jos olet velkaantunut, tilanteesi tämän asian kannalta helpottaa tässä kuussa. Tämä kortti viittaa myös järkeviin sijoituksiin sekä ulkopuolelta tulevaan apuun. Saatat myös kiinnostua tai harjoittaa jonkinlaista hyväntekeväisyyttä tässä kuussa. Eräs ulkopuolinen, odottamaton henkilö näkee sinussa kätkettyjä kykyjä. Tavalla tai toisella auttaminen on suuresti läsnä maaliskuussa.

Huhtikuu

Kortti: Maljojen 2
Jos alkuvuosi painottui työasiohin, nyt on romantiikan aika. Mikäli olet parisuhteessa, tai tapailet jotakuta, nyt on aika viedä asioita eteenpäin ja siirtyä suhteenne seuraavaan vaiheeseen. Tätä korttia kutsutaan syystäkin pakan "parisuhdekortiksi", sillä se edustaa sitoutumista ja täydellistä luottamusta kahden ihmisen välillä. Jos parisuhteesi on vasta alkutekijöissä, tämä kortti osoittaa, että silmilläsi saattaa vielä olla vaaleanpunaiset lasit, mutta tässä kuussa opit tuntemaan kumppanisi hieman paremmin.

Toukokuu

Kortti: Maljojen 8
Jos huhtikuussa tutustuit paremmin kumppaniisi niin toukokuussa tutustut paremmin itseesi. Tämä on pakan itsetutksikelukortti ja se merkitsee, että sinä suoritat tässä kuussa hyvin syvällistä itsetutkiskelua. Elämäntilanteesi on vakaa ja rauhallinen, mutta tunnet, että jotain puuttuu vielä. Sinä kuljet oikeaa polkua tällä hetkellä. Ole kärsivällinen itsesi kanssa ja anna asioiden edetä omalla painollaan, sinä löydät kyllä etsimäsi.

Kesäkuu

Kortti: Sauvojen 6
Tämä kortti viittaa jonkinlaiseen ryhmätoimintaan. Sinulla ja ryhmälläsi on hyvä ryhmädynamiikka ja olette löytäneet yhteisen sävelen. Korttia voi myös soveltaa parisuhteeseen ja perhe-elämään. Kesäkuussa sitoudut johonkin uuteen tehtävään tai tavoitteeseen, mutta mikäli haluat kaiken menevän niin kuin olet odottanut, sinun on oltava rehellinen itsellesi ja niille, keitä asia koskettaa.

Heinäkuu

Kortti: Ylipappi
Oppiminen on tämän kuukauden avainsana. Sinulla on viisautta ja kokemusta monesta asiasta, mutta mahdollisesti opit tässä kuussa jotain hyvin perustavanlaatuista elämästä ja maailmasta. Tämä kortti liittyy myöskin koulutukseen, eli kenties saat tietoa mahdollisista tulevista opinnoistasi. Maailmankatsomus, usko ja oppiminen ovat syvästi läsnä tässä kuussa.

Elokuu

Kortti: Lanttien kuningatar
Naispuolisella Oinaalla on selkeä tavoite ja päämäärä. Hän tuntee oman arvonsa ja niin tuntevat myös kaikki hönen ympärillään olevat. Tämä nainen pitää huolta itsestään ja läheisistään. Hän on oikukas, mutta hyväsydäminen. Ja hänellä on nyt suunnitelma, jonka hän on vakaasti päättänyt toteuttaa. Kukaan ei voi estää sinua. Oinas-miehelle tämä kortti merkitsee naista, jolla on hyvin merkittävä ja jopa hallitseva rooli hänen elämssään. Tämä on nainen, jota Oinas-mies arvostaa suuresti ja tämä nainen liittyy olennaisesti elokuun tapahtumiin.

Syyskuu

Kortti: Kohtuus
Mikäli elämässäsi on ollut myrskyjä, syyskuussa koet olevasi henkisesti erittäin hyvässä paikassa. Kohtuus-kortti muistuttaa itsekurin tärkeydestä sekä elämän tasapainosta. Se voi joissain tapauksissa olla enne myöskin vihkiytymiselle. Toiveidesi toteutuminen on jälleen mahdollista, kun vain jaksat uskoa itseesi. Kuljet nyt kultaista keskitietä, vaan kauankohan mahdat siellä viihtyä?

Lokakuu

Kortti: Vaunut
Kukkauden avainsana on voitto. Nyt on aika suurille saavutuksille ja muutokselle joka vie kohti parempaa. Sinulla on tässä kuussa kova tarve hallita tunteitasi. Itsetuntosi ei ole koskaan ollut yhtä hyvä. Sinulla on kuitenkin jokin heikko kohta, jonka vielä piilotat haarniskasi alle. Se ei välttämättä ole kovin viisasta juuri nyt. Tämä kortti osoittaa, että saavutat tässä kuussa jotain suurta, mutta samalla se myöskin varoittaa sinua ylpistymästä.

Marraskuu

Kortti: Miekkojen 5
Tässä kuussa sinulle valkenee jokin epämiellyttävä totuus. Olet sodassa joko itseäsi tai jotain toista vastaan. Toimintasi on kyseenalaista, mutta koet, että sinulla on oikeus siihen. Jokin ei mennyt suunnitelmiesi mukaan ja nyt purat pahaa oloasi muihin. Kielteiset tunteet ovat vallassa tässä kuussa ja negatiivinen toimintasi vain ruokkii niitä lisää. Älä lisää enää yhtään vettä pahan olosi myllyyn. Olet etsinyt onnea väärästä paikasta, ja ainoa mikä voi helpottaa tilannetta on muuttaa suuntaa.

Joulukuu

Lanttien 10
Ilmeisesti sinä oivalsit olla lisäämättä vettä negtiivisten asioiden myllyyn, sillä Joulukuussa mieliala on jo huipussaan. Olet silminnähden onnellinen saadessasi olla rakkaidesi ympäröimänä. Marraskuun takaiskusta huolimatta koet, että vuosi oli hyvä. Lanttien 10 edustaa onnea ja vaurautta. Sinulla on siis sekä rakkautta että rahaa. Jos osaat katsoa elämääsi oikealla tavalla, näet, että juuri nyt sinulla on kaikki mistä olet koskaan haaveillut.


Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:

Oinas ja yhteensopivat tähtimerkit 
Oinas 21.3. - 20.4. 
Paras puolesi horoskooppimerkkisi perusteella 
Potentiaalisimmat vaimot horoskooppimerkin perusteella 


Petra

12. joulukuuta 2019

Kalat 20.2. - 20.3.


Kun tullaan Kalojen kohdalle, tullaan samalla myös niin ikään astrologisen eläinradan finaaliin. Herkkä ja luova Kalat on viimeinen tähtimerkki ja tässä postauksessa tutustutaan Kaloihin perinpohjin käyden läpi kaiken aina luonteesta ja rakkauselämästä työhön ja elämäntyyliin.

Kalat-faktoja

Elementti: Vesi
Hallitseva planeetta: Neptunus
Hallitsee kehossa: Jalkoja
Onnenpäivä: Sunnuntai
Onnennumerot: 3, 12, 21, 30, 39
Onnenvärit: Merensininen, vaaleanpunainen, violetti
Onnenkivi: Safiiri
Metalli: Palladium
Puu: Viikunapuu
Kukka: Freesia
Vastakkainen tähtimerkki: Neitsyt
Toteemieläin: Delfiini

Luonne

Hyväntahtoinen ja lempeä Kalat on ihminen, josta on vaikea olla pitämättä. Kalat ovat astrologisen eläinradan taivaanrannanmaalareita, jotka jaksavat uskoa onnellisiin loppuihin tilanteessa kuin tilanteessa. Tunteellisena sieluna Kalat on herkkä kaikille ympärillään vallitseville energioille ja muutoksille.

Kalat ovat tunteellisia ja herkkiä, jopa hieman arkoja ja nämä piirteet tekevät heistä myös alttiita erilaisille ulkopuolisille vaikutteille. Kalat eivät tee mielellään isoja päätöksiä ja sen vuoksi muiden on helppo ohjailla häntä. Järjestelmällisyyden puuttuminen ei kuitenkaan tarkoita, että Kalat olisivat tyhmiä. Heillä on omat tapansa luovia elämässä eteenpäin ja optimistisuutensa ansiosta he selviävät useimmista tilanteista.

Myötätuntoinen Kalat auttaa muita mielellään. Hän on epäitsekäs ihminen, joka asettaa aina muiden tarpeet omiensa edelle. Tämän piirteen vuoksi monet valitettavasti käyttävät Kalojen kiltteyttä ja hyväuskoisuutta hyväkseen. Kalojen olisikin hyvä opetella hieman itsekkyyttä. Myös sellainen sana kuin ei, heidän olisi hyvä ottaa tietynlaisissa tilanteissa vakituiseen käyttöön.

Kaloille on myös hyvin tyypillistä olla esimerkiksi erittäin uskovaisia, jyrkästi jonkin poliittisen asian edustajia tai vaikkapa erittäin isänmaallisia. Jotkut Kalat ovat myös erittäin taikauskoisia. Sen lisäksi on olemassa hyvin lepsuja ja suvaitsevaisia Kaloja, jotka eivät niinkään välitä politiikkaan tai muuhun sellaiseen osallistumisesta.

Alitajunta on yksi Kalojen merkin avainsanoista, sillä Kaloilla on suorastaan uskomaton kyky aistia erilaisia energioita ja tapahtumia alitajuntansa avulla. Voisi jopa sanoa, että Kaloilla on yliluonnollisia kykyjä.

Kalat eivät ole kovinkaan kunnianhimoisia ihmisiä, he viihtyvät pikemminkin tukijoukoissa kannustamassa. Silloin kun Kaloilla menee huonosti, he ovat taipuvaisia sortumaan erilaisiin addiktioihin.

Huonot puolet

Kaloilla on ikävä tapa alkaa paeta ympärillä vallitsevaa todellisuutta silloin, kun asiat eivät menneetkään niin kuin elokuvissa. Myös Kalojen epämääräisyys ja lepsuilu on aika ajoin mielttömän raivostuttavaa kanssaihmisille.

Herkkäuskoinen ja ajoittain sinisilmäisyyteen taipuva Kalat on myös helposti muiden vietävissä. Kalojen tulisikin yksinkertaisesti vain opetella olemaan napakoita tietynlaisissa tilanteissa.

Hallitseva planeetta, Neptunus

Kalojen merkkiä hallitseva Neptunus edustaa ihmisen tarvetta tulla yhä tietoisemmaksi omasta henkisyydestään. Kalat elävätkin suurimman osan ajasta omassa henkisessä maailmassaan etsimässä vastauksia elämän perimmäisiin kysymyksiin. Neptunukselta Kalat on saanut intuitiivisuutensa ja kykynsä aistia pienimpiäkin asioita alitajunnassaan. Kalojen ei ole aina helppoa elää herkkyytensä kanssa ja tämän vuoksi heillä onkin tapana pakoilla todellisuutta aina aika ajoin.

Terveys

Vastaanottavaisuus on yksi Kalojen parhaista piirteistä, mutta se myös altistaa heidät erilaisiin vilustumistauteihin. Kalat hallitsee kehossa jalkoja, ja jalkoihin liittyy usein Kalojen kaikenlaiset epämääräiset kivut ja kolotuksetkin. Kalat ovat herkkinä ja vaikutuksille alttiina ihmisinä taipuvaisia myös masennukseen silloin, kun he ajautuvat oikein syviin vesiin.

Työ ja harrastukset

Kalat on hyvä kuuntelija ja sen lisäksi he saavat suurta iloa muiden auttamisesta. Terapeutti ja psykologi ovatkin Kaloille melko tyypillisiä ammatteja. Kalat ovat kuitenkin kovia myös vähättelemään itseään ja kykyjään, joten usein he tarvitsevat paljon kannustusta läheisiltään. Toisaalta Kalat viihtyy myös kotona ja rakastaa lapsia joten varsinkin naispuolinen Kalat voi hyvin valita elämän kotiäitinä.

Kun Kalat keskittyy kehittämään itsekuriaan ja opettelee uskomaan itseensä, edes taivas ei ole rajana sille kaikelle, mitä hän voi luovuudellaan ja kekseliäisyydellään saavuttaa. Yleensä Kalat ovat hyvin taiteellisia ja voivat menestyä pöyristyttävän hyvin vaikkapa kuvataiteilijoina, kirjailijoina tai muusikkoina. Teatraalinenkin Kalat on, joten ura voi aueta myöskin näyttelijänä.

Muita tyypillisiä Kalojen ammatteja ovat: sairaanhoitaja, lääkäri, mielenterveyshoitaja, psykoterapeutti, eläinlääkäri, kuvataideopettaja ja lastenohjaaja.

Kalojen harrastukset ovat yleensä jotain hyvin luovaa. Jos Kalat on valinnut itselleen jonkin käytännönläheisen ammatin, hänellä on oltava jokin harrastus, johon purkaa luovuuttaan. Monesti Kalat harrastavat myös hyväntekeväisyyttä ja ovat mukana erilaisissa järjestöissä.

Elämäntyyli

Kalat elää hyvin suurelta osin tunteiden hallitsemaa elämää. Kulloinenkin tunne viitoittaa Kalojen elämää tietyissä tilanteissa eivätkä Kalat osaa aina hallita tunteitaan, mikä yleensä aiheuttaa heille harmia jälkeenpäin. Kalat eivät myöskään ole mitenkään järjestelmällisiä tai kurinalaisia joten heillä usein on myös rahan ja ajankäyttöön liittyviä ongelmia.

Muiden ihmisten on usein hyvin hankala ymmärtää Kaloja, sillä he elävät suurimman osan ajasta omassa haavemaailmassaan. Kalat tarvitseekin rinnalleen jonkun, joka pitää hänen jalkansa maantasalla silloin kun hänen päänsä leijuu pilvissä.

Kalat katkeroituu helposti, mikäli hänen haaveensa eivät toteudukaan ja katkera Kalat voi kyteä elämän syvissä vesissä jopa vuosia. Kalojen tuleekin ymmärtää, että haaveiden eteen on annettava tietynlainen panos, joitakin asioita on uhrattava ja töitä täytyy tehdä sinnikkäästi ja määrätietoisesti. Tämän oivallettuaan Kaloilla on rajattomasti mahdollisuuksia.

Monilla Kaloilla on elämässään jokin uskontoon tai maailmankatsomukseen liittyvä uskomus, joka viitoittaa heidän elämäänsä ja näkyy heidän valinnoissaan. Monet Kalat ovat myöskin taikauskoisia ja usein Kaloilla saattaa olla esimerkiksi ennustajan kykyjä, jotka sekä hämmästyttävät että pelottavat heidän läheisiään. Yliluonnolliset asiat ja kokemukset kuuluvat myös Kalojen elämään ja jollain jännällä tavalla hän saa niistä energiaa. Se on hänen oma juttunsa ja se on yksi niistä asioista, joka tekee hänestä erityisen ja ainutlaatuisen.

Tyyli ja ulkomuoto

Kalat ovat usein lyhyitä ja hoikkia, varsinkin naispuolinen Kalat on usein hyvin pieni ja hentoinen. Herkuttelulle altis Kalat on kuitenkin ajanmittaan altis myös ylipainolle. Kalojen kasvot ovat pyöreät ja heidän alaspäin kaareutuvat. Kalat on helppo tunnistaa myös haaveilevasta katseesta. Yleensä Kalojen kulloinenkin mielentila ja tunne näkyy heidän katseessaan.

Kalojen merkki hallitsee kehossa jalkoja joten usein monet naispuoliset Kalat ovat varsinaisia kenkäfriikkejä. Kalat voivat yhtä hyvin olla hentoihin pastellisävyihin pukeutuvia keijukaisia kuin rock-henkisiä femme fataleja. Kumpikin tyyli sopii heille ällistyttävän hyvin.

Miespuolinen Kalat puolestaan on usein tyyliltään nörttimäinen tai sitten aivan päinvastainen; eli tyylikäs hurmurimainen sydäntensärkijä.

Ihmissuhteet

Kalat on ystävänä antelias ja uskollinen. Usein hän on sitä ihmistyyppiä, joka haluaa olla kaikille mieliksi. Kalat on myös taipuvainen liikaan kiltteyteen, mikä voi saada epäaidot ystävät käyttämään heitä hyväkseen. Kaloja ohjaa herkät vaistot ja syvä tarve ymmärtää muita, joten usein he ovat liian kilttejä tuomitakseen ihmisiä vaikka he olisivat aiheuttaneet hänelle miten kamalia asioita hyvänsä. Kalat voivat olla joko äärettömän epäluuloisia ihmisten suhteen tai sitten aivan liian hyväuskoisia. Tämä usein riippuu heidän omasta elämänkokemuksestaan.

Kalojen herkkä luonne rajoittaa aina jonkin verran heidän seuraelämäänsä. Jotkut Kalat voivat olla viileän tunteettomia valinnoissaan ja toiset taas hallitsevat tunne-elämänsä ja osaavat antaa ja vastaanottaa rakkautta.

Kalat on erittäin hellyydenkipeää sorttia. He kaipaavat koko ajan huomiota joltakin ja usein Kalat, joka on täysin tyytyväinen parisuhdetilanteeseensa onkin tämän asian osalta kaikkein tasapainoisin. Kaloilla on myös oltava joku, jolle osoittaa loputonta rakkaudenvirtaansa ja jota hemmotella, ja ellei hänellä ole kumppania, purkaa hellät tunteensa esimerkiksi kummilapsiinsa, ystäviinsä tai keneen tahansa ketä heillä on mahdollisuus hoivata. Mikäli Kalat ei saa huomiota keneltäkään, hän sortuu helposti lyhytkestoisiin säätöihin ja yhdenillanjuttuihin.

Rakkaus ja perhe

Tyypillisesti Kalat haaveilee siitä vuosisadan rakkaustarinasta ja isosta perheestä taloineen ja lemmikkeineen. Kalat on hyvin syvästi tunteva ihminen, mutta hän on rakkauden suhteen myös varovainen, varsinkin jos häntä on aikaisemmin satutettu. Rakastuessaan Kalat uppoutuu täysin vaaleanpunaisten sydänten täyttämään maailmaan eikä näe mitään muuta kuin kumppaninsa. Rakkaus on Kaloille kuin ilma jota hengittää.

Avioliitto ja perhe on yleensä aina Kalojen määränpää heidän sitoutuessaan vakituiseen parisuhteeseen. Kalat rakastuu todenteolla vain kerran pari elämässään ja kun Kala on kerran rakastunut johonkin ihmiseen, tällä ihmisellä tulee aina olemaan erityinen paikka heidän sydämessään. Kumppanina Kalat on hyvin välittävä ja hän rakastaa hemmotella kultaansa romanttisilla yllätyksillä ja niitä hän odottaa saavansa myös itse.

Kalat ei ole järin hyvä talouden hallinnassa ja hän tarvitseekin kumppanikseen jonkun, joka osaa hoitaa parisuhteen tämän puolen. Kun Kaloilla on kumppaninaan joku määrätietoinen ja realistinen ihminen, kaikki edellytykset vuosisadan rakkaustarinaan ovat olemassa.

Avioliittoon astuttuaan Kalat on onnensa kukkuloilla ja hän tulee tekemään kaikkensa, jotta hänen rakkaansa olisi onnellinen elämänsä loppuunasti. Kumppanin olisi hyvä myös huomioida Kaloja ja saada heidät rentoutumaan, mikäli mielivät tämän ihanuuden jatkuvan pidempään. Kun Kalat tuntee tulleensa hyväksikäytetyksi, hänen luottamustaan ei saa enää takaisin. Joskus Kalat taas antaa anteeksi aivan liian helposti. Kumppanilta vaaditaankin paljon kärsivälisyyttä ja ymmärrystä Kalojen kanssa.

Kalat on ehdottomasti perhe-ihminen. Hän haluaa paljon lapsia ja kotieläimiä ja nämä saatuaan Kalat on taatusti onnellinen. Vanhempana Kalat on hyvin huolehtivainen ja hän vaistoaa lastensa tarpeet ja pelot hyvin herkästi.

Seksuaalisuus

Seksuaalisessa mielessä Kalat on yksi kaikkein herkimmistä ja vetovoimaisimmista ihmisistä, sillä he tavallaan hohkaavat seksuaalista ja eroottista energiaa ympärilleen. Se on tietenkin hyvin kiehtovaa, mutta harvemmin kestää kovin pitkään arjen haasteiden tullessa vastaan. Kaloille tuottaa erittäin suurta mielihyvää voida irrottautua kaikesta ympäröivästä rakastelemalla itselle erityisen ihmisen kanssa.

Loukattu Kalat on makuuhuoneessa kylmä ja haluton. Kalojen kanssa täytyy muistaa, että heitä ei voi rakastaa ja omistaa samaan aikaan. Kalat kavahtavat myöskin sellaisia ihmisiä, jotka kangistuvat kaavoihin makuuhuoneessa. Mielikuvituksettomuus on kaikkein varmin tapa karkottaa Kalat matkoihinsa.

Kalat ovat samaan aikaan sekä seksuaalisia että hengellisiä eivätkä he voi rakastella ihmistä, jota kohtaan eivät tunne mitään.

Erot miehissä ja naisissa

Miehellä riittää haastetta jouduttuaan Kalat-naisen verkkoon. Tämä nainen tulee nimittäin ennemmin tai myöhemmin vertaamaan miestä isäänsä kaikin mahdollisin tavoin. Oli hänen isänsä sitten täysin kelvoton miehenä tai varsinainen supersankari, Kalat-naisella on mielessään peilinkirkas kuva siitä, millainen on hänelle täydellinen kumppani.

Kalat-miehellä on tarve jättää jälkeensä jotain suurta ja mahtavaa. Vaikka hän usein vaikuttaa hyvin sosiaaliselta tyypiltä, on hänessä oikeastaan hieman erakon vikaa. Kalat-miehen täytyy tavalla tai toisella saada ilmaista itseään luovuutensa kautta ja ellei hän saa tähän mahdollisuutta, hän tulee hulluksi, ennemmin tai myöhemmin.

Yhteensopivia tähtimerkkejä

Härällä, Ravulla ja Skorpionilla on Kalojen kanssa selittämätön, alkukantainen yhteys. Nämä tähtimerkit ovat tarpeeksi samanlaisia ja riittävän erilaisia Kalojen kanssa. Yhteinen sävel löytyy helposti myös realistisen mutta pohjimmiltaan syvällisen Kauriin kanssa. Neitsyt on Kalojen vastakkaisena tähtimerkkinä hänen täydellinen vastakohtansa ja tämän tähtimerkin kanssa kaikki on joko aivan täydellistä tai sitten totaalinen fiasko.

Kuuluisia Kaloja

Albert Einstein, George Washington, Jessica Biel, Rihanna, Elizabeth Taylor, Bruce Willis, Jon Bon Jovi, Daniel Craig, Adam Levine, Sharon Stone, Dakota Fanning, Ellen Page, Aaron Eckhart, Liza Minelli, Justin Bieber, Fred Rogers, Oscar Isaac, Kurt Cobain, Alan Rickman, Terrence Howard, Jensen Ackles, Rob Lowe, Chuck Norris, will.i.am, Chris Martin, Robin Thicke, Kesha, Sophie Turner, Emily Blunt, Eva Mendes, Lauren Graham, Lily Collins, Carrie Underwood, Laura Prepon, Eva Longoria, Jennifer Love Hewitt, Camila Cabello, Emily Osment, Kaya Scodelario, Ashley Greene, Leena Lehtolainen, Antti Tuisku, Olli Lindholm, Antti Virmavirta, Pirkko Määttä, Markus Selin

Katso myös

Kalojen vuosi 2019
Kalat ja yhteensopivat tähtimerkit 

8. joulukuuta 2019

Vesimies 20.1.-19.2.


Luonnehoroskoopeissa ollaan tultu astrologisen eläinradan itsenäiseen omantienkulkijaan, Vesimieheen. Tässä postauksessa tutustutaan Vesimieheen perinpohjin käyden läpi kaiken aina luonteesta ja rakkauselämästä työhön ja elämäntyyliin.

Vesimies-faktoja

Elementti: Ilma
Hallitseva planeetta: Uranus
Hallitsee kehossa: Nilkkoja ja luustoa
Onnenpäivä: Keskiviikko
Onnennumerot: 2, 7, 11, 13, 26
Onnenväri: Turkoosi
Onnenkivi: Opaali
Metalli: Uraani
Puu: Appelsiinipuu
Kukka: Orkidea
Vastakkainen tähtimerkki: Leijona
Toteemieläin: Kotka

Luonne

Innokas, oivalluksia täynnä oleva Vesimies elää täyttä elämää murehtimatta mitä muut hänestä mahtavat ajatella. Hän kulkee omia polkujaan ja on valmis kulkemaan pitkänkin matkan löytääkseen itsestään juuri sen ihmisen, joka hänen kuuluu olla. Vesimiehiä pidetään usein enemmän tai vähemmän omituisina johtuen heidän persoonallisesta, omalaatuisesta luonteestaan. Vesimiestä se tosin ei haittaa, hän ottaa sen oikeastaan enemmän kohteliaisuutena kuin loukkauksena. Vesimiehen tavoite on erottua massasta, hän ei tahdo olla kuin kaikki muut vaan luoda jotain omaa ja edustaa erilaisuuttaa.

Vesimies on yksi epäitsekkäimmistä tähtimerkeistä, hän on hyvin ajattelevainen rakkaitaan kohtaan ja kuuntelee ystäviensä murheita mielellään yrittäen auttaa heitä löytämään ratkaisun ongelmiinsa.

Yksi tärkeimmistä asioista Vesimiehen elämässä on olla itsenäinen ja riippumaton kenestäkään. Hän saa kylmiä väreitä ajatuksesta, että ei voisi elää ilman jotain toista ihmistä. Vesimiehen luonne on myöskin jokseenkin arvaamaton. Hänen tunnetiloillaan on tapana vaihdella laidasta laitaan ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Tunteistaan huolimatta, Vesimiehen on kuitenkin hyvin vaikeaa puhua tuntemuksistaan.

Vesimies on myös erittäin boheemi ja vapaamielinen, mutta itselleen henkilökohtaisesti tärkeissä asioissa hän osaa olla hyvin järkähtämätön. Vesimies ei tule koskaan luopumaan vakaumuksestaan kenenkään toisen takia. Hän kyllä ymmärtää muita ihmisiä ja osaa soveltaa oman ajatusmaailmansa heidän maailmoihinsa, mutta siitäkään huolimatta Vesimies ei horju kun kyse on hänen omasta vakaumuksestaan, oli se mikä hyvänsä.

Vesimies uskoo, että kaiken maailmassa voi muuttaa paremmaksi toimimalla oikein. Vesimies onkin täynnä kokeilunhalua ja innokkuutta, joka ajaa hänet kehittämään vanhoillisiksi kuluneita perinteitä ja käsityksiä. Vesimies ajaa omaa ideologiaansa tismalleen niin kauan kuin on saavuttanut lopputuloksen, johon voi olla tyytyväinen. Vesimies ei myöskään anna kenenkään tulla tielleen. Kenenkään kritiikki, eriävä mielipide tai näkökulma ei voi estää Vesimiestä kehittämästä maailmaa siihen suuntaan johon hän on sitä viemässä.

Vesimiehet ovat itse hyvin uteliaita, mutta inhoavat joutua itse kuulustelupenkkiin. Muiden tahtoon alistuminen on Vesimiehelle vaikeaa, sillä hän haluaa olla itse ohjaksissa. Tämä piirre tekee heistä sekä itsenäisiä että kapinallisia. Vesimiehen tehtävä maailmassa onkin muuttaa jämähtäneitä käsityksiä ja viedä maailmaa parempaan suuntaan. Kun puhutaan paremmasta huomisesta, Vesimies ei koskaan luovu toivosta.

Huonot puolet

Vesimies kokee tunteet hyvin voimakkaasti, mutta ei näytä niitä kenellekään, tämä voi antaa hänestä hieman tunteettoman vaikutelman. Vesimies on toimissaan hyvin arvaamaton, koskaan ei voi olla täysin varma, mikä hänen reaktionsa kuhunkin asiaan on ja mitä hän keksii seuraavaksi.

Vesimiehen tunnetilat ailahtelevat laidasta laitaan niin nopeassa tahdissa, että hänen on itsekään vaikea pysyä kyydissä. Lisäksi Vesimiehet tuppaavat unohtamaan kaiken muun silloin kun he innostuvat jostain uudesta.

Vesimies on myös hyvin jääräpäinen siinä mielessä, että he eivät suostu näkemään muita kuin omat näkökulmansa ja usein ajaessaan omaa ideologiaansa Vesimies myös sortuu ajattelemaan, että hänen näkemyksensä ovat ainoita oikeita.

Hallitseva planeetta, Uranus

Vesimiehen planeetta, Uranus on yhteydessä ihmisen tietoisuuteen. Se edustaa ihmisen syvää yhteyttä omaan tietoisuuteensa ja minuuteensa. Vesimiehet ovat aina enemmän tai vähemmän omassa maailmassaan, sillä he eivät kykene irrottautumaan tähtimerkilleen tyypillisestä alitajuisesta ymmärryksestä kaikkea heitä ympäröivää kohtaan. Tehtyään jonkin suuren oivalluksen Vesimies ei pysty sivuuttamaan sitä vaan ajaa terhakkaasti omaa asiaansa ja ideologiaansa. Vesimies tuntee myöskin sisimmässään pakottavan tarpeen kehittää maailmaa paremmaksi ja näin ollen hän ei  itselleen asettamiensa sääntöjen mukaan voi jäädä kiitollisuuden velkaan kenellekään vaan hänen on hoidettava itse loppuun asti se minkä on aloittanut.

Terveys

Hallitseva planeetta Uranus on Vesimiehelle sekä siunaus että kirous siinä mielessä, että se myöskin altistaa hänet jokseenkin vaikeasti määriteltäville hermostoperäisille sairauksille sekä stressille. Fyysiset sairaudet puolestaan ovat yhteydessä verenkiertoon; Vesimiehellä on kylmä lähes aina.

Hajamielinen Vesimies ei myöskään kiinnitä paljoakaan huomiota ruokavalioonsa. Toisin sanoen, hän syö silloin kun muistaa.

Työ ja harrastukset

Aktiivinen Vesimies ei tahdo itselleen sitä helpointa perus konttorihommaa kello yhdeksästä viiteen. Vesimiehet ovat hyvin älykkäitä ja he kykenevät prosessoimaan paljonkin erilaista tietoa lyhyessä ajassa, ja tästä syystä heille sopiikin esimerkiksi tutkijan, professorin tai tuotekehittäjän työ.

Vesimies voi menestyä myös kirjailijana tai taidemaalarina sillä he ovat hyviä ilmaisemaan vääryyksiä sellaisia kohdatessaan ja heidän tehtävänsä maailmassa on kehittää ja avartaa vanhoja näkemyksiä ja tapoja.

Ihmisen käyttäytyminen sekä erilaiset tavat ja uskomukset kiehtovat Vesimiestä suuresti, ja näin ollen hänestä voi tulla myös psykologi, uskontotieteilijä tai kulttuurituottaja.

Vesimies on usein mukana myös jonkinlaisessa vapaaehtoistoiminnassa muiden ihmisten tai koko maapallon hyväksi. Vapaaehtoistoiminta voi hyvinkin riittää Vesimiehelle pelkkänä harrastuksena, mutta monet Vesimiehet innostuvat siitä niin paljon että tekevät siitä työnsä. Harrastuksissaan Vesimies suosii aina jotain sellaista, mitä kovin moni hänen lähipiirissään ei harrasta, sillä hän tahtoo erottua joukosta.

Elämäntyyli

Elämäntyyliltään Vesimies on boheemi ja avarakatseinen omantienkulkija. Hän toteuttaa omaa visiotaan siellä, missä ikinä kulkeekin. Ulospäin Vesimies vaikuttaa yleensä hyvin tyyneltä ja rauhalliselta, mutta sisällä tuulee erilaisten ideoiden ja visioiden sinkoillessa sinne tänne johdattaen häntä seuraavaan määränpäähän elämässään.

Vesimies on hyvin tulevaisuus-keskeinen ja hän suuntaa jokaisessa tekemässään asiassa tulevaan. Vesimiehen tehtävä maailmassa onkin aukoa uusia uria ja kehittää maailmaa eteenpäin. Vesimies on paikalla aina silloin, kun jotain uutta on kehitteillä. Useat Vesimiehet ovatkin aikaansa edellä, sen vuoksi ihmisten voi olla hankala ymmärtää heitä. Vesimies ei halua tehdä mitään samalla tavalla kuin joku toinen on jo tehnyt, vaan hän luo mieluusti jotain uutta ja ennennäkemätöntä.

Vesimies on myös hyvin avarakatseinen ja hänellä saattaakin olla ystäviä eri kulttuureista, joskus Vesimies valitsee myös kumppanin, joka on jotain toista kansalaisuutta.

Tyyli ja ulkomuoto

Kuten arvata saattaa, Vesimies haluaa erottua myös pukeutumisellaan. Vesimies pitää usein hyvää huolta kunnostaan ja on siksi hoikka.  Vesimiehellä on uteliaat, pyöreät silmät, joissa on usein hyvin analysoiva katse. Kiihtyessään Vesimies käyttää paljon elekieltä ja saattaa vaikuttaa siltä, kuin hänen kehonsa läpi kulkisi jonkinlainen sähkövirta.

Vesimies karttaa pukeutumisessa kalliita merkkivaatteita, sillä hän ei oikein ymmärrä, mitä ihmeellistä niissä on. Vesimiehen vaatetuksessa näkyykin usein jokin hänelle tärkeä aate, kuten vegaanisuus, luonnonmukaisuus tai kierrätys. Nahkarotsi kuuluu monen Vesimiehen vakivaatteisiin. Se antaa heille katu-uskottavuutta ja edustaa heidän kapinallisuuttaan. Joskus Vesimiehen pukeutumistyyli on niin edellä aikaansa, että ihmiset pitävät sitä jopa omituisena.

Ihmissuhteet

Itsenäisyydestään huolimatta Vesimiehet ovat hyvin seurallisia ja nauttivat älykkäistä keskusteluista rennossa seurassa. Vesimies kunnioittaa aina muiden ihmisten yksilöllisyyttä ja kannustaa ystäviäänkin olemaan rohkeasti erilaisia. Vesimiehen voi myös  helposti bongata jonkin yhdistyksen järjestämästä tapahtumasta ajamassa heille itselleen tärkeää asiaa.

Vesimies pyrkii pitämään säännöllisesti yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin. Mitkään turhat kissanristiäiset Vesimiestä eivät kuitenkaan jaksa kiinnostaa. Keskustelun on oltava älykästä ja mieltä avartavaa ja siinä täytyy olla jokin idea. Vesimies inhoaa turhaa lörpöttelyä ja juoruilua sydämensä kyllyydestä.

Jos onnistut olemaan niin onnekas, että saat Vesimiehen ystäväksesi, hän tulee pysymään sellaisena aina. Vesimies ei koskaan jätä ystäviään ja he ovat rakkailleen hyvin lojaaleja. Vesimiehen ehdoton vahvuus ystävänä on puolueettomuus. Hän osaa esittää näkökulmansa niin asiallisesti ja ystävällisesti, ettei se loukkaa ketään. Jos ystävillä on riitaa keskenään, Vesimies on mieluusti täysin puolueeton. Ongelmatilanteissa Vesimies pyrkii aina löytämään sellaisen ratkaisun, joka miellyttää kaikkia osapuolia. Vesimies on myös loistava ja erittäin inspiroiva keskustelukumppani.

Rakkaus ja perhe

Useat Vesimiehet vannovat itselleen henkilökohtaisen valan pysyä aina ja ikuisesti vapaana ja itsenäisenä. Sen vuoksi Vesimiehet harvoin astelevat avioliiton satamaan, mutta seurustelukumppaneina he ovat vertaansa vailla.

Vesimiehellä on tavallista suurempi menettämisen pelko ja sen vuoksi hän ei voi sallia itsensä vakiintua ennen kuin voi olla täysin varma suhteen toimivuudesta. Vesimiehelle on hyvin tärkeää, että häntä pidetään itsenäisenä ja sen vuoksi hänen on vaikea itsekään sulattaa sitä, miten paljon kaipaa ymmärrystä ja hyväksyntää kumppaniltaan. Mutta jos kumppani kuitenkin pyyteettömästi tukee ja ymmärtää Vesimiestä, hän on askeleen lähempänä päästä tämän erityislaatuisen rakastajan sydämeen.

Vesimiehen suhde läheisyyteen ja rakkauteen on hieman ristiriitainen. Toisinaan hän kaipaa suuria hellyydenosoituksia ja samaan aikaan hän pelkää menettävänsä itsenäisyytensä ja vapautensa, jos antaa itsensä rakastua.

Vesimiehessä on sähköistä vetovoimaa ja hän ihastuu helposti ihmisiin jotka ovat rohkeasti erilaisia. Vesimies nauttii älykkäästä ja leikkisästä flirttailusta. Ihastuneena Vesimies esittää usein vaikeasti tavoiteltavaa, ja juuri kun ihastuksen kohde on luovuttamassa, iskee Vesimies korttinsa pöytään ja hurmaa ihastuksensa totaalisesti.

Parisuhteessa Vesimies on kuitenkin jokseenkin pidättyväinen sillä hänen on vaikea ilmaista tunteitaan. Vesimiehen tulisikin opetella puhumaan tunteistaan ja ymmärtää, etteivät tunteet tee hänestä heikkoa, niin kuin hän itse kuvittelee. Pidättyväisen pinnan alla kytee villi, viileä intohimo, joka odottaa vapauteen pääsyä. Juuri tämä tekee Vesimiehestä niin magneettisen.

Rakkauden saralla Vesimiestä on miltei mahdoton miellyttää sillä hänestä kaikkea, myös parisuhdetta voi aina kehittää paremmaksi, ja tätä mieltä hän on myös kumppanistaan. Vesimiehen kanssa on oltava rehellinen itselleen, jos hänet aikoo pitää rinnallaan. Vesimies ei  myöskään koskaan toimi suoraviivaisesti, eli jos yrität saada hänet toimimaan tietyllä tavalla, hän toimii todennäköisesti aivan päinvastaisella tavalla.

Vesimies ei ota mitään paineita sitoutumisesta. Saadessaan riittävästi ymmärrystä ja yksityisyyttä, hän on tyytyväinen suhteessaan ja antaa kumppanilleen asioita, joista tämä ei ole osannut edes haaveilla. Vesimies etsiikin itselleen kumppania, jonka kanssa hän on samalla aaltopituudella. Ihmistä, joka on sekä ystävä että rakastaja. Löydettyään suhteen, jossa tuntee olonsa turvalliseksi ja hyväksi, Vesimies on uskollinen, mutta pienestä flirttailunnälästä hän tuskin koskaan pääsee täysin eroon.

Voitettuaan sitoutumiskammonsa ja asteltuaan viimein avioliiton onnelliseen satamaan Vesimies on uskollinen ja huolehtivainen, jokseenkin komenteleva kumppani, joka jakaa puolisonsa kanssa elämän kaikki huikeat seikkailut. Jos Vesimies hankkii lapsia, hän tahtoo lastensa kasvavan rauhassa omaksi erityiseksi persoonakseen. Perheen perustaneella Vesimiehellä tulee kuitenkin olla jokin oma juttu, jonka pariin hän voi aina silloin tällöin paeta arkea.

Seksuaalisuus

Vesimies on yksi seksuaalisimmista merkeistä astrologisella eläinradalla. Vaaditaan kuitenkin paljon luottamusta toista kohtaan, että Vesimies päästää sisällään asuvan villipedon vapaaksi. Vesimies on hyvin tietoinen omasta erilaisuudestaan, ja seksin suhteen tämä tietoisuus rajoittaa häntä jonkin verran varsinkin uuden kumppanin kanssa. Kumppaniinsa täysin luottava Vesimies on makuuhuoneessa hyvin kokeilunhaluista ja leikkisää seuraa, johon on vaikea kyllästyä. Kaikenlaiset torjumiset ja kieltäytymiset Vesimies ottaa henkilökohtaisena epäluottamuksen osoituksena ja sellaisen jälkeen on turha enää edes haaveilla lemmenleikeistä hänen kanssaan.

Erot miehissä ja naisissa

Vesimies-naisella voi kestää pitkän aikaa ennen kuin hän löytää sisältään sen ihmisen joka haluaa olla. Tämä nainen on vahva ja itsenäinen eikä hän anna kenenkään komennella itseään. Hän on nainen joka elää järjen eikä tunteiden viitoittamaa elämää ja tämä voi antaa hänestä joskus kylmähkön vaikutelman. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan siitä, ettei naispuolinen Vesimies halua tuhlata aikaansa asioihin, jotka kuluttavat sisäisiä voimavaroja.

Miespuolinen Vesimies eroaa täysin kaikista tapaamistasi miehistä. Hän on ymmärtäväinen idealisti joka pyrkii tekemään maailmasta ihan vähän paremman paikan. Vesimies-miehen tehtävä maailmassa on asettaa normit uusiksi ja muokata vanhanaikaisia käsityksiä.

Yhteensopivia tähtimerkkejä

Puheliaat Kaksonen, Vaaka ja Jousimies ovat tähtimerkkejä, joilla syntyy Vesimiehen kanssa luontainen side ja yhteisymmärrys. Näiden tähtimerkkien kanssa Vesimies on eniten samalla aaltopituudella. Oinaan kanssa kemiat kohtaavat ennennäkemättömällä tavalla ja vastakkaisen tähtimerkin, Leijonan kanssa sukset menevät joko kerralla ristiin tai sitten heidän välilleen syntyy voimakas, katkeamaton side.

Kuuluisia Vesimiehiä

Abraham Lincoln, Galileo Galilei, Wolfgang Amadeus Mozart, Charles Darwin, Michael Jordan, Shakira, Jennifer Aniston, James Dean, Christian Bale, Justin Timberlake, Tom Selleck, Cristiano Ronaldo, Clark Gable, Ashton Kutcer, Eljah Wood, Phil Collins, John Travolta, Taylor Lautner, Christina Ricci, Geena Davis, Alice Cooper, Sheryl Crow, Diane Lane, Heather Graham, Robbie Williams, Ronald Reagan, Paris Hilton, Tom Hiddleston, The Weekend, Harry Styles, Adam Lambert, Ed Sheeran, Matt Dillon, Dr. Dre, Bob Marley, Maluma, Daddy Yankee, Oprah Winfrey, Sasha Pieterse, Emma Roberts, Denise Richards, Monacon Prinsessa Charlene, Mischa Barton, Ellen DeGeneres, Alicia Keys, Anna Puu, Esko Kovero, Tytti Parras, Anna Abreu, Kirsi Salo, Anita Hirvonen, Antti Kaikkonen, Soile Isokoski

Katso myös

Vesimiehen vuosi 2019
Vesimies ja yhteensopivat tähtimerkit 

Nousumerkki Kaksosissa