5. tammikuuta 2024

Ravun vuosi 2024

 

Hei, ja tervetuloa uuteen postaukseen, tänään jatkuu vuosihoroskoopit 2024 -sarja, ja vuorossa on Rapu. 

Olen toteuttanut postauksen aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan tarot-pakkaa käyttäen. Ennustus on tehty siten, että vuoden jokaiselle kuukaudelle on yksi tarot-kortti. Pakka, jota käytän ennustuksiin tänä vuonna on nimeltään The Light Seer's Tarot

Rapu, sinulla on edessäsi opettavainen vuosi, lue alta, mitä kaikkea se pitää sisällään:


Tammikuu

Kortti: Lanttien 5
Lantit ovat tarot-pakan maa, joka liittyy rahaan, työhön ja opiskeluun. Lanttien vitonen taas enteilee murheita tällä rintamalla. Joskus kortti voidaan liittää myös pessimismiin ja pelkoon epäonnistumisesta tai siitä, että kaikki menee pieleen. Joka tapauksessa rahaan liittyvät asiat ovat mielessäsi tammikuussa ja stressaat pääsi puhki, mitä asioiden suhteen olisi tehtävissä.

Helmikuu

Kortti: Maljojen Lähetti
Maljat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy tunne-elämään. Maljojen lähetti taas on hovikortti. Hovikortit voivat kuvastaa itseäsi tai elämässäsi olevia ihmisiä. Maljojen Lähetti on villisti unelmoiva visionääri. Hänen kykynsä visioida tulevaisuutensa on lähes maaginen. Ehkä käytät luovuuttasi tilanteesi tai jonkin asian ratkaisuun. Muista kuitenkin, että mielikuvitus on työkalu, ei pakopaikka. Maljojen Lähetti myös varoittaa, että ei kannata antaa tunteiden sumentaa ajattelukykyäsi.

Maaliskuu

Kortti: Vaunut
Vaunut on yksi kohtalonkorteista, ja sinun tähtimerkkisi valttikortti tarot-pakassa. Vaunut viestii, että löydät ratkaisun ongelmiin, joiden kanssa painiskelit alkuvuodesta. Vaunut merkitsevät voittoa, vauhtia, toimintaa, päättäväisyyttä, tahdonvoimaa, itsevarmuutta ja kontrollia. Tilanne on jälleen hallinnassasi. Joskus vaunut voivat merkitä myös matkaa. Matka voi olla joko henkinen fyysinen matka paikasta toiseen.

Huhtikuu

Kortti: Voima
Voima on myös yksi kohtalonkorteista. Sen merkityksiä ovat: rohkeus, vahvuus, kiitollisuus, johtajuus, myötätunto ja vaistot. Olet todennäköisesti selvinnyt vaikeista asioista, kun saat Voima-kortin. Kortti neuvoo sinua pysymään vahvana ja silti pitämään sydämesi avoinna uusille mahdollisuuksille. Kortti on muistutus, että sinä olet vahva, ja tulet selviytymään jatkossakin, mitä tiellesi sitten tuleekaan.

Toukokuu

Kortti: Lanttien 9
Lanttien ysi viittaa spirituaaliseen ja materiaaliseen tyytyväisyyteen, henkilökohtaisiin saavutuksiin ja virstanpylväisiin. Lanttien ysi kertoo, että asiat ovat oikein mallillaan. Ehkä juhlistat jotain henkilökohtaista saavutusta, saat tunnustusta tai saavutat mieluisan rahatilanteen, jossa sinulla on mahdollisuus nauttia rahalla saatavista mukavuuksista. Tulevaisuus näyttää joka tapauksessa erittäin valoisalta toukokuun kohdalla.

Kesäkuu

Kortti: Lanttien 2
Lanttien kakkosen merkityksiä ovat tasapaino, tasapainottelu ja harmonian etsiminen. Kortti vihjaa kiireestä. Tasapainottelusta joidenkin asioiden välillä. Ehkä kalenterisi on sen verran täynnä, että olet vapaapäivän tarpeessa. Kesäkuu on stressaava, mutta kortti muistuttaa sinua tekemään jotain, mikä tasapainottaa ja helpottaa tilannetta. 

Heinäkuu

Kortti: Miekkojen 7
Miekat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy vastoinkäymisiin ja selviytymiseen. Miekkojen seiska puolestaan vihjaa petoksesta, epärehellisestä toiminnasta tai selän takana toimimisesta. Miekkojen seiskaa voisi kuvata sanonnalla: keinolla millä hyvänsä tai kyllä hätä keinot keksii. Mutta millaiset keinot? Miekkojen seiskan kohdalla on syytä miettiä moraalia ja periaatteita tarkasti. Se voi myös omalla kohdallasi merkitä, että kaikilla tai jollain ihmisellä lähipiirissäsi ei ole täysin puhtaat jauhot pussissaan.

Elokuu

Kortti: Maljojen 3
Maljojen kolmonen on kortti, jota voisin kutsua ystävyyskortiksi. Se liittyy ystävyyssuhteisiin, mutta voi toki merkitä myös perhesuhteita. Se on läheisyyden ja kommunikaation kortti. Kortti liittyy usein jälleennäkemisiin, illanviettoihin ja ikimuistoisiin yhteisiin hetkiin, mutta edelliseen korttiin, miekkojen seiskaan soveltaen, nämä kortit saattavat yhdessä viitata siihen, että henkilö, joka mahdollisesti pettää luottamuksesi on lähempänä kuin arvaatkaan, ja se tulee kirpaisemaan. Toki tämä yhtälö voi myös viitata ystäviin, jotka ovat tukena tarvittaessa.

Syyskuu

Kortti: Miekkojen 3
Miekkojen kolmosen merkityksiä ovat: ero, suru, menetys ja sydänsurut. Olet kokenut jotain, mikä on särkenyt sydämesi. Ero voi merkitä monenlaista eroa. Se voi olla ero parisuhteesta, ero jostain muusta rakkaasta ihmisestä. Tämän teiden erkaantumisen johdosta sydämesi on palasina, siltä sinusta ainakin syyskuussa tuntuu. Aiempiin kortteihin soveltaen surusi liittyy kokemaasi petokseen. 

Lokakuu

Kortti: Sauvojen Lähetti
Sauvat ovat tarot-pakan maa, joka liittyy toimintaan ja energiaan. Sauvojen Lähetti on rohkea ja lahjakas unelmoija, jolta ei potentiaalia puutu. Aiemman koettelemuksesi jälkeen näyttää siltä, että muistit kuka olet ja ryhdyt tuumasta toimeen ja keksit itsellesi jotain muuta ajateltavaa. Täydessä potentiaalissasi olet pysäyttämätön, ja lokakuu tuo tullessaan uudenlaista inspiraatiota. 

Marraskuu

Kortti: Miekkojen 9
Elämäsi vaikuttaa tällä hetkellä olevan melkoista vuoristorataa. Miekkojen ysi liittyy ahdistukseen, painajaisiin ja unettomuuteen. Kortti vihjaa, että on korkea aika keskittyä iloisempiin asioihin. Jokin asia valvottaa sinua öisin, podet ahdistusta ja murehdit asioita murehtimasta päästyäsi. On toki hyvä antaa kaikkien tunteiden tulla, mutta nyt on jälleen aika muistaa kuka olet ja keskittyä positiivisempiin asioihin.

Joulukuu

Kortti: Hallitsijatar
Hallitsijatar on yksi kohtalonkorteista. Kaikista vastoinkäymisistäsi huolimatta, vuotesi loppuu paremmin kuin vielä jokin aika sitten odotit. Hallitsijattaren piirteitä ovat: feminiinisyys, luovuus, hedelmällisyys, äitiys, empatia, rakkaus ja runsaus. Tämä on hyvä kortti alusta aloittamiselle. Hallitsijatar on joku, jolla on kaikki tarvittava uuden luomiseen, ja sinä voit nyt keskittyä aloittamaan puhtaalta pöydältä.


Saatat pitää myös näistä:




Seuraa blogia täällä:




Petra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nousumerkki Kaksosissa