23. tammikuuta 2020

Skorpionin vuosi 2020


Tervetuloa lukemaan Skorpionin vuosihoroskooppia 2020! Tämä postaus on toteutettu samalla tavalla kuin viime vuonna, eli ennsutamalla Tarot-korteista. Tekstiä ei siis ole kopioitu mistään, vaan se on alusta loppuun itse ennustamani.

Skorpioni, olen nostanut sinulle yhden kortin vuoden jokaiselle kuukaudelle. Kortit kertovat, mitä kunakin kuukautena tulee tapahtumaan.

Vuoden avainsanasi on: Valinnat

Tammikuu

Kortti: Lanttien 6
Tämä kortti liittyy sijoituksiin ja hyvään bisnesvaistoon. Se enteilee myös ulkopuolelta tulevaa apua, ja kehottaa olemaan tarkka siitä, kenen apuun luotat. Korttini kertovat kuitenkin, että teet fiksun päätöksen. Auttajallasi saattaa olla myös romanttisia aikeita sinun suhteesi. Pidä odotuksesi realistisina.

Helmikuu

Kortti: Maljojen 2
Sinä taidat olla vähän ihastunut. Etkä ihan vähääkään. Aloitat mahdollisesti uuden parisuhteen tai alat tapailla jotakuta sellaista, jonka kanssa kemiasi on ennenkuulumatonta. Kortin ominaisuuksia ovat ilo, rakkaus ja avoimuus. Parisuhteessa olevalle Skorpionille tämä kortti enteilee seuraavan askeleen ottamista suhteessanne.

Maaliskuu

Kortti: Lanttien 9
Tällä kortilla on vahva yhteys sisustamiseen ja puutarhoihin. Ehkäpä sisustat kotiasi tai suunnittelet puutarhaasi lähestyvää kesää varten. Kortti kertoo myös pettämättömästä bisnesvaistosta eli tämä kortti liittyy myös työhösi. Töihisi liittyen kortti kertoo, että olet saavuttanut jotain suurta. Saanut projektin loppuun ja nyt voit nauttia työsi hedelmistä ja sen tuomasta vauraudesta.

Huhtikuu

Kortti: Maljojen ritari
Naispuoliselle Skorpionille tämä kortti enteilee ihastusta, herraa jonka näet lähes vaaleanpunaisten lasien läpi, mutta ole varovainen. Tämä mies on hyvin sitoutumiskammoinen, eikä hän välttämättä etsi vaimoa itselleen. Miespuolinen Skorpioni on ihastumisen tunteen sumentama, mutta rakkauden saralla hänellä tuntuu olevan vähän liikaakin vaihtoehtoja.

Toukokuu

Kortti: Maljojen 7
Tämä kortti on yhteydessä mielikuvitukseen sekä alitajunnan kuuntelemiseen  ja seuraamiseen. Kun kuuntelet sisintäsi, asiat saavat parhaan mahdollisen lopputuloksen. Sinä saatat elää jonkinlaisessa fantasiamaailmassa, sillä asioiden todellisen laidan myöntäminen sattuisi liikaa. Tämä kortti liittyy rakkauselämän valintoihin. Käännä katseesi sitä kohti, mitä oikeasti haluat.

Kesäkuu

Kortti: Miekkojen 3
Sydänsurut ovat suuressa roolissa kesäkuussa. Tunteesi purkautuvat valloilleen ja siitä seuraa väistämättä kaoottista draamaa. Lopputulos tälle kaikelle on kuitenkin syvällinen muutos itsessä. Sinä käyt läpi surullista kokemusta. Anna haavoillesi aikaa parantua. Älä toimi tunteidesi vastaisesti, tai ajaudut vielä syvemmälle tunteidesi sokkeloon. Elämä jatkuu kyllä, kun vain päätät jatkaa sitä.

Heinäkuu

Kortti: Sauvojen 10
Kun sydämesi on rikki, sinä hukutat itsesi töihin, jotta sinun ei tarvitsisi ajatella koko asiaa. Mikäli jatkat samaa tahtia, saatat itsesi vielä burn outtiin. Sinun harteillasi on tällä hetkellä liikaa painoa siihen nähden, mitä jaksaisit kantaa. Toisaalta ajatustesi suuntaaminen muualle voi tehdä myös hyvää, mutta muista kohtuus tässäkin asiassa.

Elokuu

Kortti: Taikuri
Taikuri on yksi pakan parhaista  korteista. Se kertoo uudesta alusta ja mahdollisuuksista. Olet selvästi päässyt eteenpäin elämässäsi. Sinulla on luja tahto, joka voi viedä sinut minne vain haluatkin. Sinä keskität ajatuksesi toimintaan. Sinulla on paljon uusia ideoita tulevaisuuttasi varten.

Syyskuu

Kortti: Maljojen 6
Vaikka olet jo selkeästi menossa eteenpäin, jokin menneisyydessäsi vetää sinua takaisin onnellisten muistojen pariin. Tee rauha menneisyytesi kanssa, muuten tulet vellomaan vanhassa vielä pitkään. Sinä saat apua yllättävältä taholta.

Lokakuu

Kortti: Lanttien kuningas
Tämä kortti tuo mukanaan miehen korkeassa ja vastuullisessa asemassa. Hän saattaa olla liikemies, jolla on huomattavasti varallisuutta. Mikäli hän lähestyy sinua romanttisessa mielessä, älä luota häneen sillä todennäköisesti hän on ukkomies. Tämä mies on syystäkin ylpeä saavutuksistaan, ja hän tahtoo auttaa sinua. Jos olet itse miespuolinen Skorpioni, tämä kortti kuvastaa sinua.

Marraskuu

Kortti: Miekkojen ritari
Sinä olet hyvin malttamaton jonkin asian suhteen. Koet suurta tarvetta olla riippumaton mistään tai kenestäkään. Tiedossa saattaa olla konflikteja. Älä luotaa keikarimaiseen uuteen tuttavuuteen, hän ei tuo mukanaan mitään hyvää.

Joulukuu

Kortti: Sauvojen 8
Tässä kuussa sinä luotat vaistoosi. Suunnittelet tulevaisuutta. Olet selvästi voimaantunut aikaisemmista takaiskuistasi. Sinulla on paljon ideoita, ainoa mitä tarvitset, on suunnitelma. Sinulla on monta rautaa tulessa. Sinulla on useita mahdollisuuksia, joista valita. Asiat etenevät nopeaan tahtiin.



Saatat olla kiinnostunut myös näistä:


Vaa'an vuosi 2020

Neitsyen vuosi 2020 
Skorpioni ja yhteensopivat tähtimerkit 
Skorpioni 23.10.22.11. 
Horoskooppi - millainen ystävä olet? 
Potentiaalisimmat aviomiehet horoskooppimerkin perusteella 

Mikäli pidit tästä tekstistä ja olet kiinnostunut horoskoopeista, ota seurantaan horoskoopittaren facebook-sivu!

Petra

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nousumerkki Kaksosissa