Miehiä on yhtä moneen junaan kuin naisiakin. Osa on aviomiesmatskua ja osa ei. Osa ei edes halua naimisiin tai vakituiseen suhteeseen ja osa haluaa. Aivan kuten naistenkin kohdalla. Horoskooppimerkki kertoo paljon siitä, millaiset tavoitteet ihmisellä on parisuhteessa ja tämä postaus käsitteleekin kaikkein potentiialisimpia aviomiehiä horoskooppimerkin perusteella.
Tähtimerkkien järjestys ei ole yhteydessä siihen kuka on parempi.
Rapu
Rapu kaipaa suhteelta pysyvyyttä ja turvaa ja pyrkii antamaan näitä asioita myös kumppanilleen. Hän on kova tekemään töitä sekä uransa että perheensä eteen. Ravun kanssa haaveet kauniista kodista koirineen ja lapsineen ovat erittäin mahdollisia, sillä hän rakastaa perhe-elämää. Sen lisäksi Rapu on myös kova paiskimaan töitä eli myös taloudellinen vakaus on turvattu. Rapu ei koskaan jätä rakkaitaan yksin, vaan taistelee heidän rinnallaan viimeiseen asti. Romanttiset yllätykset arjen keskellä ovat myös Ravun alaa. Monet Ravut rakastavat kokkaamista ja voitkin siis valmistautua romanttisiin illallisiin, joissa Rapu on kokannut kaiken itse. Ravut ovat kuitenkin myös erittäin mustasukkaisia kumppanistaan, se kuitenkin annettakoon anteeksi, sillä Ravun tapauksessa se on merkki siitä että hän todella välittää.Tässä on erittäin potentiaalinen sulhasehdokas!
Ravun kanssa yhteensopivia tähtimerkkejä: Härkä, Neitsyt, Skorpioni, Kalat
Härkä
Kärsivällinen ja maanläheinen Härkä on myös parhaita kumppaneita, jotka tiellesi voivat osua. Härkä on myös yksi eläinradan toivottomimmista romantikoista. Ruusuja kaikissa kauniissa väreissä siis luvassa tämän miehen kohdalla. Härkä kuuluu myös eläinradan kulinaristeihin joten herkulliset kahdenkeskiset kynttiläillalliset ovat myös varmasti osa hänen suunnitelmaansa sinun hurmaamiseksi. Härkä on myös erittäin kiltti ja kohtelias, vaikka hän voikin suuttuessaan olla varsin pisteliäs. Härällä on usein myös hyvä ammatti, sillä hän pitää kaikesta, mitä rahalla voi hankkia. Tämä mies haluaa taata perheelleen turvatun tulevaisuuden, jossa heiltä ei puutu mitään. Sanotaan myös, että Härkä-miehet ovat yksiä parhaista iseistä, ja monet Härät rakastavat lapsia joten onnellista perhe-elämää on myös luvassa. Toisinaan Härkä osaa myös heittäytyä omistushaluiseksi ja se voi toisinaan olla ahdistavaa, mutta hän on lojaali kumppani, joka loppupeleissä ei tarkoita mitään pahaa.Tässä on yksi eläinradan parhaista kumppaneista!
Härän kanssa yhteensopivia tähtimerkkejä: Rapu, Neitsyt, Kauris, Kalat
Vaaka
Vaaka kuuluu myös eläinradan romantikkoihin. Nuorena Vaaka-mies elää suhteellisen vapaata elämää sitoutumatta välttämättä keneenkään, mutta pohjimmiltaan seurallinen ja rakkaudennälkäinen Vaaka ajautuu kuitenkin iän myötä vakituiseen parisuhteeseen ja yleensä Vaa'at haaveilevat myös avioliitosta. Vaaka-mies on jopa niin romanttinen ja ajattelevainen, ettei koskaan vie sinua sellaiseen ravintolaan, jossa on joskus ollut jonkun toisen kanssa. Se kertokoon jotain hänen lojaaliudestaan rakkaalleen. Esteettinen Vaaka on loistava keksimään kauniita lahjoja kumppanilleen. Hän on perusluonteeltaan sellainen, joka tykkää ilahduttaa muita joten lahjat todella ovat hänen alaansa. Vaa'at ovat myös kiinnostuneita kaikenlaisesta maailmanparantamisesta, eli jos kumppani esimerkiksi harrastaa luonnonsuojelua tai muuta vastaavaa, häneltä saa lisäpisteitä. Vaaka on myös taitava kuuntelija, joka tahtoo aina piristää muita, eli murheissasikaan sinun ei tarvitse olla yksin.Vaa'at ovat kuitenkin melko päättämättömiä eivätkä he puhu mielellään syvimmistä tuntemuksistaan, joten voi mennä jonkin aikaa, ennen kuin hän asettuu aloilleen. Mutta sen jälkeen kun Vaaka on mennyt naimisiin, hän tekee kaikkensa sen eteen, että liitto pysyisi hyvänä ja turvallisena loppuelämän ajan.
Vaa'an kanssa yhteensopivia tähtimerkkejä: Kaksoset, Leijona, Jousimies, Vesimies
Kalat
Herkkä ja rakastava Kalat-mies tekee kaikkensa rakkaansa onnen eteen. Kalat on taivaanrannanmaalarina varsinainen romantiikan ritari, joka keksii aina keinot piristää rakkaansa päivää. Kalat on luonteeltaan kiltti eikä ikinä tekisi mitään sellaista, mikä vahingoittaisi muita jollain tavalla. Hän pyrkii aina takaamaan kumppanilleen mahdollisimman onnellisen elämän. Rakastuneena Kalat inspiroituu taiteellisesti ja hänen rakkaastaan tulee hänen muusansa, jolle hän voi esimerkiksi kirjoitella herttaisia rakkausrunoja tai joka inspiroi häntä kuvataiteellisessa mielessä. Kalojen tavoite parisuhteessa on avioliitto ja perheen perustaminen. Kalat-mies takaa, että hänen rakkaansa saa juuri sellaiset satuhäät, joista on aina haaveillut. Aviomiehenä hän on rakastava ja huolehtivainen ja kantaa aina myös kumppaninsa murheet harteillaan. Kalat elää kuitenkin usein todellisuuden sijasta jossain aivan toisessa maailmassa, ja pidemmän päälle kaikki käytännöllisemmät kodinhoitoon ja talouteen liittyvät tehtävät jäävät usein kumppanin harteille. Kumppanina Kalat on kuitenkin vertaansa vailla, sillä hän yrittää aina tehdä rakkaansa elämästä mahdollisimman onnellista.Kalojen kanssa yhteensopivia tähtimerkkejä: Härkä, Rapu, Skorpioni, Kauris
Neitsyt
Keneenpä Neitsyen hienovarainen maalaisromantiikka ei tekisi vaikutusta. Neitsyt on ahkera ja rakastava. Hän miettii aina ensin rakkaansa etua ja sitten vasta omaansa. Kaikissa ratkaisuissaan hän ottaa huomioon myös sen, miten päätös vaikuttaa hänen kumppaninsa elämään. Neitsyt ottaa myös helposti kumppaninsa murheetkin kantaakseen yrittäen auttaa tätä löytämään sopivan ratkaisun eri ongelmiin. Hän ei koskaan jätä rakkaitaan yksin. Neitsyt on myös ahkera tekemään töitä joten kumppani ei jää yksin myöskään taloudesta huolehtimisen kanssa. Maalaisromanttisena luonteena Neitsyt keksii myös helposti mitä suloisempia treffejä, joissa hän ajattelee aina sitä, mistä hänen kumppaninsa mahtaisi pitää. Monet Neitsyet pitävät myös ruuanlaitosta, eli kumppani voi varautua myös elämänsä romanttisimpaan kynttiläillalliseen. Toisinaan Neitsyen jatkuva niuhotus ja huolenpito voivat alkaa ärsyttää, mutta kaiken takana on vain hänen rakastava sydämensä, joka ei kestäisi sitä, että rakkaalla on jokin huonosti.Neitsyen kanssa yhteensopivia tähtimerkkejä: Härkä, Rapu, Skorpioni, Kauris
Leijona
Leijonaa pidetään usein avioliittoon sopimattomana stereotyyppisen itsekkyyden vuoksi, mutta oikeastaan Leijonat ovat todella jalomielisiä ja suojelevia niitä kohtaan, joita rakastavat. Leijonan merkki hallitsee ihmisen kehossa sydäntä, joka jo itsestään takaa kaikki valmiudet rakkauteen. Nuori Leijona-mies voi olla alkuun kukasta kukkaan lentelevä, mutta löydettyään itselleen sen kumppanin, jonka kanssa tahtoo jakaa elämänsä hänen sitoutumisensa menee aivan huimiin sfääreihin. Hän kohtelee elämänsä rakkautta kuin kuninkaallista ja suojelee tätä ja perhettään pelottomasti. Se joka yrittää satuttaa jollain tavalla Leijonan rakkaita, allekirjoittaa samalla kuolemantuomionsa. Anteliaana Leijona myös on mainio keksimään hienoja lahjoja, jotka yleensä ovat jotain hyvin kallista ja laadukasta kuten suositun muotitalon laukku, timantti tai yhteinen viikonloppu viiden tähden hotellissa. Leijona nimittäin rakastaa luksusta ja jakaa kuninkaallisen elämäntyylinsä enemmän kuin mielellään myös rakkaansa kanssa. Tässä miehessä on kuitenkin se jokseenkin harmillinen puoli että vihaisena ja loukattuna hän osaa olla aivan äärettömän lapsellinen hakiessaan oikeutusta tunteilleen, kumppanin on siis oltava hyvin ymmärtäväinen. Täytyy kuitenkin muistaa, että loppu peleissä kukaan ei ole täydellinen, vaikka Leijona onkin pelottavan lähellä sellaista!Leijonan kanssa yhteensopivia tähtimerkkejä: Oinas, Kaksoset, Vaaka, Jousimies
Jos sinua kiinnostaa lukea samankaltaisia horoskooppijuttuja jatkossakin, niin ota seurantaan Horoskoopittaren facebook-sivu, jonne päivitän kaikki postaukset reaaliajassa.
Löydät sivuni myös instagramista.
Petra
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti