28. tammikuuta 2020

Jousimiehen vuosi 2020


Hei, ja tervetuloa tutustumaan Jousimiehen vuoteen 2020! Tämä postaus on toteutettu samalla tavalla kuin viime vuonna, eli Tarot-korttipakasta ennustamalla. Tekstiä ei siis ole kopioitu mistään, vaan se on alusta loppuun itse ennustamaani.

Jousimies, olen nostanut sinulle yhden kortin vuoden jokaiselle kuukaudelle. Kortit kertovat, mitä kunakin kuukautena tulee tapahtumaan.

Vuoden avainsanasi on: Selviytyminen

Tammikuu

Kortti: Aurinko
Aurinko-kortti enteilee onnellisia hetkiä, kenties rakastamasi ihmisen seurassa. Olet miltei kaikinpuolin tyytyväinen elämääsi ja säteilet onnellisuutta ja elinvoimaa ympärillesi. Tällä kortilla on yhteys kesään ja lämpimiin paikkoihin, joten se on oiva enne myöskin ulkomaan matkalle. Voi enteillä myös uutisia pitkään kaivatusta lapsesta.

Helmikuu

Kortti: Rakastavaiset
Rakastavaisten kortti enteilee tietenkin nimensä mukaisesti rakkautta ja onnea. Tässä kortissa kiteytyvät onni, tyytyväisyys, rakkaus, ymmärrys sekä omistautuminen. Sinä olet kirjaimellisesti onnesi kukkuloilla. Muista olla rehellinen tunteistasi niin itsellesi kuin kumppanillesikin.

Maaliskuu

Kortti: Miekkojen 6
Sinä haluaisit saada aikaan muutoksen elämässäsi - itsellesi sopivissa puitteissa. Sinä olet samaan aikaan tietoinen muutoksen vaatimasta ajasta, mutta kuitenkin haluaisit nopeuttaa tapahtumien kulkua. Sinulla saattaa olla ongelmia joillakin elämän osa-alueilla, mutta se ei haittaa toimintakykyäsi sillä sinulla on rautainen tahto ja paljon itseluottamusta. Tässä tilanteessa ei ole yhtä oikeaa tapaa toimia, joten mieti vaihtoehtojasi.

Huhtikuu

Kortti: Miekkojen 10
Tämä on pakan pahin kortti, mutta sitä ei siitä huolimatta kannata säikähtää. Asiat ovat nyt huonosti, mutta ne tulevat olemaan paremmin kuin voisit tässä tilanteessa edes uskoa. Sinä käyt läpi järisyttävää sisäistä muutosta, eikä tilanne ole välttämättä niin paha, kuin miltä se itsestäsi tuntuu. Älä kuitenkaan vaivu epätoivoon, sillä näen, että jo lähitulevaisuudessasi on taas syytä onneen.

Toukokuu

Kortti: Sauvojen 4
Sinä vapaudut kahleistasi ja voit jälleen olla iloinen ja energinen oma itsesi. Toukokuussa asiat saavat onnellisen päätöksen. Tämä tarkoittaa tietynlaista maaliin tulemista, saattaa merkitä valmistumista tai uuden tavoitteen saavuttamista urallasi. Kortilla on yhteys perheeseen, joten todennäköisesti perheeseen liittyvät asiat ovat painokkaimpia toukokuussa.

Kesäkuu

Kortti: Maljojen 10
Sinua on siunattu onnella, jonka vain harvat saavat kokea elämänsä aikana. Sinä olet täydellisen tyytyväinen elämääsi ja eritoten rakkauselämääsi. Saatat kevään-kesän aikana solmia myös uuden työsuhteen. Parisuhteeseesi liittyen kortti viestii, että voit saavuttaa täydellisen tasapainon suhteessasi vasta sitten, kun kumpikin osapuoli on itsessään kokonaisia. Kortilla on joka tapauksessa vahva yhteys onnellisuuteen ja harmoniaan.

Heinäkuu

Kortti: Sauvojen kuningatar
Naispuoliselle Jousimiehelle kortilla on seuraavanlainen viesti: Sinä olet hyvässä paikassa elämässäsi ja sinulle on kertynyt runsaasti viisautta ja ymmärrystä elämää ja maailmaa kohtaan. Sinulla on päämäärä, jonka olet päättänyt saavuttaa ja sinä suhtaudut kaikkeen tekemääsi ja rakastamaasi suurella intohimolla ja rakkaudella. Sinua ei tule aliarvioida. Miespuoliselle Jousimiehelle kortti edustaa naista, jolla on vahva vaikutus häneen, kuten vaimoa, äitiä, tyttöystävää tai siskoa.

Elokuu

Kortti: Kohtalonpyörä
Sinä olet jälleen jonkinlaisen muutoksen edessä. Kortti kertoo, että tällä hetkellä kaikki on yhteydessä kaikkeen ja kohtalon väkevää voimaa tapahtumien suhteen ei pidä aliarvioida. Sinä kohtaat uuden mahdollisuuden, ja on täysin itsestäsi kiinni, mitä se sinulle tulee merkitsemään. Sinä olet askeleen lähempänä elämäsi tarkoitusta.

Syyskuu

Kortti: Maljojen kuningatar
Jousimies-naiselle tämä kortti voi edustaa hänen omaa energiaansa tai ulkopuolisen naisen vaikuttavaa energiaa. Mikäli kyse on itsestäsi, tunnet itsesi elinvoimaiseksi ja onnelliseksi, jopa rakastuneeksi syyskuussa. Muihin naisiin liittyen; sinulla saattaa olla kilpailija, joka on täysin hallitsematon ja dramaattinen diiva. Hän on ottanut sinut silmätikukseen. Mikäli olet miespuolinen Jousimies, kortti enteilee sinulle uutta ihastusta.

Lokakuu

Kortti: Sauvojen 7
Sinä olet suoriutunut kiitettävän hyvin jostain eteesi osuneesta haasteesta. Olet kuitenkin edelleen jatkuvassa etulinjassa ja näennäisen voittosi jälkeen sinulle ei ole jäänyt enää mitään voitettavaa, joten toisin sanoen, olet tilanteessa, jossa pahimmassa tapauksessa sodit itseäsi vastaan. Tilanne voi tuntua sinusta ylivoimaisen uuvuttavalta. Olet luonut ympärillesi eräänlaisen noidankehän, josta ulos pääseminen voi olla hankalaa.

Marraskuu

Kortti: Lanttien 2
Elät rahallisesti vaikeaa aikaa. Et varsinaisesti ole menettänyt elintasoasi, mutta joudut keplottelemaan tasapainon ylläpitämiseksi. Toisin sanoen; menot ovat yhtä suuret kuin tulot. Maksukykysi kuitenkin säilyy kaikesta huolimatta. Kortti voi olla myöskin viesti siitä, että sinulla on voimiisi nähden liian monta rautaa tulessa yhtä aikaa. Sinulla on tarve kontrolloida tilannetta, mutta mikäli hermostut edes vähäsen, olet vaarassa menettää otteen.

Joulukuu

Kortti: Maljojen 6
Tämä kortti viittaa uuteen tai vanhaan ystävään. Kortti on vahvasti yhteydessä nostalgiaan ja vanhoihin muistoihin onnellisista ajoista. Kortin viesti on, että mikäli sinulla on menneisyydessäsi käsittelemättömiä asioita, sinun tulisi käsitellä ne ja tehdä tilit selväksi menneisyytesi kanssa. Joissakin tapauksissa kortti voi osoittaa sinulle yllättävältä taholta tulevaa apua tai ystävää.


Saatat olla kiinnostunut myös näistä:

Skorpionin vuosi 2020
Vaa'an vuosi 2020 
Leijonan vuosi 2020 
Jousimies 23.11. - 21.12. 
Jousimies ja yhteensopivat tähtimerkit 

Mikäli pidit tästä postauksesta, ja olet kiinnostunut horoskoopeista, ota seurantaan blogini facebook-sivu, jonne päivitän reaaliajassa kaikki uudet horoskooppitekstit!

Petra

23. tammikuuta 2020

Skorpionin vuosi 2020


Tervetuloa lukemaan Skorpionin vuosihoroskooppia 2020! Tämä postaus on toteutettu samalla tavalla kuin viime vuonna, eli ennsutamalla Tarot-korteista. Tekstiä ei siis ole kopioitu mistään, vaan se on alusta loppuun itse ennustamani.

Skorpioni, olen nostanut sinulle yhden kortin vuoden jokaiselle kuukaudelle. Kortit kertovat, mitä kunakin kuukautena tulee tapahtumaan.

Vuoden avainsanasi on: Valinnat

Tammikuu

Kortti: Lanttien 6
Tämä kortti liittyy sijoituksiin ja hyvään bisnesvaistoon. Se enteilee myös ulkopuolelta tulevaa apua, ja kehottaa olemaan tarkka siitä, kenen apuun luotat. Korttini kertovat kuitenkin, että teet fiksun päätöksen. Auttajallasi saattaa olla myös romanttisia aikeita sinun suhteesi. Pidä odotuksesi realistisina.

Helmikuu

Kortti: Maljojen 2
Sinä taidat olla vähän ihastunut. Etkä ihan vähääkään. Aloitat mahdollisesti uuden parisuhteen tai alat tapailla jotakuta sellaista, jonka kanssa kemiasi on ennenkuulumatonta. Kortin ominaisuuksia ovat ilo, rakkaus ja avoimuus. Parisuhteessa olevalle Skorpionille tämä kortti enteilee seuraavan askeleen ottamista suhteessanne.

Maaliskuu

Kortti: Lanttien 9
Tällä kortilla on vahva yhteys sisustamiseen ja puutarhoihin. Ehkäpä sisustat kotiasi tai suunnittelet puutarhaasi lähestyvää kesää varten. Kortti kertoo myös pettämättömästä bisnesvaistosta eli tämä kortti liittyy myös työhösi. Töihisi liittyen kortti kertoo, että olet saavuttanut jotain suurta. Saanut projektin loppuun ja nyt voit nauttia työsi hedelmistä ja sen tuomasta vauraudesta.

Huhtikuu

Kortti: Maljojen ritari
Naispuoliselle Skorpionille tämä kortti enteilee ihastusta, herraa jonka näet lähes vaaleanpunaisten lasien läpi, mutta ole varovainen. Tämä mies on hyvin sitoutumiskammoinen, eikä hän välttämättä etsi vaimoa itselleen. Miespuolinen Skorpioni on ihastumisen tunteen sumentama, mutta rakkauden saralla hänellä tuntuu olevan vähän liikaakin vaihtoehtoja.

Toukokuu

Kortti: Maljojen 7
Tämä kortti on yhteydessä mielikuvitukseen sekä alitajunnan kuuntelemiseen  ja seuraamiseen. Kun kuuntelet sisintäsi, asiat saavat parhaan mahdollisen lopputuloksen. Sinä saatat elää jonkinlaisessa fantasiamaailmassa, sillä asioiden todellisen laidan myöntäminen sattuisi liikaa. Tämä kortti liittyy rakkauselämän valintoihin. Käännä katseesi sitä kohti, mitä oikeasti haluat.

Kesäkuu

Kortti: Miekkojen 3
Sydänsurut ovat suuressa roolissa kesäkuussa. Tunteesi purkautuvat valloilleen ja siitä seuraa väistämättä kaoottista draamaa. Lopputulos tälle kaikelle on kuitenkin syvällinen muutos itsessä. Sinä käyt läpi surullista kokemusta. Anna haavoillesi aikaa parantua. Älä toimi tunteidesi vastaisesti, tai ajaudut vielä syvemmälle tunteidesi sokkeloon. Elämä jatkuu kyllä, kun vain päätät jatkaa sitä.

Heinäkuu

Kortti: Sauvojen 10
Kun sydämesi on rikki, sinä hukutat itsesi töihin, jotta sinun ei tarvitsisi ajatella koko asiaa. Mikäli jatkat samaa tahtia, saatat itsesi vielä burn outtiin. Sinun harteillasi on tällä hetkellä liikaa painoa siihen nähden, mitä jaksaisit kantaa. Toisaalta ajatustesi suuntaaminen muualle voi tehdä myös hyvää, mutta muista kohtuus tässäkin asiassa.

Elokuu

Kortti: Taikuri
Taikuri on yksi pakan parhaista  korteista. Se kertoo uudesta alusta ja mahdollisuuksista. Olet selvästi päässyt eteenpäin elämässäsi. Sinulla on luja tahto, joka voi viedä sinut minne vain haluatkin. Sinä keskität ajatuksesi toimintaan. Sinulla on paljon uusia ideoita tulevaisuuttasi varten.

Syyskuu

Kortti: Maljojen 6
Vaikka olet jo selkeästi menossa eteenpäin, jokin menneisyydessäsi vetää sinua takaisin onnellisten muistojen pariin. Tee rauha menneisyytesi kanssa, muuten tulet vellomaan vanhassa vielä pitkään. Sinä saat apua yllättävältä taholta.

Lokakuu

Kortti: Lanttien kuningas
Tämä kortti tuo mukanaan miehen korkeassa ja vastuullisessa asemassa. Hän saattaa olla liikemies, jolla on huomattavasti varallisuutta. Mikäli hän lähestyy sinua romanttisessa mielessä, älä luota häneen sillä todennäköisesti hän on ukkomies. Tämä mies on syystäkin ylpeä saavutuksistaan, ja hän tahtoo auttaa sinua. Jos olet itse miespuolinen Skorpioni, tämä kortti kuvastaa sinua.

Marraskuu

Kortti: Miekkojen ritari
Sinä olet hyvin malttamaton jonkin asian suhteen. Koet suurta tarvetta olla riippumaton mistään tai kenestäkään. Tiedossa saattaa olla konflikteja. Älä luotaa keikarimaiseen uuteen tuttavuuteen, hän ei tuo mukanaan mitään hyvää.

Joulukuu

Kortti: Sauvojen 8
Tässä kuussa sinä luotat vaistoosi. Suunnittelet tulevaisuutta. Olet selvästi voimaantunut aikaisemmista takaiskuistasi. Sinulla on paljon ideoita, ainoa mitä tarvitset, on suunnitelma. Sinulla on monta rautaa tulessa. Sinulla on useita mahdollisuuksia, joista valita. Asiat etenevät nopeaan tahtiin.



Saatat olla kiinnostunut myös näistä:


Vaa'an vuosi 2020

Neitsyen vuosi 2020 
Skorpioni ja yhteensopivat tähtimerkit 
Skorpioni 23.10.22.11. 
Horoskooppi - millainen ystävä olet? 
Potentiaalisimmat aviomiehet horoskooppimerkin perusteella 

Mikäli pidit tästä tekstistä ja olet kiinnostunut horoskoopeista, ota seurantaan horoskoopittaren facebook-sivu!

Petra

 

14. tammikuuta 2020

Vaa'an vuosi 2020


Hei, ja tervetuloa lukemaan Vaa'an vuosihoroskooppia 2020! Tämä postaus on toteutettu samalla tavalla kuin viime vuonna, eli Tarot-korteista ennustamalla. Tekstiä ei siis ole kopioitu mistään, vaan se on alusta loppuun itse ennustamani.

Vaaka, olen nostaunut sinulle yhden kortin vuoden jokaiselle kuukaudelle, kortit kertovat, mitä kunakin kuukautena tulee tapahtumaan.

Vuoden avainsanasi on: Muutos

Tammikuu

Kortti: Maljojen kuningatar
Tammikuussa sinulla on selvästi tunteet pinnassa. Alitajunnan mystinen voima vaikuttaa tässä kuussa voimakkaasti varsinkin naispuoliseen Vaakaan. Hyvinvointi ja tasapaino liittyvät myös olennaisesti tähän kuukauteen. Sinä yrität kanavoida tunteitasi ja psyykeesi voi aika ajoin olla koetuksella. Miespuoliselle Vaa'alle tämä kortti kuvastaa naista, johon hän on hyvin mieltynyt, kenties jopa rakastunut.

Helmikuu

Kortti: Maljojen 8
Sinä suoritat aktiivista itsetutkiskelua. Tilanteesi on rauhoittunut tammikuuhun nähden, mutta sinulla on silti vielä kalvava tunne, että elämästäsi puuttuu jotain hyvin olennaista. Sinä pohdit helmikuussa myös elämää ja sitä, mitä siltä viime kädessä oikein tahdot.

Maaliskuu

 Kortti: Torni
Maaliskuussa elämäsi muuttuu perinpohjaisesti. Muutokseen voi liittyä jokin iso menetys. Muutos tulee kirpaisemaan, mutta sen jälkeen olet vapaampi ja kokonaisempi. Sinä koet niin sanotun sisäisen heräämisen. Älä vaivu epätoivoon, sillä se vapaus, joka tämän kokemuksen jälkeen koittaa, on kaiken kärsimyksen arvoinen.

Huhtikuu

Kortti: Maljojen 5
Sinä olet matkalla kohti menetyksen hyväksymistä, vaikka oletkin vielä alamaailmoissa. Tunne-elämäsi on epätasapainossa ja saatat potea myös jonkinasteista syyllisyyttä. Sinä et kuitenkaan olisi voinut tilanteelle yhtään mitään. Kortti voi olla myös merkki siitä, että olet etsinyt onnea väärästä paikasta. Mikäli hyväksyt menetyksesi ja menet eteenpäin, seurauksena on henkinen kasvu ja kehitys.

Toukokuu

Kortti: Hallitsija
Sinä keräät vahvuutta ja alat jo pikkuhiljaa löytääkin takaisin raiteillesi. Edessäsi on uusi alku. Naispuoliselle Vaa'alle tämä kortti voi kuvastaa myös isää tai aviomiestä, joka tapauksessa miespuolista henkilöä, joka on hyvin ratkaisevassa asemassa jonkin asian suhteen. Miespuolisen Vaa'an kohdalla kortti enteilee menestystä ja valtaa.

Kesäkuu

Kortti: Kohtuus
Sinä kuljet jälleen sitä kultaista keskitietä, jota Vaakamaiseen tyyliisi aina niin uskollisesti noudatat. Olet tasapainoisempi kuin koko kuluneena vuonna ja olosi on rauhallinen ja jopa kiitollinen. Käännä katseesi kohti tulevaisuutta, sillä toiveiden ja unelmien toteutuminen on jälleen mahdollista kokemiesi myrskyjen jälkeen.

Heinäkuu

Kortti: Miekkojen 7
Sinä olet jälleen onnistunut luomaan ympärillesi noidankehän, josta ulospääsy on vaikeaa. Sen sijaan, että etsit tilanteeseesi syyllistä muualta, katso peiliin. Olet itse itsesi pahin vihollinen. Olet tilanteessa, jossa sinun on vaikea miettiä muiden tunteita. Ellet nyt rauhoitu ja mieti asioita rationaalisesti, päätöksilläsi voi olla kohtalokkaat seuraukset.

Elokuu

Kortti: Sauvojen lähetti
Sinä tunnet itsesi päättäväiseksi, innostuneeksi ja inspiroituneeksi. Uusi projekti, kenties uusi työ tai ihmissuhde on alkamassa. Sinä olet optimistinen tulevaisuutesi suhteen ja uskallat jälleen unelmoida.

Syyskuu

Kortti: Hirtetty
Sinä etsit keinoja sopeutua uuteen tilanteeseesi. Samalla myöskin luovut vanhasta elämästäsi ja vanhasta sinästäsi ja aloittelet uutta elämänvaihettasi. Sinä koet jonkin suuren helpotuksen tässä kuussa. Maailmasi on kääntynyt ylösalaisin, mutta positiivisessa mielessä. Sinä löydät sisälläsi sykkivän voiman.

Lokakuu

Kortti: Maljojen ässä
Sinä olet umpirakastunut. Uusi ihmissuhteesi on lähes sokaissut sinut ja sinulla on tunne, ettet ole koskaan ollut onnellisempi. Sisälläsi on tunne, että tämä suhde on ennalta määrätty. Kumppanisi on erittäin potentiaalinen ja varsinainen catch. Rakkauselämäsi kukoistaa ja sinä olet onnesi kukkuloilla. Parisuhteessa olevien Vaakojen suhteessa koittaa uusi aika ja aloitatte puhtaalta pöydältä.

Marraskuu

Kortti: Aurinko
Olet erittäin tyytyväinen elämääsi. Sinä suorastaan pulppuat elinvoimaa ja valoa ympärillesi. Olet innostunut ja toiveikas ja koet itsesi ja elämäsi arvokkaaksi. Tällä kortilla on vahva yhteys kesään ja lämpimiin paikkoihin, joten se on hyvä enne ulkomaanmatkalle! Joissakin tapauksissa kortti voi enteillä myös lapsen syntymää.

Joulukuu

Kortti: Maljojen ritari
Vaaka-naisella on vahva tunne siitä, että hän on kohdannut elämänsä rakkauden. Kumppanisi tahtoo edetä hitaasti ja pelata varman päälle, joten jos hän epäröi, se ei johdu siitä, että hän olisi tullut toisiin ajatuksiin. Hän saattaa jopa vähän pelätä sitoutumista aikaisempien kokemustensa takia, mutta jos olet kärsivällinen, voitat hänen luottamuksensa ja saatte pitkän ihanan parisuhteen. Vaaka-miehelle tämä kortti tarkoittaa, että hän on ihastunut, mutta empii sen suhteen, mitä hän asialle tekisi.


Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:

Neitsyen vuosi 2020 
Leijonan vuosi 2020 
Kaksosen vuosi 2020 
Vaaka 23.9. - 22.10. 
Vaaka ja yhteensopivat tähtimerkit
Paras puolesi horoskooppimerkkisi perusteella 

Mikäli pidit tästä postauksesta, ja horoskooppijutut kiinnostavat jatkossakin, ota ihmeessä seurantaan Horoskoopittaren facebook-sivu, jonne päivitän kaikki postaukset reaaliajassa.

Petra

13. tammikuuta 2020

Neitsyen vuosi 2020


Tervetuloa lukemaan Neitsyen vuosihoroskooppia 2020! Tämä postaus on toteutettu samalla tavalla kuin viime vuonna, eli ennustamalla Tarot-korttipakasta. Tekstiä ei siis ole kopioitu mistään, vaan se on alusta loppuun itse ennustamani.

Neitsyt, olen nostanut sinulle yhden Tarot-kortin vuoden jokaiselle kuukaudelle, kortit kertovat, mitä kunakin kuukautena tulee tapahtumaan.

Vuoden avainsanasi on: Vahvuus

Tammikuu

Kortti: Maailma
Tästä alkaa uusi aika ja uusi vuosi, ja sinä olet siitä melko innoissasi. Elämässäsi alkaa uusi luku, jonka aloitat taas hieman viisaampana aikaisemmista kokemuksistasi. Sinä ymmärrät elämää, ja olet kohtaamiesi vaikeuksien jälkeen kokonaisempi ihminen. Mielesi on tässä kuussa rauhallinen.

Helmikuu

Kortti: Hallitsija
Sinä suorastaan uhkut itseluottamusta ja varmuutta suunnitelmiesi suhteen. Naispuoliselle Neitsyelle Hallitsija-kortti voi merkitä isää tai aviomiestä, joka tapauksessa miestä, jolla on suuri rooli elämässäsi. Jos olet itse miespuolinen Neitsyt, tämä kortti edustaa sinua ja kertoo, että sinulla on hyvin suuria suunnitelmia tulevaisuuden varalle.

Maaliskuu

Kortti: Sauvojen 8
Jos sinulla on suunnitelmia, tämä kortti nopeuttaa niiden toteutumista. Sinä seuraat vaistoasi. Sinulla on paljon ideoita, mutta ainakin vielä tässä vaiheessa käytännön toteutus puuttuu. Tyypilliseen Neitsytmäiseen tapaan olet haalinut itsellesi paljon tekemistä ja sinulla on taas kerran monta rautaa tulessa. Sinulla saattaa olla tunne, että sinulla on aivan liikaa vaihtoehtoja, etkä osaa valita. Sinun on tehtävä jokin päätös, ja näen, että se on sinulle hyvin vaikeaa, ainakin tässä tapauksessa.

Huhtikuu

Sauvojen 2
Sinä kaipaat elämääsi kunnon toimintaa, jotain uutta, mistä saisi virtaa. Sinulla saattaa olla jokseenkin paikoilleen pysähtynyt olo. Tämä kortti neuvoo sinua suuntaamaan katseesi tulevaisuuteen ja pysymään positiivisena. Sinun vuorosi tulee kyllä.

Toukokuu

Kortti: Maljojen 5
Sinä olet kokenut jonkin menetyksen, ja käsittelet sitä parhaillaan. Kortti kertoo, että ei ollut mitään, mitä olisit voinut tehdä estääksesi tapahtuneen. Murehdit ja märehdit, ja tämä kortti neuvoo, että jos olet surullinen, niin sinun on annettava surulle lupa tulla. Kieltämällä sen vain pitkität kärsimystäsi. Olet saattanut etsiä onnea väärästä paikasta, ja olet nyt joutunut pettymään. Mikäli hyväksyt ja käsittelet tämän menetyksen oikein, seurauksena on voimakas henkinen kasvaminen.

Kesäkuu

Kortti: Lanttien kuningatar
Sinä teet kaikkesi pitääksesi langat omissa käsissäsi. Sinä et ole riippuvainen kenestäkään ja tiedät oman arvosi. Naispuolinen Neitsyt kätkee tunteet sisäänsä. Se ei ole sinulle heikkouden merkki vaan suojautumiskeino. Sinulla on hyvä sydän, joka on saanut kokea kolhuja, olet matkalla kohti vahvempaa itseäsi.

Heinäkuu

Kortti: Rakastavaiset
Heinäkuu on rakkauden kuukausi. Sinä saat kokea merkittävän hurmiollisen tunnekokemuksen ja omistaudut jollekin toiselle ihmiselle. Sinulla on syviä tunteita tätä ihmistä kohtaan ja teillä on tunne yhteenkuuluvuudesta. Suhdettanne edustaa rehellisyys ja hyväksyntä. Parisuhteessa olevalle Neitsyelle tämä merkitsee suhteen syvenemistä ja onnellisia yhteisiä hetkiä kun taas sinkku-Neitsyelle se enteilee uutta parisuhdetta.

Elokuu

Kortti: Lanttien 5
Kohtaat äkillisen rahapulan, mutta pelisi ei silti ole ihan täysin menetetty, vaikka se voi hetken siltä tuntuakin. Sinulle olisi kyllä tarjolla apua, mutta ylpeytesi estää sinua ottamasta sitä vastaan. Mikäli raha-asiasi kuitenkin ovat hyvin, tämä kortti voi liittyä enemmänkin henkiseen köyhyyteen, kiroukseen, joka on itselle selitelty huono puoli. Sinä tunnet häpeää, mutta selviydyt kaikesta kyllä.

Syyskuu

Kortti: Lanttien 6
Syyskuussa asiat ovat jo paremmin. Ilmeisesti nielit ylpeytesi ja otit apua vastaan, kun sitä tarjottiin. Jos sinulla on velkaa, ne maksetaan pois tässä kuussa. Sinulla saattaa olla auttajasi suhteen epärealistisia odotuksia. Mikäli olet parisuhteessa, tämä voi olla suhteellenne koettelevaa aikaa.

Lokakuu

Kortti: Voima
Sinua ei niin vaan nujerreta. Olet päättänyt selvitä ja keräät voimavarojasi. Sinä luotat itseesi ja se on hyvin tärkeä valtti tällä hetkellä. Sinä kasvat koko ajan vahvemmaksi ihmiseksi ja voitat vielä pelkosi. Sinun täytyy vain uskoa siihen ja taistella sen ihmisen eteen, joka haluat olla.

Marraskuu

Kortti: Miekkojen kuningas
Neitsyt-naisen elämään tämä kortti tuo kypsän, periaatteellisen miehen, joka on nähnyt elämää. Hän on varma ja luotettava, mutta häneen ei kannata silti luottaa noin vain, sillä hänellä on toinenkin puoli, jota sinä et ehkä halua nähdä. Miekkojen kuningas voi edustaa myös pomoa ja esimiestä. Tällä miehellä on ärsyttävä tarve olla aina oikeassa. Mikäli olet Neitsyt-mies, tämä kuningas edustaa sinua.

Joulukuu

Kortti: Miekkojen ritari
Sinulla on erittäin kova tarve olla riippumaton mistään tai kenestäkään. Sinulla on päämäärätietoisuutta ja rohkeutta, mutta mikäli sinulla on jokin suunnitelma, älä lähde soitellen sotaan. Tämä kortti varoittaa sinua ylimielisyydestä. Naispuoliselle Neitsyelle kortti enteilee petollista ystävää tai rakastajaa, joten kannattaa pitää silmät ja korvat auki huikentelevaisen ja itsekkään miehen kohdalla.


Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:

Leijonan vuosi 2020 
Ravun vuosi 2020 
Härän vuosi 2020 
Neitsyt 23.8. - 22.9. 
Neitsyt ja yhteensopivat tähtimerkit 
Potentiaalisimmat vaimot horoskooppimerkin perusteella 
Horoskooppi: Mitä tähtimerkkisi kertoo urastasi? 





 

9. tammikuuta 2020

Leijonan vuosi 2020


Hyvää alkanutta vuotta ja tervetuloa lukemaan Leijonan vuosihoroskooppia 2020! Tämä postaus on toteutettu samalla tavalla kuin viime vuonna, eli Tarot-pakasta ennustamalla. Tekstiä ei siis ole kopioitu mistään, vaan se on alusta loppuun itse ennustamani.

Leijona, olen nostanut sinulle yhden kortin vuoden jokaiselle kuukaudelle, kortti osoittaa, mitä kunakin kuukautena tulee tapahtumaan.

Vuoden avainsanasi on: Tulevaisuus

Tammikuu

Kortti: Sauvojen 2
Sinä kaipaat elämääsi äksöniä. Sinulla saattaa olla tunne, että elämäsi polkee paikallaan, joten tee asialle jotain, jos haluat tilanteen muuttuvan. Sinulla on syytä ajatella mahdollisuuksiasi tähän astista positiivisemmin. Kortti neuvoo sinua keskittymään tulevaisuuteesi.

Helmikuu

Kortti: Hallitsija
Tämä kortti edustaa valtaa, voimaa ja itseluottamusta, ja sinähän olet niiden perikuva. Naispuoliselle Leijonalle tämä kortti voi osoittaa isää tai aviomiestä; joka tapauksessa miestä, jolla on suuri rooli elämässäsi. Jos olet miespuolinen Leijona, tämä hallitsija olet sinä, ja kortti kertoo, että nyt on aika laittaa isot pyörät pyörimään!

Maaliskuu

Kortti: Tähti
Sinun tulevaisuutesi on täynnä mahtavia mahdollisuuksia. Sinä tunnet itsesi inspiroituneeksi uskot tulevaisuuteesi. Eikös ollutkin viisas päätös kääntää katse tulevaisuuteen heti alkuvuodesta? Sinä olet avoin tulevaisuudellesi, mitä ikinä sillä onkaan sinulle tarjottavanaan. Tämä on Tarot-pakan niin kutsuttu "toivomuskortti", mikä osoittaa, että tässä kuussa kannattaa haaveilla, kortti lupaa haaveidesi toteutuvan.

Huhtikuu 

Kortti: Lanttien 10
Tämä kortti tuo menestyksen tullessaan. Elämässäsi on juuri nyt kaikki kohdallaan. Perhe-elämä kukoistaa, sinulla on vaurautta ja olet löytänyt elämällesi tarkoituksen. Tämä kortti viittaa sukuperinteen jatkamiseen, joten sen oiva enne avioliitolle tai perheen perustamiselle. Jos osaat tarkastella elämääsi oikein, näet, että juuri nyt sinulla on kaikki, mitä olet voinut toivoa.

Toukokuu

Kortti: Ylipapitar
Tämä kortti on Tähti-kortin tavoin yhteydessä unelmiin. Sinä kuljet kohti sisäistä rauhaa ja hiljaisuutta ja pohdit arvojasi. Henkinen kehitys on suuressa roolissa tässä kuussa. Ylipapitar-kortti edustaa alitajuntaa, piilossa olevia mahdollisuuksia ja elämän mysteereitä, joita ei voi selittää järjellä. Kortti kehottaa sinua kuuntelemaan sisäistä ääntäsi nyt tarkemmin kuin koskaan.

Kesäkuu

Kortti: Lanttien ässä
Tämä kortti lupaa sinulle orastavaa vaurautta. Elämälläsi on juuri nyt vankka pohja, jolle on hyvä alkaa rakentaa tulevaisuutta. Lanttien ässä viittaa usein yllättävään tulonlähteeseen, kuten perintöön tai rahapelin voittoon. Tämä kortti neuvoo sinua tarttumaan uusiin tilaisuuksiin, jotka ovat aivan nenäsi edessä.

Heinäkuu

Kortti: Maailma
Jokin merkittävä kausi elämässäsi tulee loppuun tässä kuussa ja edessäsi on uusi aika. Sinä olet saavuttanut jotain suurta ja nyt saat hetken verran nauttia työsi hedelmistä. Tulevaisuutesi on täynnä upeita mahdollisuuksia ja sinä olet sirpalaisen elämäsi jälkeen viimein kokonainen, vahva ihminen. Edessäsi on täysin uusi elämä.

Elokuu

Kortti: Maljojen lähetti
Nuorelle Leijonalle tämä kortti lupaa romanttisia hetkiä. Sinä olet valmiimpi kuin koskaan kohtaamaan kaiken, mitä elämällä on sinulle annettavana. Kohtaat tässä kuussa myös jonkin mieluisan haasteen. Toisinaan käyt läpi eräänlaista sisäistä kaaosta, mutta ainakin tässä vaiheessa vielä hallitset sen.

Syyskuu

Kortti: Miekkojen 2
Sinulla on kova tarve sanoa mielipiteesi jostain asiasta, mutta syystä tai toisesta et juuri nyt voi tehdä sitä, ja se saa sinut hermostuneeksi. Tunteesi ovat syyskuussa hieman epätasapainossa, mutta olet ihan itse aiheuttanut tilanteen piiloutumalla panssarisi taakse. Sinä yrität kontrolloida tunteitasi järjellä, vaikka sinun sydämenasioiden asiantuntijana tulisi tietää, ettei siinä käy koskaan hyvin.

Lokakuu

Kortti: Kuu
Tämä kortti sisältää varoituksen petollisuudesta ja itsekkyydestä. Se voi merkitä petollista ystävää tai rakastajaa, mutta petollisuus voi viitata myös sinuun itseesi. Sinä elättelet haaveita, jotka eivät vastaa realistista totuutta millään tavalla. Pelot alkavat nousta pintaan ja ottavat sinusta kontrollin ainakin hetkellisesti. Tällä hetkellä näet vain sen mitä haluat nähdä.

Marraskuu

Kortti: Sauvojen 6
Marraskuussa sitoudut johonkin uuteen tehtävään. Tähän tehtävään liittyy muitakin ihmisiä, sillä sauvojen 6 on ryhmädynamiikan kortti. Se edustaa yhteistä säveltä ja sujuvaa yhteistyötä. Näen, että sinulla on paljon vastuuta tähän tehtävään liittyen, tai ainakin olet ottanut paljon vastuuta harteillesi. Kortti sisältää varoituksen vilpillisestä toiminnasta ja itsensä huijaamisesta. Itsesi kannalta sinun olisi hyvä tarkastella itsessäsi niitä puolia, joita piilottelet muilta. Ovatko ne niin häpeällisiä kuin kuvittelet?

Joulukuu

Kortti: Aurinko
Tämä kortti on selkeä enne onnellisuudelle. Sinä olet ilmeisesti selvittänyt sisäiset tunnesolmusi ja jatkanut matkaasi eteenpäin. Sinulla riittää virtaa tässä kuussa ja olet jälleen innostunut tulevaisuudesta. Aurinko-kortti viittaa kesään ja lämpimiin paikkoihin joten se on hyvä enne ulkomaanmatkalle. Kortti voi enteillä myös pitkään odotetun lapsen syntymää.


Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:

Oinaan vuosi 2020 
Kaksosen vuosi 2020 
Leijona 23.7. - 22.8. 
Leijona ja yhteensopivat tähtimerkit 
Paras puolesi horoskooppimerkkisi perusteella 

Mikäli pidit tästä postauksesta, ja haluat lukea horoskooppijuttuja myös jatkossa, ota seurantaan horoskoopittaren facebook-sivu, jonne päivitän kaikki horoskooppitekstit reaaliajassa.

Petra

3. tammikuuta 2020

Ravun vuosi 2020


Tervetuloa tutustumaan Ravun vuoteen 2020! Tämä postaus on toteutettu samalla tavalla kuin viime vuonna, eli ennustamalla Tarot-korteista. Tekstiä ei siis ole kopioitu mistään, vaan se on alusta loppuun itse ennustamani.

Rapu, olen nostanut sinulle yhden tarot-kortin vuoden jokaiselle kuukaudelle, kortti osoittaa, mitä kunakin kuukautena tulee tapahtumaan elämässäsi.

Vuoden avainsanasi on: Menestys

Tammikuu

Kortti: Lanttien 6
Suhtaudu viileän järkevästi henkilöön, joka tarjoaa apuaan tässä kuussa. Jos aiot sijoittaa rahaa, mieti sijoituksen kohde hyvin tarkkaan ennen mitään päätöksiä. Tutustu eri sijoituskohteisiin huolellisesti. Jos sinulla on velkaa tai rahahuolia, tilanteesi helpottaa niiden kannalta. Parisuhteessa olevalle Ravulla tämä on hieman hankala kuukausi, sillä kumppani tuntuu oikuttelevan vähän väliä. Aivan kuin yksi kiukkupussi suhteessa ei olisi tarpeeksi.

Helmikuu

Kortti: Miekkojen lähetti
Tämä kortti tuo yleensä mukanaan huonoja uutisia, juoruja tai petollisen ystävän. Tämä kortti voi kuitenkin viitata myös sinuun itseesi, ja mikäli se viittaa sinuun, se osoittaa lähinnä tunne-elämääsi helmikuussa. Sinä tunnet itsesi hyvin pidättäytyneeksi, etkä osaa miettiä jotain tilannetta muiden kuin itsesi kannalta. Tässä kohtaa olisi kuitenkin vain ja ainoastaan kypsää ottaa katse pois omasta navasta, ja miettiä, miltä muista mahtaa tuntua.

Maaliskuu

Kortti: Lanttien 9
Tämä kortti kertoo, että olet uurastanut kovasti jonkin tavoitteen toteutumisen eteen, ja maaliskuussa kova työsi palkitaan. Sinä voit nyt nauttia vauraudesta ja materialistista mukaavuuksista. Tällä kortilla on vahva yhteys pihoihin ja puutarhoihin, eli ehkäpä suunnittelet, millaisen puutarhan haluaisit itsellesi kesäksi. Sinä tunnet maaliskuussa itsesi varsin vahvaksi ja luovaksi. Henkinen vointisi on täydellinen ja voit nauttia elämän suomista mukavuuksista. Kevään aikana solmit jonkin tärkeän sopimuksen.

Huhtikuu

Kortti: Sauvojen 4
Kevät ja varsinkin huhtikuu on sinulle erityisen onnellista aikaa. Sinä löydät tarpeeksi rohkeutta murtautua ulos tilanteesta, joka on kahlinnut sinua jo pitkään. Asiat saavat huhtikuussa onnellisen päätöksen ja sinut valtaa vilpitön kiitollisuuden tunne. Sinä luotat elämään vahvemmin kuin pitkään aikaan ja iloitset pienistäkin kivoista asioista. Tällä kortilla on vahva yhteys perheeseen, ja se enteilee ainutlaatuisia hetkiä perheen kesken. Tämä kortti on hyvä enne myös avioliitolle.

Toukokuu

Kortti: Maljojen 9
Elämä on antanut sinulle lahjan ja sinä saat nauttia vauraudesta ja runsaudesta. Tämä kortti kuitenkin varoittaa sinua ylpistymästä. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, tätä neuvoa tämä kortti neuvoo sinua noudattamaan. Päällisin puolin olet kyllä varsin tyytyväinen elämääsi, mutta ahneus on saanut sinusta pikkuruisen otteen, mutta älä anna sen viedä sinua kokonaan. Sinun elämäsi on järjestyksessä, mutta mikään ei toisaalta tunnu oikein riittävän sinulle. Töihin viitaten tämä kortti merkitsee niin sanottua "hallittua kaaosta".

Kesäkuu

Kortti: Kohtalonpyörä
Elämäsi muuttuu merkittävästi kesäkuussa. Se, mitä tässä kuussa on tapahtuva, on kohtalon määräämää johdatusta. Sinä kohtaat myös jonkin uuden mahdollisuuden, joka saattaa liittyä uraasi jollain tavalla. Tämä kortti on vahvasti yhteydessä elämän perimmäiseen tarkoitukseen, joten seuraa intuitiotasi ja tee valintoja sen pohjalta.

Heinäkuu

Kortti: Lanttien kuningas
Jos olet naispuolinen Rapu, tässä kuussa elämässäsi vaikuttaa hyvin vaikutusvaltainen mies. Hän on joku, jonka valtaa asioihin ei tule kyseenalaistaa. Vauraudestaan huolimatta hän on kuitenkin hyvin aito ja välittävä, ja hänen aikeensa ovat kunnialliset. Jos olet rapu-mies, tämä kuningas kuvastaa sinua. Sinulla on pettämätön bisnesvaisto, ja heinäkuussa hyödynnät sitä yhteistyöhön merkittävän kumppanin kanssa.

Elokuu

Kortti: Lanttien kuningatar
Jos olet rapu-nainen, tämä kuningatar kuvastaa sinua. Sinä tiedät tismalleen, mitä elämältä haluat ja olet myös päättänyt saada sen. Kunnianhimoasi ei tule kyseenalaistaa. Sinä olet itse oman elämäsi valtiatar, ja tunnet oman arvosi. Olet viileän järkevä, mutta sinulla on myös sydän paikallaan vaikka osaatkin olla oikukas sille päälle tullessasi. Tässä kuussa sinä suunnittelet tulevaa. Jos taas olet rapu-mies, tämä kortti kuvastaa naista, jolla on sinuun vahva vaikutus, kuten äitiä tai vaimoa.

Syyskuu

Kortti: Maljojen kuningas
Rapu-naiselle tämä kortti merkitsee hänen elämänsä suurinta rakkautta. Tämä mies on täysin luotettava ja hän tukeutuu sinuun niinkuin sinäkin häneen. Hänen temperamenttinsa on intohimoinen ja hän on sinulle uskollinen. Hän on mies, joka on nähnyt maailmaa, ja jolla on uskomaton itsehillintä. Jos olet rapu-mies, tämä kortti viittaa jälleen sinuun itseesi ja merkitsee, että sinun tunteesi ovat tässä kuussa tavallista suuremmassa roolissa elämässäsi.

Lokakuu

Kortti: Sauvojen Ässä
Tässä kuussa elämässäsi koittaa täysin uusi luku. Se voi liittyä joko uuteen työprojektiin tai parisuhteeseen. Sinulla on elämässäsi kantava periaate, josta pidät kiinni. Lokakuussa koet elämän hyvin voimakkaasti ja suhtaudut kaikkeen suurella intohimolla. Sinulla on sekä tahdonvoimaa että aloitekykyä ja neuvon sinua seuraamaan visiotasi, mikä ikinä se onkin.

Marraskuu

Kortti: Narri
Sisälläsi asuva lapsi on saanut otteen sinusta ja vie sinut mennessään.  Sinä olet luottavainen ja innokas ja marraskuussa tunnet itsesi myös tavallista spontaanimmaksi. Elämä on tässä ja nyt ja sinä nautit siitä täysin rinnoin.

Joulukuu

Kortti: Paholainen
Tämä kortti ei ole ihan niin negatiivinen, miltä se kuulostaa. Sinuun kyllä vaikuttaa jokin ulkoapäin tuleva huono vaikute, mutta suurimmaksi osaksi ohjat ovat omissa käsissäsi.  Materialistisen maailman houkutukset kutsuvat sinua. Sinä kaipaat elämääsi jotain sellaista, mitä ei todellisuudessa ole olemassakaan. Kortti voi myös viitata sisälläsi olevaan tunnesolmuun, joka sinun tulisi selvittää pikimmiten.


Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:

Kaksosen vuosi 2020 
Härän vuosi 2020 
Rapu 22.6. - 22.7. 
Rapu ja yhteensopivat tähtimerkit 
Potentiaalisimmat aviomiehet tähtimerkin perusteella 

Mikäli pidit tekstistä, ota ihmeessä Horoskoopittaren facebook-sivu seurantaan

Petra
 

Nousumerkki Kaksosissa