Toiseksi viimeinen yhteensopivuuspostaus on täällä ja ainakin tilastojen mukaan te olette pitäneet tästä sarjasta. Tänään keskitymme kenties koko eläinradan erilaisimman omantienkulkijan, Vesimiehen sosiaaliseen elämään, ja siinä riittääkin tutkittavaa!
Vesimies, olen antanut jokaiselle tähtimerkille arvosanan asteikolla 1-10, joka kertoo, kuinka hyvin kyseinen tähtimerkki sopii yhteen kanssasi. Lisäksi olen listannut suhteen hyviä ja huonoja puolia.
Vesimies ja Kaksonen - 10 pistettä
Sinua ymmärtämään tarvitaan joku, joka on avarakatseinen, joku, joka ei pienestä hätkähdä ja joku, joka jakaa kanssasi samanlaisen ajatusmaailman. Kaksonen on juuri tällainen. Hän arvostaa erilaisuuttasi eikä yritä mahduttaa sinua minkäänlaiseen tylsään muottiin, sillä hän ei itsekään mahdu sellaiseen. Jos olette ystäviä, olette erottamattomia kuin sisarukset. Jos olette pariskunta, jaatte kemian ja yhteisymmärryksen, josta monet vain haaveilevat.
Teidän unelmanne eivät ole perinteisimmästä päästä, niin kuin monella suomalaisella. Punainen tupa ja perunamaa lapsineen ja koirineen kuulostaa toki idylliseltä, mutta se ei ole aivan sitä mitä te haette.
Elämästä on nautittava ennen kuin asettuu aloilleen. Sen vuoksi te matkustelette paljon, ja saattaa kulua kauankin aikaa, ennen kuin olette valmiita esimerkiksi muuttamaan yhteen. Olette itsenäisiä ja toisistanne riippumattomia. Teille on suunnaton rikkaus olla yhtä aikaa parisuhteessa ja silti elää vapaasti haluamallaan tavalla. Kaksonen antaa sinun ohjata venettä silloin, kun on aika tehdä yhteisiä päätöksiä. Niin kauan, kun et sekaannu hänen yksityisasioihinsa, niin kaikki on hyvin. Kaksonen on myös teistä kahdesta joustavampi, kun taas sinä et hevillä luovu kannastasi.
Teillä on paljon sekä yhteisiä että omia ystäviä. Toisinaan olette töiden ja yksityisten menojen vuoksi niin kiireisiä, että yhteinen aika on kortilla. Järjestäkää kalenterista tilaa vaikkapa yhden viikonlopun ajaksi, ja lähtekää minilomalle Keski-Eurooppaan! Sen voimalla jaksattekin molemmat taas pitkään.
Ennen kuin tapasitte toisenne, ette osanneet haaveillakaan sellaisesta maagisesta yhteenkuuluvuuden tunteesta, jota välillänne koette.
Makuuhuoneessa ette tarvitse paljoakaan päästäksenne oikeaan tunnelmaan sillä se kaikki taika vallitsee jo välillänne. Olette leikkisiä ja kokeilunhaluisia ja teidän on vaikea pitää näpit irti toisistanne.
Haasteita suhteeseenne tuo sinun taipumuksesi määräillä, Kaksonen ei voi sietää sellaista ja hän onkin jo varmasti omalta osaltaan tehnyt pelin hengen selväksi. Kaksonen taas on päättämätön ja ailahteleva, ja välillä myös vähän lapsellinen, mutta se annettakoon anteeksi. On teidän yhteenkuuluvuutenne kuitenkin sen verran selvää molemmille.
Vesimies ja Oinas - 9 pistettä
Tulisieluinen Oinas hurmaa kanssaihmissensä veikeällä huumorilla ja positiivisella asenteella. Ellei välillenne kehity vuosisadan rakkaustarinaa niin ainakin elinikäinen ystävyys on taattu. Harva pysyy vauhdikkaan Oinaan tahdissa mukana, mutta toisaalta tämä piirre yhdistää teitä molempia.
Suhteessanne ei ole tylsää hetkeä. Teissä on paljon samaa mutta myös sopivasti erilaisuutta. Et voi vastustaa Oinaan elämännälkää. Hän tahtoo kokea mahdollisimman paljon ja saada elämästä irti kaiken mahdollisen ja juuri tämä piirre sinua viehättää hänessä. Oinas on innokas ja suorastaan pursuaa uusia ideoita joten tylsää hetkeä et tule hänen kanssaan näkemään.
Te kaksi olette myös eläinradan kapinallisia, mitkään säännöt eivät teitä pidättele ettekä mahdu perinteiseen muottiin. Sinun merkkiäsi hallitsee ilmaelementti, ja Oinaan merkkiä tuli, mikä takaa välillenne alkukantaisen yhteyden. Olette molemmat sosiaalisia ja luovia, mutta oinaan merkissä painottuu enemmän yksilöllisyys kun taas sinä olet yhteisöllinen.
Seksuaalisesti vedätte toisianne puoleenne magneetin lailla. Olette molemmat villejä ja eksoottisia, joten makuuhuoneessakaan tuskin tulee tylsää.
Haastetta suhteeseenne tuo Oinaan mustasukkaisuus joka on välillä jopa sairaalloista. Hän tahtoo omistaa, ja vaikket materiaa olekaan niin hän tahtoo myös sinut kokonaan itselleen. Tämä tuntuu sinusta ärsyttävältä ja mikäli ette puhu asiasta ajoissa, se voi tukahduttaa roihuavan liekkinne. Yhteenotoilta ei tässäkään suhteessa vältytä sillä olette molemmat hallitsevia luonteita ja siten myös hyvin itsetietoisia. Oinas on tosin se jonka egolla on tapana pursuta yli.
Puhumalla avoimesti ja olemalla ennakkoluulottomia toistenne suhteen tarinastanne voi tulla kestävä. Se tulee olemaan kaiken vaivan arvoista.
Vesimies ja Vaaka - 9 pistettä
Tämä suhde on mielenkiintoinen erilaisten energioiden yhdistelmä. Diplomaattinen Vaaka edustaa ihainnoimaasi ihmisryhmää. Ystävinä olette kuin paita ja peppu, vaikka olettekin luonteiltanne aika erilaisia. Sinä kapinallinen sielu ja Vaaka rauhaa rakastava diplomaatti. Siitäkin huolimatta välillänne on alkukantainen yhteys, joka selittyy sillä, että olette molemmat ilmamerkkejä. Parisuhteessa etsitte samoja asioita. Haluatte olla rehellisiä asiassa kuin asiassa ettekä voi sietää turhaa kiukuttelua tai draamaa, vaikka jostain kumman syystä Vaaka tuntuu vetävän draamaa puoleensa kuin magneetti. Nautitte välillänne vallitsevasta maagisesta kemiasta. Toisinaan juttutuokionne venyvät pitkälle yöhön. Saatte toisistanne kumppanin, joka on älyllisesti samalla tasolla ja joka haluaa ymmärtää toista kumppania. Vaaka kaipaa suhteelta pysyvyyttä ja tasapainoa elämäänsä, mutta sinä Vesimiehenä olet vapaampi sielu. Sinua kammottaa ajatus kahlitsevasta parisuhteesta, jossa et voisi olla oma itsesi, mutta Vaa'an kanssa tämä murhe on turha. Hän ei tule koskaan vaatimaan sinulta sellaista, mitä et halua tai mikä ei tunnu hyvältä. Tervetuloa kypsään, aikuiseen parisuhteeseen.
Välisenne seksielämä on lähes taivaallinen, johon liittyy uusia aistielämyksiä sekä kokeiluja. Vaa'alle kumppanin nautinto on tärkeämpää kuin oma joten voit olla varma että sinutkin huomioidaan.
Haastetta suhteeseenne tuo ainakin Vaa'an päättämättömyys. Draamaa kammoksuvana persoonana hän myös välttelee riitatilanteita viimeiseen asti joten hänen kanssaan voi olla astetta haastavampaa puhua asiat selviksi. Sinä puolestasi kätket negatiiviset tunteesi sisällesi ja syytät niistä kaikkia muita paitsi itseäsi. Puhukaa avoimesti siitä mitä tunnette ja lakatkaa suojelemasta itseänne toisiltanne. Parisuhteessa olette kuitenkin samalla puolella. Pienistä mutkista huolimatta tällä suhteella on kaikki edellytykset onnistua, loppujen lopuksi kaikki on kiinni aidoista haluistanne ja toiveistanne.
Vesimies ja Jousimies - 8 pistettä
Jousimiehen seurassa sinusta tuntuu siltä, kuin olisit viimeinkin löytänyt kauan etsimäsi hengenheimolaisen. Ystävinä teitä ei pidättele mikään ja haluatte kokea yhdessä mahdollisimman monta hurjaa seikkailua. Parisuhteessa olette molemmat värikkäitä ja idealistisia eikä tylsät arkirutiinit määrittele elämäänne. Jokainen päivä on seikkailu, josta tulee nauttia. Ihastuit todennäköisesti Jousimiehen ennakkoluulottomaan asenteeseen asiaa kuin asiaa kohtaan. Hänen kanssaan voi puhua mistä vain, hän kertoo mielipiteensä yleensä hyvin perustellusti kuunnellen silti mitä toisellakin on sanottavanaan. Vietättekin usein tuntikausia miettien maailman menoa ja pohdiskellen erilaisia epäkohtia yhteiskunnassa ja sitä miten niihin tulisi vaikuttaa. Nautitte uusien ihmisten tapaamisesta ja tästä syystä matkustelette yhdessä hyvin boheemiin tyyliin tavaten uusia tuttavuuksia milloin mistäkin kulttuurista. Jousimies jakaa kanssasi kiinnostuksen ihmisiin ja heidän tarinoihinsa etniseen tai mihinkään muuhunkaan taustaan katsomatta. Avoimena luonteena Jousimies ei myöskään pelkää näyttää koko maailmalle suurta rakkauttaan sinua kohtaan. Sinä olet tunteiden suhteen sulkeutuneempi, mutta Jousimiehen hellyydenosoitukset merkitsevät sinulle paljon.
Makuuhuoneessa saatte kummatkin elämäänne kaipaamanne jännitystä. Jousimies on yllätyksellinen persoona myös seksuaalisesti ja keskeinen vetovoimanne onkin sanoin kuvaamatonta
Samankaltaisuutenne voi aiheuttaa suhteeseenne myös kitkaa. Sinä olet Vesimiehenä viimeiseen asti itsepäinen etkä hevillä luovu kannastasi. Jousimies on sinua joustavampi, mutta ellet koskaan tule edes vähän vastaan, hänen huumorinsa loppuu lyhyeen. Ajoittain sinua myös viiltää hyvin syvältä Jousimiehen suorapuheiset kommentit. Hän ei aina osaa sensuroida itseään.
Sinun elementtisi on ilma, ja Jousimiehen tuli, mikä kuitenkin lupaa hyvää tulevaisuudellenne. Opetelkaa kuuntelemaan toisianne ja olkaa avoimia myös negatiivisten tunteiden suhteen ollen rehellisiä niistä. Olitte sitten ystäviä tai rakastavaisia - tai molempia, teillä on kaikki mahdollisuudet onnistua!
Vesimies ja Leijona - 7 pistettä
Te kaksi olette toistenne täydelliset vastakohdat. Olette myös eläinradalla toisianne vastapäätä, mikä kuitenkin takaa välillenne alkukantaisen vetovoiman. Vastakohtaisuutenne on joko hyvästä tai pahasta, kuten aina vastakkaisilla tähtimerkeillä. Te joko sovitte toisillenne täydellisesti tai sitten revitte hiuksia toistenne päästä.
Lähestytte maailmaa ja elämää hyvin erilaisista perspektiiveistä. Leijona tahtoo aina olla keskipisteenä kaikessa, hän on hyvännäköinen, äänekäs ja saa aina ja kaikkialla huomiota osakseen, tätä piirrettä sinun on toisinaan vaikea ymmärtää, niin paljon kuin hänestä välitätkin. Toisaalta, sinä Leijonan kultana saat osasi kaikesta siitä luksuksesta, joka hänellä on tarjota ja kun olette kahden, hän on vain sinun. Hän kyllä vaatii huomiota osakseen, mutta osaa antaa sitä myös takaisin. Leijonan kanssa kuninkaallinen kohtelu on ansaittava. Hän tietää arvonsa ja paikkansa tässä maailmassa ja jo se että hän lupautuu omaksesi on iso merkki siitä, mitä sinä hänelle merkitset, sillä Leijona ei sitoudu keneen tahansa tallaajaan. Yhteinen kiinnostuksenkohteenne ovat erilaiset kulttuurit, mutta teillä on hieman erilaiset tavat nauttia niistä. Sinä suuntaat uusiin kohteisiin kulttuurin ja ihmisten vuoksi, Leijona sen vuoksi että saisi jotain luksusta elämäänsä. Leijona on rakkaitaan kohtaan suunnattoman avokätinen ja suojelee perhettään pelottomasti. Hän ihailee sinun hyvää tahtovaa luonnettasi ja välittävää asennettasi maailmaa kohtaan. Leijonan on vaikea sanoa ihailevansa jotain ihmistä sillä se altistaa hänet haavoittuvaksi. Ennen kuin saat osaksesi hunajaisia kehuja ja rakkaudentunnustuksia sinun on saatava hänet luottamaan siihen, ettet ole lähdössä minnekään hänen rinnaltaan.
Makuuhuoneessa sinua odottaa ruhtinaallisen kohtelun lisäksi mansikat kermavaahdolla sekä laadukas shamppanja. Leijonaa miellyttää sinun arvaamattomuutesi ja erilaisuutenne tuo mukavasti kipinää välillenne varsinkin makuuhuoneessa.
Erilaisuutenne on kuitenkin myös se, mikä aiheuttaa suurimman osan suhteenne ongelmista. Leijona voi kokea sinut liian kylmänä ja etäisenä ja sinun mielestäsi taas Leijonan dramaattisuus on naurettavaa. Hänen itsekeskeinen pöyhkeilynsäkään ei hirveästi sytytä. Leijonan iso ego tarvitsee myös paljon huomiota ja hyväksyntää loistaakseen ja sinua taas ei voisi vähempää kiinnostaa mitä ihmiset ajattelevat vai ajattelevatko mitään.
Tässä suhteessa riittää haastetta, mutta jos todella haluatte jakaa elämänne yhdessä, niin kyllä te siihen pystytte. Loppujen lopuksi on kuitenkin kyse vain teistä kahdesta.
Vesimies ja Vesimies - 6 pistettä
Aivan kuten kahden vastakkaisen tähtimerkin suhteessa, myös kahden saman merkin suhteessa on kaksi mahdollisuutta, se on joko taivaallinen, tai sitten on helvetti irti. Jos tästä jotain positiivista haetaan niin ainakin erotutte joukosta! Olette varsin sähköinen yhdistelmä ja silloin kun suksenne menevät risttiin, on odotettavissa oikea pyörremyrsky!
Kaipaatte elämäänne jatkuvasti jotain uutta ja erikoista ettekä millään malttaisi pysyä paikallanne. Olette myös hyvin seurallisia joten saatattekin pian suhteen alettua huomata että olette olleet enemmän kaveriporukan kanssa seikkailemassa kuin kahdestaan toistenne kanssa. Teidän suhteenne ei todellakaan mahdu siihen perinteisimpään muottiin sillä Vesimies on aina tavalla tai toisella aikaansa edellä. Olet ylpeä siitä että olet perillä teknologiasta ja kaikesta mikä on in ja mikä out.
Vesimiehenä muiden kunnioitus on sinulle luontaista ja se onkin yksi liittonne valteista. Te kunnioitatte toisianne yksilöinä ja ymmärrätte toistenne vapaudenkaipuun ettekä sen vuoksi yritä kahlita toisianne suhteeseen.
Olette seksuaalisesti hyvin villejä ja makuuhuone voi olla leikeillenne vähän turhan tavallinen paikka, mutta ainakaan suhteestanne ei puutu jännitystä!
Teillä on taipumusta ottaa etäisyyttä toisiinne kun kimpaannutte, ettekä myöskään ole järin hyviä puhumaan tunteistanne, joten siinä ainakin riittää kehitettävää. Tärkeää olisi, että varaatte aikaa toisillenne ja puhumiselle, jotta oppisitte enemmän sekä itsestänne että suhteestanne.
Seuraavaksi keskitytään hieman vaikeammin yhteensopiviin tähtimerkkeihin, jotka löytyvät maa -ja vesimerkkien edustajista. Nämä suhteet vaativat enemmän vaivannäköä, mutta eivät ole mahdottomia.
Vesimies ja Skorpioni - 5 pistettä
Kaksi määrätietoista ja kapinallista sielua on kohdannut toisensa. Rakkaudessa kaipaatte suhteelta niin erilaisia asioita, että sen eteen täytyy ehkä muutama vuosi nähdä vaivaa, mutta ystävinä ja kollegoina olette varsinainen tehopari. Sinä pursuat ideoita ja Skorpionilla on silmää sille, mitä ideaa kannattaa lähteä kehittämään pidemmälle. Ystävänä Skorpioni on korvaamaton, sillä hän on aina uskollisesti sinun puolellasi. Varo kuitenkin pettämästä hänen luottamustaan millään tavalla sillä hän ei anna anteeksi ennen kuin olet kärsinyt Karman kostosi.
Arvostat Skorpionin neuvoja erittäin paljon ja hän ihailee ennakkoluulottomuuttasi. Voisitte toisinaan sopia yhteen myös seksuaalisesti, sinun pelottomuutesi on hänestä erittäin seksikästä, mutta varo loukkaamasta hänen herkkiä tunteitaan. Tätä ei voi painottaa liikaa sillä Skorpionit eivät unohda. Koskaan.
Vesimies ja Härkä - 4 pistettä
Täytyy sanoa, että ette voisi olla erilaisempia, mutta sen te varmasti jo tiedätte. Toisaalta Härkä tuo elämääsi kaipaamaasi vakautta ja jonkinlaisen varmuuden tulevaisuudesta, mutta onko hän ehkä liian tavallinen romanttisessa mielessä sinun kaltaisellesi sekopäälle? Kun ajatellaan hyviä puolia, niin Härkä on turvallinen kumppani, jonka seurassa ehkä jopa sinä pääset ulos kuorestasi. Toisaalta sovitte kuitenkin parhaiten yhteen työpaikalla, jossa osaatte arvostaa toistenne näkemyksiä parhaiten. Härkä osaa antaa arvoa koko maailman parasta ajattelevalle sydämellesi, mutta sinä et aina pääse ihan perille hänen konservatiivisista aatteistaan. Pääasiahan kuitenkin on se, että yhteistyö sujuu, eikö niin?
Vesimies ja Rapu - 3 pistettä
Huolehtivainen Rapu herättää sinussa tunteita, joita et tiennyt sydämesi kätkevän sisälleen. Hän myös totuttaa sinut ihanaan perhe-elämään, jonka et uskonut olevan mahdollista kohdallasi. Ajatuksenjuoksusi on tosin aivan liian nopeaa rauhalliselle Ravulle. Hänen on vaikea päästä perille siitä, missä suhteessanne mennään ja toiseksi, sinua ärsyttää hänen tapansa takertua. Kaipaat ylenpalttisen paljon omaa tilaa ja läheisyydenkipeä Rapu ei tätä ymmärrä.
Ehkäpä teitä ei siis ole luotu kulkemaan yhdessä ikuisesti, mutta työpaikalla voisitte saada tästä suhteesta irti enemmän. Tai sitten hyvinä ystävinä. Rapu osaa kuunnella ja säilyttää salaisuudet, joten voit huoletta riisua haarniskasi.
Vesimies ja Neitsyt - 3 pistettä
Jos olet lukenut, millainen Neitsyt on horoskoopissa, hän saattaa kuulostaa pahimmalta painajaiseltasi, mutta oikeastaan teillä on enemmän yhteistä kuin arvaatkaan. Nipottajalta vaikuttava Neitsyt on sydämellisempi, mitä kuvittelit. Hän ihailee yhteisöllisyyttäsi ja tapaasi huomioida muut ihmiset. Hän myös pitää sinua karismaattisena ja osaa arvostaa tulevaisuuden visioitasi.
Suhteenne loistaa parhaiten työpaikalla, jossa olette mestareita ongelmanratkaisuun liittyvissä asioissa. Siitä huolimatta, että lähestytte ongelmia eri tavalla, teillä on sama päämäärä - yhteinen hyvä. Siitä on hyvä aloittaa.
Vesimies ja Kalat - 2 pistettä
Kalat on tähtikartalla sinun vieressäsi, mikä tarkoittaa että olette hyvin erilaisia, mutta siitäkin huolimatta kohtaatte jollain hyvin salamyhkäisellä tavalla. Ihailet Kalojen hyvyyttä, ja se on oikeastaan piirre jonka jaatte - hyvyys. Kalat vain voisi ottaa sinusta mallia ja olla myös tarvittaessa itsekäs. Lähtökohtaisesti olette kuitenkin ihan liian eri tasoilla. Kalat kaipaa kumppaniltaan paljon huomiota ja sinä taas et välttämättä edes huomaa ajan kulua, vaikka et olisikaan nähnyt rakastasi pariin viikkoon.
Vesimies ja Kauris - 1 piste
Missä ihmeessä törmäsit tähän konservatiiviseen tyyppiin? Todennäköisesti jossain työhönne liittyvässä tilaisuudessa, jossa olit kaikesta eri mieltä hänen kanssaan. Kauris osaa kyllä ajatella globaalisti, mutta hän painottaa näkemyksissään täysin erilaisia asioita kuin sinä. Sinun räiskähtelevä boheemiutesi voi jopa kauhistuttaa kurinalaista Kaurista. Tämä tyyppi vaikuttaa niin kaavoihinsa kangistuneelta, että et jaksa edes vaivautua väittelemään mistään hänen kanssaan.
Saatat pitää myös näistä:
Mikäli pidit tästä postauksesta ja haluat lukea kiinnostavia horoskooppijuttuja jatkossakin, ota seurantaan facebook-sivuni, jonne päivitän kaikki postaukset, sekä pientä viikottaista extraa reaaliajassa! :) Löydät sivuni myös instagramista.
Petra
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti