Tervetuloa lukemaan Vaa'an vuosihoroskooppia 2021! Sinun vuotesi tulee olemaan melko tasainen, joskin joitakin muutoksia, valintoja ja haasteita on luvassa.
Olen toteuttanut tämän postauksen Tarot-kortteja käyttämällä. Tekstiä ei siis ole kopioitu mistään, vaan se on alusta loppuun itse povaamani.
Vaaka, olen nostanut sinulle yhden kortin vuoden jokaiselle kuukaudelle. Kortit kertovat, mitä kunakin kuukautena on luvassa.
Vuoden avainsanasi on: Vapautuminen
Tammikuu
Kortti: Lanttien kuningas
Vuoden ensimmäiseksi kortiksi sinulle osui hovikortti. Hovikortit ovat elämässäsi olevia ihmisiä, mutta ne voivat viitata myös sinuun itseesi ja omaan toimintaasi. Vaaka-naiselle lanttien kuningas osoittaa vaikutusvaltaisessa asemassa olevan miehen. Hän saattaa olla liikemies. Hänellä on vaurautta, mutta siitäkin huolimatta hän on hyvin teeskentelemätön ja vakaa. Lanttien kuningas merkitsee joskus miestä, jonka apua tarvitaan jossain tilanteessa. Vaaka-miehelle tämä kortti kuvastaa häntä itseään. Vaaka-mies on kerännyt itselleen huomattavan määrän omaisuutta, ja nyt hän voi nauttia saavutustensa hedelmistä.
Helmikuu
Kortti: Lanttien 9
Lanttien maa edustaa rahaan, arkeen ja työhön liittyviä asioita. Lanttien yhdeksikkö itsessään kertoo karttuneesta vauraudesta. Sinä olet uurastanut paljon ja nyt on sinun aikasi nauttia työsi hedelmistä. Tällä kortilla on yhteys sisustamiseen, joten ehkäpä uusit kotisi ilmettä tässä kuussa. Olet tällä hetkellä todella tyytyväinen elämääsi ja koet, ettei sinulla juuri nyt ole kiire minnekään.
Maaliskuu
Kortti: Lanttien kuningatar
Vaaka-naiselle tämä kortti kuvastaa hänen omaa toimintaansa. Sinulla on suunnitelma ja olet sen suhteen hyvin päättäväisellä tuulella. Sinä olet saavuttanut elämässäsi aseman, jossa et enää ole riippuvainen kenestäkään. Tiedät arvosi, ja niin tietävät myös kaikki ympärilläsi. Sinä olet Vaakana tunnetusti perso ylellisyyksille, joten ehkäpä keskityt maaliskuussa normaalia enemmän itsesi hemmotteluun.
Huhtikuu
Kortti: Hallitsija
Hallitsija on yksi niin kutsutuista "kohtalon korteista". Hallitsija-kortti symboloi voimaa, valtaa sekä tervettä itseluottamusta. Joskus se saattaa merkitä myös uutta alkua. Usein Hallitsija voi osoittaa myös vaikutusvaltaisessa asemassa olevan miehen, joka on konkreettinen osa elämääsi. Hän voi olla esimerkiksi isäsi, aviomiehesi tai pomosi. Jos hän on ollut kontrolloivassa asemassa elämässäsi, alat päästä hänestä pikkuhiljaa vapaaksi.
Toukokuu
Kortti: Sauvojen 4
Sauvojen maa liitetään Tarot-luennassa konkreettiseen toimintaan. Sauvojen nelonen symboloikin odottamatonta onnenpotkua. Se on symboli kahleiden katkeamiselle sekä tietynlaiselle maaliin tulemiselle. Se on hyvä enne valmistumiselle ja palkinnoille. Joka tapauksessa, jotain on saavutettu loppuun, ja nyt voit keskittyä nauttimaan tästä hetkestä.
Kesäkuu
Kortti: Sauvojen 9
Jokin tapahtuma saa sinut siirtymään voimakkaasti puolustuskannalle kesäkuussa. Asialla voi olla yhteys johonkin menneisyydessä tapahtuneeseen. Sinä tunnet, että et voi tällä hetkellä luottaa oikein keneenkään. Seuraat omaa tahtoasi jopa jääräpäisyyteen saakka ja toimintasi voi muiden silmissä vaikuttaa itsekkäältä. Et oikein tiedä, mitä tekisit tilanteessasi.
Heinäkuu
Kortti: Sauvojen 8
Sinä olet heinäkuuhun mennessä selvinnyt aikaisemmasta epävarmuudestasi ja alat luottaa itseesi ja vaistoosi uudestaan. Sinä suunnittelet ja ideoit tulevaisuuttasi, ja ideoitahan sinulla kyllä riittää, mutta käytännön toteutus uupuu vielä. Kortti kehottaa sinua keskittymään yhteen asiaan kerralla. Jos sinulla siis on voimiisi nähden liian monta rautaa tulessa, valitse yksi tavoite, ja lähde seuraamaan sitä. Asiat etenevät nopeasti tässä kuussa.
Elokuu
Kortti: Vaunut
Vaunut on myös yksi kohtalon korteista. Se merkitsee askelta parempaan suuntaan. Sinulla saattaa olla tunteet pinnassa ja pyrit kaikin voimin hallitsemaan niitä, jotta onnistuisit pysymään mukavuusalueellasi. Sinä kätket tunteesi, sillä pelkäät muiden näkevän haavoittuvuutesi.
Syyskuu
Kortti: Lanttien 6
Sinulle tarjotaan apua tilanteeseesi tässä kuussa. Apu tulee ulkopuolelta. Jos sinulla on ollut velkaa, ne maksetaan pois syyskuussa. Varmista auttajasi aikeet, sillä joskus lanttien kutonen voi merkitä auttajaa, jolla on taka-ajatuksia. Näiden korttien yhteydessä pidän sitä kuitenkin epätodennäköisenä. Odotuksesi asioiden suhteen saattavat olla hieman epärealistisia.
Lokakuu
Kortti: Maljojen 3
Tässä kuussa asiat ovat jo paljon paremmin. Kortti liittyy iloisiin ystävien kanssa jaettuihin hetkiin. Lokakuu on Vaa'an synttärikuukausi, joten ehkäpä juhlistat syntymäpäiviäsi lokakuussa. Sinä vietät aikaa sinulla tärkeiden ihmisten kanssa, ja se on juuri sitä mitä tarvitsit nyt.
Marraskuu
Kortti: Lanttien 4
Jos sinulla on ollut rahaan liittyviä ongelmia, ne päättyvät marraskuussa. Sinulla on hyvä toimeentulo tällä hetkellä, mutta kortti varoittaa sinua sokeutumasta rahan määrälle. Jatkat tunteidesi tukahduttamista, mutta olosi alkaa kuitenkin jo helpottaa.
Joulukuu
Kortti: Sauvojen 3
Joulukuussa sinä suoritat syvällistä itsetutkiskelua. Näet mahdollisuutesi aiempaa positiivisemmassa valossa ja avarrat sisäistä maailmaasi. Ongelmiisi löytyy ratkaisu. Sinä tavallaan laitat sisäistä maailmaasi uuteen järjestykseen ja pohdit, mitä tekisit elämässäsi seuraavaksi.
Saatat pitää myös näistä:
Jos sinua kiinnostaa lukea lisää samankaltaisia horoskooppijuttuja, ota seurantaan blogini facebook-sivu, jonne päivitän kaikki postaukset. Löydät sivuni myös instagramista.
Petra
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti